Mymble's Diamond
|
© VRL-12410, tausta http://kuippana.net/linet/
Mymmeli syntyi kauniina syksyisenä päivänä Hunajakumpuun, emänsä ensimmäiseksi varsaksi. Vieroitusiän jälkeen Mymmeli siirtyi Saksaan, jossa se sai nauttia pidemmistä laidunkausista ja ikäistensä ponivarsojen seurasta. Tamma ratsutettiin ja peruskoulutettiin samalla reissulla. Mymmelin palattua Suomeen kuusivuotiaana se sai hyvin satunnaisesti osallistua tunneille ja muutoin treenasi aktiivisesti ratsastajansa Millan kanssa. Milla joutui kuitenkin muuttamaan vanhempiensa töiden vuoksi pois Hunajakummusta, jolloin Mymmeli jäi tyhjänpantiksi. Eero päätti laittaa ponin myyntiin, sillä tallia jouduttaisiin muutenkin laajentamaan hevosmäärän kasvamisen myötä, eikä voikolle ponille ollut käyttöä lähinnä aikuisratsastajien käydessä tallilla. Hunajakummun eläinlääkäri huomasi ponin myynti-ilmoituksen ja päätti ostaa Mymmelin pojalleen Mirolle. Tästä alkoi pojan ja ponin yhteinen tarina.
Kuvat suurenevat klikkaamalla.
Ensimmäinen kuva © Pinja Kumpulainen, kolmas kuva © VRL-10864, loput kuvat © VRL-12410, toisen kuvan tausta http://kuippana.net/linet/
Ensimmäinen kuva © Pinja Kumpulainen, kolmas kuva © VRL-10864, loput kuvat © VRL-12410, toisen kuvan tausta http://kuippana.net/linet/
Luonne ja ratsastettavuus
Mymmeli on älykäs ja rauhallinen ponitamma, jolla on pelisilmää tilanteisiin. Aikuisille joskus jopa äksyilevä neitokainen on lapsille ja erityisesti tutuille lapsille kuin nallekarhu. Mymmeli on hoitaessa kiltti, se seuraa vapaanakin Miroa kuin hyvinkoulutettu koira ja malttaa odottaa tienlaidassa kiltisti pojan jäädessä kaivamaan ojasta sammakoita. Hoitaessa se antaa suorittaa perustoimenpiteet hyvin, mutta pinteleiden laitosta se ei pidä lainkaan ja yrittääkin usein nykäistä jalkaansa pois alta. Traileriin lastaamiset ja muut perustoimenpiteet kuitenkin sujuvat ongelmitta.
Ratsastaessa Mymmeli on kuin emänsä -vauhti korjaa virheet, tuntuu olevan tammojen ajatusmaailma. Mymmelillä on paha tapa juosta selättömänä tehtävistä läpi keskittymättä lainkaan siihen, mitä oikeastaan pitikään tehdä. Kun tamman saa kuuntelemaan, siltä löytyy kuitenkin pätkittäin todella hienoakin liikettä niin koulu- kuin esteratsastuksenkin saralta. Maastoesteillä tamma suorastaan innostuu ja haluaisikin vain kaahottaa radan läpi ja vähintäänkin täysillä.
Ratsastaessa Mymmeli on kuin emänsä -vauhti korjaa virheet, tuntuu olevan tammojen ajatusmaailma. Mymmelillä on paha tapa juosta selättömänä tehtävistä läpi keskittymättä lainkaan siihen, mitä oikeastaan pitikään tehdä. Kun tamman saa kuuntelemaan, siltä löytyy kuitenkin pätkittäin todella hienoakin liikettä niin koulu- kuin esteratsastuksenkin saralta. Maastoesteillä tamma suorastaan innostuu ja haluaisikin vain kaahottaa radan läpi ja vähintäänkin täysillä.
Sukutaulu
i. Monterrey Castle Willow wA, 116cm, mkm ERJ-III |
ii. Anyon Pen-Twyn | iii. Tyrno'r Stealey |
iie. Llansamlet Deirdre | ||
ie. Celad-Dyn Wynrhian | iei. Prencry Cerys | |
iee. Celad-Dyn Wynfred | ||
e. Pickpocket's Trinity wA, 121cm, rnvkkopäis PP-MVA |
ei. Countryard King | eii. Kingston Wall |
eie. Pinnie's Dreamy Coffee | ||
ee. Pickpocket's Triangle | eei. The Trooper | |
eee. English Truth |
Sukuselvitys
Mymmelillä on yksi polvi sukulaisia virtuaalimaailmassa. Muiden sukulaisten osalta selvitys alempana.
ISÄ Monterrey Castle Willow
wA, 116cm, mkm Syntynyt 23.04.2015 Skotlanti UK Kuollut 8/2018 Estepainotteinen, koulutustaso: 80cm, He B Saavutukset: ERJ-III 30.11.2017 Kilpaillut porrastetuissa, tarkemmat tiedot täältä. |
EMÄ Pickpocket's Trinity
wA, 121cm, rnvkkopäis Syntynyt 05.05.2008 Englanti - Yleispainotteinen, koulutustaso 70cm, He B Saavutukset: PP-MVA Kilpaillut |
ii. Anyon Pen-Twyn, kotonaan Ace ja näin suomalaisittain Ässä, oli melko tavallinen, hömelö, 118-senttinen kimo mounttiori, joka oli sattunut saamaan hyvät kortit elämää varten. Ässän isä oli mailla ja mannuilla menestynyt muhku jalostusponi, emä hieman huonomman rakenteen omaava tamma. Isänsä vuoksi myös Ässää kohdeltiin jumalasta seuraavana. Eikä siinä mitään, kyllähän myös Anyon Pen-Twynin nimi pääsi kuninkaallisen welsh-shown papereihin, mutta muutaman isomman voiton jälkeen ori siirtyi kokonaan jalostukseen ennen kuin se ehtisi pilata mainettaan mahdollisten häviöiden sattuessa. Vaikutusalueellaan Skotlannissa Ässän jälkeläisiä oleilee siellä sun täällä välillä näyttelyissä käyden samalla, kun isäori lihottaa vatsanympärystään kotitallin laitumella. Satunnaisesti omistajaperheen lapset ovat harrastaneet Ässän kanssa lähimetsässä risukasalaukkaa ja korkeushyppyä, mutta sen enempää Ässällä ei ratsupuolen saavutuksia ole. Sen kuitenkin olen kuullut, että metrin kokoisen esteen se on joskus ylittänyt. (kirjoittanut VRL-12675)
ie. Celad-Dyn Wynrhian, tutummin Vanamo, oli 111 senttimetriä korkea kimo, jonka omisti eräs nuori tyttö. Poni asui yksityisenä ratsastuskoululla, ja siellä Vanamon omistaja opetteli ratsastuksen alkeita. Kun pari ei vielä ollut valmis isompiin kisoihin, kävi Vanamo useissa näyttelyissä ja sai jonkin verran ruusukkeitakin. Näyttelyissä käytiin kuitenkin vain kokemuksen vuoksi, sillä siellä pärjääminen ei ollut omistajille tärkeää. Myöhemmin Vanamo ratsastajineen niitti paljon menestystä kisaradoilla, tunsihan pari toisensa niin hyvin. Kun tyttö oli liian pitkä ratsastamaan ponillaan, perhe osti valjakkokärryt ja nyt Vanamo toimii valjakkoponina ja esittää omistajansa kanssa silloin tällöin maastakäsittelyä erilaisissa tapahtumissa. Vanamolla teetettiin myös muutama varsa, joista Wiihu on yksi. (kirjoittanut VRL-12675)
ei. Coutryard King eli Kingi oli rautiaanvoikko Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 120cm. Kingi syntyi kasvattajalleen Englannissa ja pääsi toimimaan kasvattajansa suurperheen lapsille koko ikänsä opetusmestarina. Se oli äärettömän hyväluontoinen, joskaan ei kovin orimainen ja lapset pystyivät helposti käsittelemään sitä. Kingi niitti palkintoja junnukisoissa, kunnes eläköityi 17-vuotiaana. (kirjoittanut VRL-12410)
ee. Pickpocket's Triangle "Tria" oli ruunikko Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 117cm. Tria oli kuin minikokoinen arabihevonen, se oli herkkä, kevytrakenteinen ja eloisa. Tria oli myös todella herkkä, eikä sietänyt mitään muutoksia. Tämän vuoksi kilpaileminen jäi Trialla vähemmälle, mutta hyvän sukutaulunsa vuoksi se toimi siitostammana. (kirjoittanut VRL-12410)
ie. Celad-Dyn Wynrhian, tutummin Vanamo, oli 111 senttimetriä korkea kimo, jonka omisti eräs nuori tyttö. Poni asui yksityisenä ratsastuskoululla, ja siellä Vanamon omistaja opetteli ratsastuksen alkeita. Kun pari ei vielä ollut valmis isompiin kisoihin, kävi Vanamo useissa näyttelyissä ja sai jonkin verran ruusukkeitakin. Näyttelyissä käytiin kuitenkin vain kokemuksen vuoksi, sillä siellä pärjääminen ei ollut omistajille tärkeää. Myöhemmin Vanamo ratsastajineen niitti paljon menestystä kisaradoilla, tunsihan pari toisensa niin hyvin. Kun tyttö oli liian pitkä ratsastamaan ponillaan, perhe osti valjakkokärryt ja nyt Vanamo toimii valjakkoponina ja esittää omistajansa kanssa silloin tällöin maastakäsittelyä erilaisissa tapahtumissa. Vanamolla teetettiin myös muutama varsa, joista Wiihu on yksi. (kirjoittanut VRL-12675)
ei. Coutryard King eli Kingi oli rautiaanvoikko Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 120cm. Kingi syntyi kasvattajalleen Englannissa ja pääsi toimimaan kasvattajansa suurperheen lapsille koko ikänsä opetusmestarina. Se oli äärettömän hyväluontoinen, joskaan ei kovin orimainen ja lapset pystyivät helposti käsittelemään sitä. Kingi niitti palkintoja junnukisoissa, kunnes eläköityi 17-vuotiaana. (kirjoittanut VRL-12410)
ee. Pickpocket's Triangle "Tria" oli ruunikko Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 117cm. Tria oli kuin minikokoinen arabihevonen, se oli herkkä, kevytrakenteinen ja eloisa. Tria oli myös todella herkkä, eikä sietänyt mitään muutoksia. Tämän vuoksi kilpaileminen jäi Trialla vähemmälle, mutta hyvän sukutaulunsa vuoksi se toimi siitostammana. (kirjoittanut VRL-12410)
iii. Tyrno'r Stealey asui pienessä siittolassa, jossa se eleli pihatossa muutaman mounttitamman kanssa. Ted oli kimo, 121 senttimetriä korkea, ja rakenteeltaan melko jykevä. Vapaalla heinällä ollessaan tuo jykevyys oikein korostui, ja päinvastoin kuin joillan muilla oreilla omistajat joutuivat melkeinpä laihduttamaan sitä ennen näyttelykauden alkua. Tuomarit tuntuivat kuitenkin pitävän muhkusta orista, ja se keräsi paljon menestystä näyttelyistä. Jälkeläisiä sille kertyi vähemmän kuin voisi odottaa, omistaja ei nimittäin ollut kovin halukas erottamaan oria laumastaan saati ottamaan vieraita tammoja rikkomaan lauman arvojärjestyksen. Hyvä puoli tässä oli kuitenkin se, että omistaja sai vapaasti pitää omat tammansa orin laumassa ympäri vuoden, sillä varsojen kohtaloa ei tarvinnut miettiä kun kaikille löytyi aina erinomainen koti.
iie. Llansamlet Deirdre oli yksi Wiihun isän omistajan tammoista. Deirdre oli väriltään musta, ja säkäkorkeutta sillä oli noin 118 senttimetriä. Tamma kävi muutamissa näyttelyissä ja sai ihan hyvät arvostelut, pääasiassa se toimi kuitenkin omistajansa valjakkoponina yhden laumakaverinsa kanssa. Luonne sillä oli hyvä, ja tamma sai useita jälkeläistä joista osasta tuli näyttelyponeja, osa menestyi ratsastuskilpailuissa ja osa eleli rentoa jalostusponin elämää.
iei. Prencry Cerys oli ratsastuskoulun poni, siis sen puitteissa mitä ori voi ratsastuskoulussa olla. Tämä welsh mountainiksi melkein ylikorkea, 121,9 senttinen kimo oli aivan upea käyttöponi, joka ratsastaessa käyttäytyi kuin unelma ja oli hoidettaesakin herrasmies, vaikka tammoista se toki otti vähän kierroksia. Orin käsittelijämäärä pyrittiin aina pitämään minimissä, ja usein sitä hoitikin sama tallilainen viisikin vuotta putkeen niittäen sen kanssa menestystä koulu- ja esteradoilla jopa kansallisella tasolla. Cerys ei ollut mikään rakennekukkanen, mutta se ei estänyt sitä olemasta tarpeeksi komea jalostusluvan saadakseen ja Cerysillä on useita jälkeläisiä, joista hyvän emätamman omaavat pärjäsivät ratsastuskilpailuiden lisäksi myös näyttelyissä.
iee. Celad-Dyn Wynfred asui samalla ratsastuskoululla kuin Wiihun emä ja emänisä, ja oli ratsastuskoulun oma kasvatti. Se oli oikea luottoponi, kaunis sukkajalkainen ruunikko läsipää, ja säkäkorkeudeltaan vain 108 senttimetriä. Wynfred osasi hoidettaessa olla hieman äksy, johtuen ehkä siitä, etteivät pienet tallilaiset aina malttaneet pysyä sen luota poissa, vaikka heitä pyrittiin neuvomaan antamaan tammalle omaa rauhaa. Wynfred sai monta varsaa, jotka se kasvatti useamman muun tamman ja varsan seurassa laitumella hieman kauempana ratsastuskoulusta, eikä siis yksikään tamman jälkeläisistä kopioinut emänsä negatiivista suhtautumista lapsiin. Vanhempien ihmisten kanssahan tamma oli todella mukava, ja yhden nuoremmankin hoitajan voitettua sen luottamuksen pääsi poni kiertämään koulukisoja menestyenkin. (Sukuselvityksen kolmannesta polvesta isän puolelta kirjoittanut VRL-12675)
eii. Kingston Wall "Walley" oli kimo Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 121cm. Walley oli isänsä värityksen perinyt komea oripoika. Walley kunnostautui valjakkoponina ja voitti useita kilpailuja, sekä sai menestystä show-näyttelyissä. Walley sai seitsemän jälkeläistä, jotka ovat olleet menestyneitä omilla saroillaan.
eie. Pinnie's Dreamy Coffee "Pinnie" oli rautiaanvoikko Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 118cm. Pinnie oli showponi ulkonäöltään ja luonteeltaan. Se periytti väritystään vahvasti myös jälkeläisilleen. Pinnie tykkäsi suuresti esiintyä ja olla huomion keskipisteessä, se oli kuitenkin luonteeltaan peruskiltti, joskaan ei kovin lasten käsiteltävä.
eei. The Trooper "Troop" oli ruunikko Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 121cm. Troop oli uskomaton sählä, se touhusi ja vouhotti menemään häntä töttöröllä mihin sattui ja milloin sattui. Omistaja irvaili vähintään kerran viikossa laittavansa sen makkaraksi, mutta Troopin onneksi se oli uskomattoman taitava esteratsu ja niitti huomattavaa mainetta pienten ratsastajiensa kanssa.
eee. English Truth "Truthie" oli kimo Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 115cm. Ilmeikkäät silmät ja pikkuruiset korvat koristivat Truthien kaunista päätä sen tanssahdellessa voitosta toiseen. Truthie oli valjakkoajossa ja lastenponina käytössä, sekä osallistui showkilpailuihin, joissa voitti todella usein -ihan niitä ykköspalkintojakin. (Sukuselvityksen kolmannesta polvesta emän puolelta kirjoittanut VRL-12410)
iie. Llansamlet Deirdre oli yksi Wiihun isän omistajan tammoista. Deirdre oli väriltään musta, ja säkäkorkeutta sillä oli noin 118 senttimetriä. Tamma kävi muutamissa näyttelyissä ja sai ihan hyvät arvostelut, pääasiassa se toimi kuitenkin omistajansa valjakkoponina yhden laumakaverinsa kanssa. Luonne sillä oli hyvä, ja tamma sai useita jälkeläistä joista osasta tuli näyttelyponeja, osa menestyi ratsastuskilpailuissa ja osa eleli rentoa jalostusponin elämää.
iei. Prencry Cerys oli ratsastuskoulun poni, siis sen puitteissa mitä ori voi ratsastuskoulussa olla. Tämä welsh mountainiksi melkein ylikorkea, 121,9 senttinen kimo oli aivan upea käyttöponi, joka ratsastaessa käyttäytyi kuin unelma ja oli hoidettaesakin herrasmies, vaikka tammoista se toki otti vähän kierroksia. Orin käsittelijämäärä pyrittiin aina pitämään minimissä, ja usein sitä hoitikin sama tallilainen viisikin vuotta putkeen niittäen sen kanssa menestystä koulu- ja esteradoilla jopa kansallisella tasolla. Cerys ei ollut mikään rakennekukkanen, mutta se ei estänyt sitä olemasta tarpeeksi komea jalostusluvan saadakseen ja Cerysillä on useita jälkeläisiä, joista hyvän emätamman omaavat pärjäsivät ratsastuskilpailuiden lisäksi myös näyttelyissä.
iee. Celad-Dyn Wynfred asui samalla ratsastuskoululla kuin Wiihun emä ja emänisä, ja oli ratsastuskoulun oma kasvatti. Se oli oikea luottoponi, kaunis sukkajalkainen ruunikko läsipää, ja säkäkorkeudeltaan vain 108 senttimetriä. Wynfred osasi hoidettaessa olla hieman äksy, johtuen ehkä siitä, etteivät pienet tallilaiset aina malttaneet pysyä sen luota poissa, vaikka heitä pyrittiin neuvomaan antamaan tammalle omaa rauhaa. Wynfred sai monta varsaa, jotka se kasvatti useamman muun tamman ja varsan seurassa laitumella hieman kauempana ratsastuskoulusta, eikä siis yksikään tamman jälkeläisistä kopioinut emänsä negatiivista suhtautumista lapsiin. Vanhempien ihmisten kanssahan tamma oli todella mukava, ja yhden nuoremmankin hoitajan voitettua sen luottamuksen pääsi poni kiertämään koulukisoja menestyenkin. (Sukuselvityksen kolmannesta polvesta isän puolelta kirjoittanut VRL-12675)
eii. Kingston Wall "Walley" oli kimo Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 121cm. Walley oli isänsä värityksen perinyt komea oripoika. Walley kunnostautui valjakkoponina ja voitti useita kilpailuja, sekä sai menestystä show-näyttelyissä. Walley sai seitsemän jälkeläistä, jotka ovat olleet menestyneitä omilla saroillaan.
eie. Pinnie's Dreamy Coffee "Pinnie" oli rautiaanvoikko Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 118cm. Pinnie oli showponi ulkonäöltään ja luonteeltaan. Se periytti väritystään vahvasti myös jälkeläisilleen. Pinnie tykkäsi suuresti esiintyä ja olla huomion keskipisteessä, se oli kuitenkin luonteeltaan peruskiltti, joskaan ei kovin lasten käsiteltävä.
eei. The Trooper "Troop" oli ruunikko Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 121cm. Troop oli uskomaton sählä, se touhusi ja vouhotti menemään häntä töttöröllä mihin sattui ja milloin sattui. Omistaja irvaili vähintään kerran viikossa laittavansa sen makkaraksi, mutta Troopin onneksi se oli uskomattoman taitava esteratsu ja niitti huomattavaa mainetta pienten ratsastajiensa kanssa.
eee. English Truth "Truthie" oli kimo Welsh Mountain, säkäkorkeudeltaan 115cm. Ilmeikkäät silmät ja pikkuruiset korvat koristivat Truthien kaunista päätä sen tanssahdellessa voitosta toiseen. Truthie oli valjakkoajossa ja lastenponina käytössä, sekä osallistui showkilpailuihin, joissa voitti todella usein -ihan niitä ykköspalkintojakin. (Sukuselvityksen kolmannesta polvesta emän puolelta kirjoittanut VRL-12410)
Palkinnot ja kilpailut
Palkinnot
31.08.2018 Rate My Pony - 3 Star Prospect
Rakenne 53% - Liikkeet 57% - Luonne 47% - Taidot 47% = 959 pistettä. Parhaat pisteet: Kestävyys (76p), jalat ja kaviot (66p) ja kuuliaisuus (66p). Heikoimmat pisteet: Voima (12p), kokoamiskyky (20p) |
Näyttelyt
02.09.2018 - Loitsula - Söpisnäyttelyt - 11/11
25.09.2018 - Hunajakumpu - Syyskuun söpikset - 4/6 - tuom. Kamu
30.09.2018 - Adina - Villit näyttelyt - 3/3
30.12.2018 - DS Valmennustalli - PKK - HY - tuom. Lynn
25.09.2018 - Hunajakumpu - Syyskuun söpikset - 4/6 - tuom. Kamu
30.09.2018 - Adina - Villit näyttelyt - 3/3
30.12.2018 - DS Valmennustalli - PKK - HY - tuom. Lynn
Kilpailut
Kouluratsastus - 2 sijoitusta 31.08.2018 - Adina - Helppo D - 1/6 (78,929 %) 14.10.2018 - Orange Wood's - Helppo D - 2/6 Maastoesteratsastus - 2 sijoitusta 21.09.2018 - Prime Sporthorses - 50cm - 2/17 23.09.2018 - Prime Sporthorses - 50cm - 2/17 |
Esteratsastus - 17 sijoitusta 31.08.2018 - Adina - Villi Cup - 40cm - 1/6 03.10.2018 - Supernatural - 70cm - 3/30 06.10.2018 - Helmwald - 70cm - 4/40 08.10.2018 - Helmwald - 70cm - 3/40 10.10.2018 - Helmwald - 70cm - 5/40 11.10.2018 - Helmwald - 70cm - 5/40 14.10.2018 - Orange Wood's - 40-50cm - 2/6 15.10.2018 - Helmwald - 70cm - 1/40 17.10.2018 - Helmwald - 70cm - 5/40 18.10.2018 - Helmwald - 70cm - 6/40 19.10.2018 - Helmwald - 70cm - 2/40 12.12.2018 - Hiivurin Suomenhev. - 70cm - 5/30 13.12.2018 - Hiivurin Suomenhev. - 60cm - 4/30 15.12.2018 - Hiivurin Suomenhev. - 70cm - 2/30 16.12.2018 - Hiivurin Suomenhev. - 60cm - 5/30 20.12.2018 - Hiivurin Suomenhev. - 60cm - 5/30 20.12.2018 - Hiivurin Suomenhev. - 70cm - 1/30 |
Hoito-ohjeet, varustekaappi ja päiväkirjat
Ruokinta:
Heinää n 6-7kg päivän aikana, muut rehut aamulla ja illalla. Karsinassa oltava suolakivi jatkuvasti saatavilla. Melassivettä joskus pidemmän/rankemman treenin jälkeen.
Aamulla: 0,3l kauraa, 0,2l mysliä, pilkottuja porkkanoita, joskus ruisleipää.
Illalla: 0,3l kauraa, 0,2l greenmix pellettiä, pilkottuja porkkanoita, ade-vitamiinit, valkosipulia. Satunnaisesti omenoita.
Jalkojen hoito:
Treenin jälkeen linimentti ja/tai jalkojen kylmäys. Suojat ja ohjeistukset käyttöön varustekaapista.
Loimitusohjeet:
Varustekaapissa.
Heinää n 6-7kg päivän aikana, muut rehut aamulla ja illalla. Karsinassa oltava suolakivi jatkuvasti saatavilla. Melassivettä joskus pidemmän/rankemman treenin jälkeen.
Aamulla: 0,3l kauraa, 0,2l mysliä, pilkottuja porkkanoita, joskus ruisleipää.
Illalla: 0,3l kauraa, 0,2l greenmix pellettiä, pilkottuja porkkanoita, ade-vitamiinit, valkosipulia. Satunnaisesti omenoita.
Jalkojen hoito:
Treenin jälkeen linimentti ja/tai jalkojen kylmäys. Suojat ja ohjeistukset käyttöön varustekaapista.
Loimitusohjeet:
Varustekaapissa.
Mymmelin varusteet ostettu: Equestrian PRO, OddPixel, MWS Boutique, Mestyn Varuste, Kreivittären varusteliike & Takakujan tallipuoti + Virtuaalinen rehukauppa
Suitset anatomisella muotoilulla. Kaareva muoto poistaa hevosen poskihampailta paineen ja antaa kuolaimelle tilaa liikkua. D-kolmipalakuolain ja punotut nahkaohjat. Yleisin yhdistelmä esteille ja kilpailuihin. Suitset ilman otsapantaa hopealla nivelkuolaimella ja nahkaohjat stoppareilla. Kotikäytössä ja koulutunneilla
Nahkainen musta estesatula mustalla suojapussilla. Käytetään rintaremmi-martingaalin kanssa, jossa pikalukot satulaan ja vatsapanssariin. Vatsapanssari nahkaa. Mustat jalustinhihnat ja turvalukolliset jalustimet.
Musta tikattu koulusatula ruskealla suojapussilla. Käytetään anatomisesti muotoillun nahkavyön kanssa. Messinkiset turvalukolliset jalustimet valkoisilla jalustinkumeilla ja mustat jalustinhihnat.
Nahkainen musta estesatula mustalla suojapussilla. Käytetään rintaremmi-martingaalin kanssa, jossa pikalukot satulaan ja vatsapanssariin. Vatsapanssari nahkaa. Mustat jalustinhihnat ja turvalukolliset jalustimet.
Musta tikattu koulusatula ruskealla suojapussilla. Käytetään anatomisesti muotoillun nahkavyön kanssa. Messinkiset turvalukolliset jalustimet valkoisilla jalustinkumeilla ja mustat jalustinhihnat.
Mustavalkoiset jännesuojat ja takajalkojen hivutussuojat esteille kisakäyttöön. Galaksisuojat (jänne ja hivutus) esteille kotikäyttöön. Pintelit koululratsastukseen. Teddykarvaiset jännesuojat varalla. Valkoisia pinteleitä linimentin kanssa tarvittaessa.
Kouluhuopia musta-vuoletit, kotikäytössä. Valkoinen huopa pääskynpyrstöleikkauksella valmennuksissa. Valkoinen kouluhuopa kisakäytössä. Estehuopia violetti, musta ja pallokuvioinen, sekä jouluinen kotikäytössä. Valkoiset estehuovat kisakäytössä. Burberryn huopa vain Miron famun paikallaollessa, sillä se on hänen ostama.
Kouluhuopia musta-vuoletit, kotikäytössä. Valkoinen huopa pääskynpyrstöleikkauksella valmennuksissa. Valkoinen kouluhuopa kisakäytössä. Estehuopia violetti, musta ja pallokuvioinen, sekä jouluinen kotikäytössä. Valkoiset estehuovat kisakäytössä. Burberryn huopa vain Miron famun paikallaollessa, sillä se on hänen ostama.
Naruriimu maastakäsintyöskentelyyn ja kuljetukseen. Violetti ja violettimustat arkikäyttööön, saksa-värityksellä muisto Mymmelin Saksa-ajasta. Violetit riimunnarut arkikäytössä, ketjuriimunnaru kisoissa.
Kuljetussuojat ja häntäsuoja kuljetukseen.
Musta kaulakappaleellinen 400g toppaloimi, marianneloimi 300g toppa, ruskea 200g toppaloimi. Kaulakappaleellinen värikäs sadeloimi, galaksikuvioinen fleeceloimi, musta kultaisilla yksityiskohdilla ratsastusloimi ja enkkuviltti.
Kuljetussuojat ja häntäsuoja kuljetukseen.
Musta kaulakappaleellinen 400g toppaloimi, marianneloimi 300g toppa, ruskea 200g toppaloimi. Kaulakappaleellinen värikäs sadeloimi, galaksikuvioinen fleeceloimi, musta kultaisilla yksityiskohdilla ratsastusloimi ja enkkuviltti.
Violetti harjapakki kotikäyttöön, harjalaukku kisakäyttöön. Luonnonharjaksinen pölyharja, pääharja ja dandy. Kaviokoukku harjapäällä, hikiviila, harjakivi, kampa, kumisuka ja kaviorasva ja suti. Satulasaippuaa ja valjasrasvaa. 2-teholinimenttiä, glitterspray, haavaspray, helosan, letityskuminauhat, savi. Ämpäreitä ruokintaan ja kisamatkalle. Pari valkoista pyyhettä ja kokoelma sieniä.
Heijastimia suitsiin, ratsastusloimi, heijastinliivi, heijastinmartingaali, häntäheijastin, heijastava raippa ja jalkaheijastimia. Otsalamppu.
Käytöstä poistuneita kuolaimia, D-kuparirolleri ja kolmipala pessoakuolain.
Ensiapupakkaus ja juoksutusdelta.
Heijastimia suitsiin, ratsastusloimi, heijastinliivi, heijastinmartingaali, häntäheijastin, heijastava raippa ja jalkaheijastimia. Otsalamppu.
Käytöstä poistuneita kuolaimia, D-kuparirolleri ja kolmipala pessoakuolain.
Ensiapupakkaus ja juoksutusdelta.
Mymmelin ajantasaisen päiväkirjan löydät täältä. Mymmelin omille sivuille tarinat päivitetään noin kerran parissa kuukaudessa. Uusin tarina ylimpänä, kaikki täältä löytyvät tarinat kirjoittanut omistaja.
29.12.2018 – Ja sitten mä sanoin, että hasta la vista chicken
Se kreisi musta paholainen – Mondbark Osiris
Me oltiin oltu ratsutallilla pari päivää suurensuurina apulaisina ja tehty hirmuisesti tallihommia. Olin ylpeä uudesta roolistani, olin melkein ihkaoikea tallinpitäjä. Hypähtelin ratsutallilta ratsastuskoululle ja menin tallitupaan odottelemaan, että Mymmeli saisi syötyä. Iphonen värinähälytys keskeytti Taikaviitan suuret seikkailut ja siirsin taskukirjan ärtyneenä syrjään. Famu soitti.
”Mmhm”, vastasin.
”Oletko sinä käynyt katsomassa Osirista vielä sen yhden epäonnisen kerran jälkeen kun et edes ratsastanut?” Kaakatus vastasi.
Se kreisi musta paholainen – Mondbark Osiris
Me oltiin oltu ratsutallilla pari päivää suurensuurina apulaisina ja tehty hirmuisesti tallihommia. Olin ylpeä uudesta roolistani, olin melkein ihkaoikea tallinpitäjä. Hypähtelin ratsutallilta ratsastuskoululle ja menin tallitupaan odottelemaan, että Mymmeli saisi syötyä. Iphonen värinähälytys keskeytti Taikaviitan suuret seikkailut ja siirsin taskukirjan ärtyneenä syrjään. Famu soitti.
”Mmhm”, vastasin.
”Oletko sinä käynyt katsomassa Osirista vielä sen yhden epäonnisen kerran jälkeen kun et edes ratsastanut?” Kaakatus vastasi.
”En, enkä mene, oon kiireinen ja hyvin tärkeä”, vastasin tiukasti.
Kehtasikin aloittaa puhelun nalkuttamalla. En varmasti menisi sen hullun orin lähelle enää uudelleen. Olin käynyt Osiriksen entisen ratsuttajan, Markus Seurujärven kanssa Nicholsonien tallilla. Markus aikoi olla Suomessa uuteen vuoteen saakka, jonka jälkeen hän palaisi Mondbarkiin, Saksaan. Nicholsonien talli oli uskomattoman hieno ja moderni, enkä halunnut edes kuvitella kuinka paljon rahaa famu ja fafa joutuisivat syytämään uljaan mustan ylläpitoon. Osiris sai tallilta täysylläpidon lisäksi myös ratsuttajan palveluita. Osiriksen ratsastus ei mennyt lainkaan putkeen, heti tylsistyessään ori keuli, pukitteli ja luimi jatkuvasti yrittäen tiputtaa Markuksen selästään. Komeahan se muuten oli, orin tekeminen ei saanut vain loppua kesken. |
Hypähtelin Mymmelin karsinalle ja avasin karsinan oven. Siirryin sen pään viereen ja kuiskin pehmoisiin korviin edeltävän puhelun sisällön.
”Ja sitten, voitko uskoa, se kysy, että voisinko mä ajatella myyväni sut ja ottavani sen Mustin tänne. En niinku i-ki-nä! Mä sanoin sille, että hasta la vista chicken ja pamautin luurin kii”, supisin.
Mymmeli kihnutti päätään olkapäätäni vasten. Halasin tammaa, mä en koskaan voisi luopua mun kultaisesta ihmeestäni.
”Lähetäänkö tuuppaan? Mulla ois vielä se sun uus joululoimiki tuolla”, jutustelin tammalle harjatessani sitä.
Pian sain Mymmelille suitset ja tonttulakin päähän ja joululoimen selkään. Jätin ohjat tamman kaulalle ja komensin sen käyttäytymään kiltisti, minun täytyisi vetaista vielä topparatsastushousut jalkaan.
Kävelimme tamman kanssa ulkokentälle, sillä valoa oli kerrankin kylliksi, eikä pakkastakaan ollut ihan liikaa. Lumi rahisi kenkien alla kiitäessäni Mymmelin kanssa kentän keskelle. Mymmeli käveli vieressäni irti, kuten aina, mitä nyt joskus näönvuoksi kaappasin ohjan käsivarrelleni jos joku katsoi liian pitkään. Taputin tammaa ja pyysin odottamaan.
”Ja sitten, voitko uskoa, se kysy, että voisinko mä ajatella myyväni sut ja ottavani sen Mustin tänne. En niinku i-ki-nä! Mä sanoin sille, että hasta la vista chicken ja pamautin luurin kii”, supisin.
Mymmeli kihnutti päätään olkapäätäni vasten. Halasin tammaa, mä en koskaan voisi luopua mun kultaisesta ihmeestäni.
”Lähetäänkö tuuppaan? Mulla ois vielä se sun uus joululoimiki tuolla”, jutustelin tammalle harjatessani sitä.
Pian sain Mymmelille suitset ja tonttulakin päähän ja joululoimen selkään. Jätin ohjat tamman kaulalle ja komensin sen käyttäytymään kiltisti, minun täytyisi vetaista vielä topparatsastushousut jalkaan.
Kävelimme tamman kanssa ulkokentälle, sillä valoa oli kerrankin kylliksi, eikä pakkastakaan ollut ihan liikaa. Lumi rahisi kenkien alla kiitäessäni Mymmelin kanssa kentän keskelle. Mymmeli käveli vieressäni irti, kuten aina, mitä nyt joskus näönvuoksi kaappasin ohjan käsivarrelleni jos joku katsoi liian pitkään. Taputin tammaa ja pyysin odottamaan.
Otin muutaman askeleen kauemmas, otin hieman vauhtia ja loikkasin tamman selkään.
”Ohhoh, cowboyhän oli oppinut”, Alana huuteli. ”Ootteko ollu maastossa?” Kysyin yhtälailla blondilta kuin Lasseltakin. Alana nyökkäsi. Sipaisin kädellä kypärän lippaa ja siirsin tamman liikkeelle. Alkukäyntien jälkeen siirsin tamman raviin ja olin yllättynyt sen kaartaessa kaulaansa hieman ja pyöristäessä selkäänsä. ”Oot niin ihana ja hieno!” Hihkuin. Mä en ikinä vaihtais kilttiä ja kultaista Mymmeliä siihen hulluun Osirikseen. |
24.12.2018 – Yllätys
Aamulla tallilla jakelin muutamat joulupaketit. Annoin kaikille tallitutuille lahjaksi Aku Ankan SM-liiga erikoispainoksen ja after eighteja. Myös Aleksi sai osansa ja Jesselle olimme antaneet kasan pinkkiä jo aikaisemmin. Mukava vain, että menivät hyötykäyttöön nekin kamppeet, mä en pinkkiä tarvisi, Mymmelistä puhumattakaan.
Mun ajatukset pyöri jossain ihan muualla koko joulumaaston ajan, vaikka huisiahan meillä kieltämättä olikin. Ratsastuksen jälkeen mun oli pakko nykäistä Lilyä hihasta. Sinihiuksinen nainen silitteli Orionia, joka odotteli varusteissaan ja riimu päässään Kristiania.
”Lily et usko..”, aloitin. ”Tiiäkkö famu ja fafa oli tehny jotain tosi pöljää..”
Lily kohotti kulmakarvojaan, muttei näyttänyt lainkaan niin yllättyneeltä kuin odotin. Ehkä se tiesi, ettei famulta ja fafalta voinut kummoista odottaa. Lily nyökkäsi minut jatkamaan.
”Muistatko kun kävin Saksassa. Ne oli menny ostaan sieltä yhden hullun nelivuotiaan Welsh part bred ORIN! En mä sillä uskalla ratsastaa enää sen kamalan kerran jälkee siellä ku melkein kuolin”, paljastin.
Lily nyökkäsi jälleen, eikä näyttänyt edelleenkään tarpeeksi yllättyneeltä.
”Onko se musta? Sininen silmä ja sukat jalassa?” Lily kysyi erityisen rauhallisena.
”Mistä sä sen tiiät? On joo”, ihmettelin miten Lily saattoi aina tietää kaiken.
”Mä kuulin Kristianilta, että sellainen villikko oli tullu niille ratsutettavaks.. ” Lily aloitti.
”Ja sitte sä olit salapoliisi!!? Vitsit oot kyllä taitava selvittää kaiken”, intoilin.
Orion heilautti päätään kuin käskeäkseen minut hiljaiseksi. Pahoittelin suuresti tilannetta orilta (ja Lilyltä) ja jatkoin huolieni purkamista.
Painelin siivoamaan Mymmelin karsinaa tamman väistellessä kiltisti karsinassaan.
”Siis minkälainen typerys ostaa ponin toiselle”, puuskin äkäisenä tamman heilutellessa kultaisia korviaan. ”Plus mä en ikinä luopuis susta ihan pöljää ees kuvitella mitään muuta. Mä en ikinä vaihtais sua johonki typerään mustaan oriin.”
Siivosin karsinan loppuun vihaisena ja kävin kippaamassa kottikset lantalaan. Paluukuormana toin uusia ja kaadoin ne keskelle karsinaa. Palautin kärryt ja menin mököttämään Mymmelin karsinaan. Tamma puhahteli lämmintä ilmaa päähäni ja mupelsi hiuksiani. Mä en todellakaa vastaanottais enää yhtään lahjaa tänäjouluna.
24.12.2018 – Yllätys
Aamulla tallilla jakelin muutamat joulupaketit. Annoin kaikille tallitutuille lahjaksi Aku Ankan SM-liiga erikoispainoksen ja after eighteja. Myös Aleksi sai osansa ja Jesselle olimme antaneet kasan pinkkiä jo aikaisemmin. Mukava vain, että menivät hyötykäyttöön nekin kamppeet, mä en pinkkiä tarvisi, Mymmelistä puhumattakaan.
Mun ajatukset pyöri jossain ihan muualla koko joulumaaston ajan, vaikka huisiahan meillä kieltämättä olikin. Ratsastuksen jälkeen mun oli pakko nykäistä Lilyä hihasta. Sinihiuksinen nainen silitteli Orionia, joka odotteli varusteissaan ja riimu päässään Kristiania.
”Lily et usko..”, aloitin. ”Tiiäkkö famu ja fafa oli tehny jotain tosi pöljää..”
Lily kohotti kulmakarvojaan, muttei näyttänyt lainkaan niin yllättyneeltä kuin odotin. Ehkä se tiesi, ettei famulta ja fafalta voinut kummoista odottaa. Lily nyökkäsi minut jatkamaan.
”Muistatko kun kävin Saksassa. Ne oli menny ostaan sieltä yhden hullun nelivuotiaan Welsh part bred ORIN! En mä sillä uskalla ratsastaa enää sen kamalan kerran jälkee siellä ku melkein kuolin”, paljastin.
Lily nyökkäsi jälleen, eikä näyttänyt edelleenkään tarpeeksi yllättyneeltä.
”Onko se musta? Sininen silmä ja sukat jalassa?” Lily kysyi erityisen rauhallisena.
”Mistä sä sen tiiät? On joo”, ihmettelin miten Lily saattoi aina tietää kaiken.
”Mä kuulin Kristianilta, että sellainen villikko oli tullu niille ratsutettavaks.. ” Lily aloitti.
”Ja sitte sä olit salapoliisi!!? Vitsit oot kyllä taitava selvittää kaiken”, intoilin.
Orion heilautti päätään kuin käskeäkseen minut hiljaiseksi. Pahoittelin suuresti tilannetta orilta (ja Lilyltä) ja jatkoin huolieni purkamista.
Painelin siivoamaan Mymmelin karsinaa tamman väistellessä kiltisti karsinassaan.
”Siis minkälainen typerys ostaa ponin toiselle”, puuskin äkäisenä tamman heilutellessa kultaisia korviaan. ”Plus mä en ikinä luopuis susta ihan pöljää ees kuvitella mitään muuta. Mä en ikinä vaihtais sua johonki typerään mustaan oriin.”
Siivosin karsinan loppuun vihaisena ja kävin kippaamassa kottikset lantalaan. Paluukuormana toin uusia ja kaadoin ne keskelle karsinaa. Palautin kärryt ja menin mököttämään Mymmelin karsinaan. Tamma puhahteli lämmintä ilmaa päähäni ja mupelsi hiuksiani. Mä en todellakaa vastaanottais enää yhtään lahjaa tänäjouluna.
20.12.2018 – Hiihtoratsastusta
Olimme sopineet treenaavamme tänään porukalla eli minä, Lily, Nio, Elina, Emily ja Kira. Alana ehkä ilmestyisi paikalle, mutta siinä oli vielä se suuri ehkä.
”Huh mulla on kuuma”, puuskahdin Elinalle puhdistaessani karsinaa. ”Ei huvittais pätkääkää lähteä tuuppaan jotain koulua nyt.”
”Voidaanhan me tehdä jotain muutaki, lähdetään vaikka mäenlaskuun ja pistetään hevoset vetämään meitä ylös”, Elina virnuili.
”Hei joo! Ootsä koskaa hiihtoratsastanu?” Kysyin kiilto silmissäni, tästä tulisi jotain legendaarista.
”Lilyyy missä oot, arvaa mitä, meillä on idea, tiäkkö pitäiskö tehä näin ja nuin ja..” Selitin ja sipisin Lilyn korvaan loput ideastani.
Lily oli luonnollisesti heti mukana ideassani, enää tämä hullutus täytyisi myydä Emilylle ja Kiralle. Lily lupasi jutella Kiran kanssa haettuaan Orionin sisälle ja Emily kävelikin sopivasti meitä vastaan.
”Hei, mulla on ihan superhyvä idea!” Huudahdin. ”Voitaisko me mennä hiihtoratsastaa?”
Emily katsoi hymyillen ja nyökkäsi, hän oli onnekseni aina valmis kaikkiin hullutuksiin.
”Et millään viittis hakea Mymmistä sisään? Mun pitäis käydä jutteleen vielä yhdelle”, pyysin.
”Voin käydä, tottakai”, Emily lupasi.
Kiittelin vuolaasti ja lähdin jatkamaan matkaa tallikäytävällä.
”No, mutta hei Alana”, sanoin ja katsoin blondia kiharoiden alta.
Alana vilkaisi minua harjatessaan Rokkia ja nyökkäsi.
”Kuule me meinattii lähteä hiihtoratsastaan, haluuks tulla mukaa?” Kysyin.
”En todellakaan lähde keikkuun ja katkaseen jalkaani, sorry nyt vaan”, blondi vastasi.
”Lähtisit nyt, ees ratsastaan jooko!” Manguin ja yritin perustella kantaani epätoivoisesti.
Alana myöntyi lopulta ratsastamiseen ja kävin läiskyttelemässä Emilyn kanssa yläfemmat. Tästä tulisi siisteintä i-ki-nä. Varustin Mymmelin Emilyn kanssa ja Lily varusti Orionia jutellen Nion ja Elinan kanssa. Kira oli ilmeisesti mennyt Alanan ja Rokin luo auttelemaan heitä.
”Hei kuulkaa millä me vedetään teitä perässä ku ei Mymmelillä oo ainakaa mitää kunnollista rintaremmiä, jolla voi vetää”, kysäisin hiukan huolissani.
”Ei siitä oo vahinkoa jos joskus vetää satulalla”, Nio tiesi.
”Niin, varsinki jos on hyvä satula ja kevyt kuorma niin se voi olla jopa helpompiki hevoselle, joka on tottumaton vetämään”, Elina tiesi.
”Okei”, nyökyttelin.
Aina sitä näköjään oppi uutta. Lily varusti Orionin ruskeilla nahkavarusteilla ja vihreällä huovalla ja korvahupulla. Mymmelin nahkavarusteet olivat mustat ja sen huopa violetti. Jalassa ponilla oli valko-sini-violetit pintelit, jotka olivat ehdottomasti suosikkini pinteleistä. Tälläkertaa Mymmeli ei potkinut pinteleitä pitkin käytävää, mutta sillä olikin Emily tuijottamassa pääpuolessa.
”Mikäs torikokous täällä on?” Aleksi kysyi ja hymy kuulsi hänen äänestään.
”Me mennää hiihtoratsastaa!” Kajautin ennen kuin edes ajattelin, toivottavasti Aleksilla ei ollut mitään sitä vastaan.
”Sehän on mukavaa, mie oon kans harrastanu joskus sitä. Tulkaahan kattoon, mulla saattais löytyä jotain varusteita teille”, Aleksi kertoi hymyssäsuin.
Elina lähti Emilyn kanssa hakemaan varusteita ja minä hihkuin kuinka paras Aleksi olikaan.
Pian pääsimme ulos Ja Orionin perään päätyi Nio suksilla. Mymmelin perään tuli Elina, suksilla myös. Rokki, porukan kokeneimpana vetoponina, päätyi vetämään kahta pulkkaa, mikä ei varmaan ollut ihan järkevää, mutta Alana vakuutteli, että kaikki menisi hyvin.
”Onhan teillä nyt kypärät kaikilla? Mie en halua kuskata teitä sairaalaan”, Aleksi varmisteli.
”On meillä joo!”, vastasimme kuin kuorossa.
Kyytiläisten päistä löytyi mopokypäriä ja laskettelukypäriä, joita Aleksi mukavana lainasi. Ratsastajilla oli tietysti ihan normaalisti kypärät päässä. Hevoset eivät olleet moksiskaan kyydissä roikkuvista ratsastajista ja me uskaltauduimme jopa laukkaamaan Mymmelillä ja Orionilla muutaman pätkän hetken harjoittelun jälkeen. Muutamia kommelluksia sattui pulkkien kaatuillessa hirveän naurunremakan seuratessa. Vaihtelimme välillä sitä kuka ratsasti ja kuka roikkui kyydissä. Lily oli luonnonlahjakkuus, minun kaatuessani päistikkaa maahan ensimmäisten metrien jälkeen. Lumilautailu olikin yllättävän hankalaa.
”Ei vitsit, olipa hauskaa”, räkätin naama lumessa kävellessäni kohti tallia lumilauta kainalossani.
Elina ratsasti vieressäni Mymmelillä. Alana ravasi edellä Rokilla ja Orion käveli pää pystyssä Lilyn istuessa rennosti selässä ohjat yhdessä kädessä. Nio hiihti vetien Kiraa perässään pulkassa ja Emily hiihti Elinan suksilla. ”Me taidetaan olla melko sekalainen seurakunta”, Lily nauroi. |
Muut nyökkäilivät. Saavuimme talliin jutellen ja höpisten. Menin ottamaan Mymmelin varusteita pois ja kuulin mennessäni Elinan naureskelevan Aleksille, että ilman sairaalareissua selvittiin. Hevoset loimitettua menimme puhdistamaan varusteita ja tämän jälkeen painelimme koko porukka tallitupaan. Jutustelimme ja totesimme, että tämä pitäisi ottaa uusiksi. Lopulta veimme hevoset takaisin tarhaan ja huiskautin Lilylle moikat.
19.12.2018 – Kiva päivä tallilla
”Miro tuu kattoon mitä me saatiin!” Jesse huudahti kun astuin talliin sisään.
Mies heilutteli käsissään riimua ja hänen käsissään oli mytyssä jotain kangasta.
”Ai siis mitä saatiin? Keltä”, kysyin silmät suurena. ”Ja siis ketkä sai?”
”Me kaikki, tuu tänne!” Jesse sanoi ja viittelöi minua tallitupaan.
Tallituvassa oli tuttuun tapaan melkoinen hyörinä, ihmiset olivat kokoontuneet suuren pahvilaatikon ääreen ja ihastelivat riimuja, satulahuopia ja muita tavaroita.
”Moi Miro, kato!” Lily huikkasi ja pyörähti hupparissa, jonka selkää korosti Hallavan logo.
19.12.2018 – Kiva päivä tallilla
”Miro tuu kattoon mitä me saatiin!” Jesse huudahti kun astuin talliin sisään.
Mies heilutteli käsissään riimua ja hänen käsissään oli mytyssä jotain kangasta.
”Ai siis mitä saatiin? Keltä”, kysyin silmät suurena. ”Ja siis ketkä sai?”
”Me kaikki, tuu tänne!” Jesse sanoi ja viittelöi minua tallitupaan.
Tallituvassa oli tuttuun tapaan melkoinen hyörinä, ihmiset olivat kokoontuneet suuren pahvilaatikon ääreen ja ihastelivat riimuja, satulahuopia ja muita tavaroita.
”Moi Miro, kato!” Lily huikkasi ja pyörähti hupparissa, jonka selkää korosti Hallavan logo.
”Oi vähänkö siistejä, mistä nuo on?” Kysyin ihmeissäni.
”Täältä!” Emily sanoi hymyillen iloista hymyään. Kävelin pahvilaatikon luo ja hetken pengottuani löysin sini-valkoisen hupparin, riimun ja satulahuovan. Hupparissa luki nimeni ja varusteissa Mymmelin nimi. ”Mitä ihmettä! Keltä me nää saatiin!!” Ihmettelin suureen ääneen. ”Se oli varmaan se tonttu”, Alana sanoi virnuillen. |
Hypähtelin niin hiljaisesti, että melkein kävelin pitkin tallikäytävää Lilyn kanssa jutellen. Olimme matkalla tarhalle hakemaan hevosia sisälle.
”Oli kyllä ihan huiput joululahjat munki mielestä. Arvaa mit..”, Lily aloitti.
”Tiiäkkö mitä, mä oon oppinu seisoon käsillä, katoppa!” Kerroin ylpeänä ja nousin käsiseisontaan.
Lily naureskeli ja totesi Aleksin tykkäävän kyttyrää -puhumattakaan niistä tontuista. Palasin äkkiä takaisin jaloilleni ja puhdistin käteni housuihini. Tämän jälkeen pälyilin pikaisesti, eihän kukaan vain nähnyt minua.
”Noh, kamalan epäkäytännöllistäki se ois, en mä ainakaan oo oppinu vielä juokseen käsilläni. Mistä sä olitkaan kertomassa aiemmin?” Kysyin Lilyltä ja tuuppasin ulko-oven auki.
”Tuus tännepäin niin mä näytän sulle yhden tyypin”, Lily sanoi salaperäisesti ja ohjasi minua kohti Mymmelin tarhaa.
”Siis miks sä tuut mukaan, kyllä mä nyt Mymmelin yksinki saan sisälle. Valeran tarhahan on tuolla”, sanoin kättäni huiskauttaen. ”Eihän sulle oo vaan tulossa se atshimer. Tai se.”
”Alzheimer, Miro rakas se on alzheimer, apua mä kusen housuun”, Lily nauroi kippurassa.
Kallistin päätäni huolestuneena. Kyllä sille se atshimer-alzheimer-mikälie varmaan oli tulossa. Hannun mummolle tuli se ja sitten se oli ihan hölmö ja unohti kaiken.
Lilyn lopulta koottua itsensä hän ohjeisti minut juhlallisesti kohti tarhaa, jossa Mymmeli oli Eetun kanssa. Lily vislasi kimeästi ja näin ison vaalean hevosen tulevan meitä kohti. Kallistin päätäni ja katselin Mymmelin seuratessa sitä viereisessä tarhassa. Lily katsoi minua hymyillen ja käveli vihreään toppaloimeen upotettua hevosta rakastuneesti.
”Saanko esitellä Orion-Miro, Miro-Orion”, Lily sanoi silittäessään hevostaan otsasta.
”Oi wau! Heippa Orion, siis mitä miks mä en tienny koko asiasta!” Kyselin ja puhetta vain tulvi suustani.
Orion käänteli vaaleita korviaan kohti meitä ja kurkotti kaulaansa kohti Lilyä, joka vain hymyili rakastunutta hymyään. Ei sillä tainnutkaan olla se aa-tauti.
”Wau, tuota joo. Onko se kiltti? Saako sille antaa ööö, heppanamin?” Kysyin kaivellessa taskunpohjaltani varmaan muutaman päivän siellä pyörineen omenanmakuisen namin.
”Anna vaan, on se ihan älyttömän kiltti, mutta se voi säikkyä. Ota vaan poika se”, Lily kertoi, enkä ollut varma puhuiko hän enemmän minulle vai orilleen.
Orion katseli epäilevästi namia kädessäni, kunnes ojensi superpitkän kaulansa ja nappasi namin kädeltäni puhahtaen lämmintä ilmaa.
”Oi onpa sillä silkkinen turpa”, ihailin.
Olin huippuiloinen siitä, että voisimme nyt käydä ratsastamassa Lilyn kanssa vaikka kuinka usein. Hetken juteltuamme Orionin tarhan edessä painelin Mymmelin tarhalle ja talutimme hevoset sisälle peräkkäin.
”Ei vitsit Orion on ihan superiso, Mymmeli mahtuis sen mahan alle seisoon”, hihittelin kävellessäni takaperin Orionin ja Lilyn edessä pidellen Mymmeliä riimusta.
”Niin varmaan meniski, ei kannata kuitenkaan koittaa”, Lily naureskeli.
Talutimme hevoset sisälle ja vein Mymmelin loimen kuivumaan. Harjoja hakiessa mietin viikonlopun ratsastuskoulumestaaruuksia, pitäisi treenailla kunnolla vielä niitäkin varten. Naputin viestin Hallavan whatsapp-ryhmään.
”Moi, ketkä tulee tallille huomenna ennen RKM valmennusta, vois treenailla jotain itsenäisesti ennemmin.”
Sujautin puhelimen takaisin taskuuni ja painelin harjapakin kanssa Mymmelin karsinalle.
Harjailin tammaa ja kerroin sille uusimmat kuulumiset. Yritin udellla siltä tietoja Orionista, mutta tamma vain sipaisi minua silkkiturvallaan.
”Lilyy läheks maastoooo”, kailotin.
”Voin lähtee puol viiden jälkee vaikka kentälle tuuppaa, Orion menee tunnille”, Lily vastasi.
”Joo, me ootellaan”, kerroin Lilylle ja samalla varmaan kaikille muillekin.
Painelin tallitupaan odottelemaan Lilyn avustaessa Eveä Orionin kanssa. Emily istuskeli tallituvassa ja söi piparia.
”Moi, mitä kuuluu?” Kysyin hymyillen ja istahdin tytön viereen.
”Hyvää”, vastasi Emily ja työnsi piparipurkkia lähemmäs. ”Ilmoitustaululla oli tänään, että voisin liikuttaa Lokin.”
”Oooi, oikeesti, vitsit kaikilla on hullun siistejä heppakuvioita tänää. Ooks nähny jo Orionin? Haluuks lähtee puol viiden jälkee mun ja Lilyn kanssa kentälle?” Pulputin ja ahdoin piparia suuhuni.
”Voitais me lähteä joo”, Emily vastasi hymyillen. ”Käydäänkö alkukäynneillä maastossa?”
”Joo huisia, siistiä, mennäänkö nyt heti!” Huudahdin kelloa vilkaisten.
Emily naurahti ja nyökkäsi.
Emily kävi varustamassa kuupäisen ruunan ja minä ripustin Mymmelille anatomiset suitset ja koulusatulan. Ärsytti, mutta ei se istunta varmaan paranisi ilmankaan, hyvä jockey minusta tosin voisi tulla.
”Voi piparipurkkipiparnikkelikettu”, mutisin Mymmelin heilauttaessa jalkaansa niin, että pinteli rullasi karsinan ovelta käytävälle ja kääriytyi iloisesti auki.
Eihän siinä muuten mitään, mutta tämä oli jo neljäs kerta tänään. Huokailin, taas se tamma teki sen. Miksi ihmeessä se inhosi pinteleitä niin suuresti?
”Mitäs täällä tupistaan”, Nio kysyi napaten pintelin lattialta.
”No Mymmeli potkas sen pintelin tuonne”, puuskahdin äkäisenä.
”Saanko auttaa?” Nio kysyi hymyillen.
Nyökkäsin ja tyydyin kevyeen murjotukseen. Ilmoitin hakevani sini-keltaisen takkini ja kypäräni. En pitänyt kummempaa kiirettä vaihtaesssani vaatteita ja lopulta sujautin saappaat jalkaani ja nappasin heijastinraipan käteeni. Karsinalle palatessani Nio rapsutteli Mymmelin päätä hymyssäsuin.
”Häh, joko sait ne sille?” Kysyin ja naamani venähti varmaan metrin.
”Juu, se taitaa testata vaan sua”, Nio kertoi naureskellen.
Pyöräytin silmiäni, kiitin ja lähdin taluttamaan Mymmeliä ulos.
Heijastimin koristellut hevoset lähtivät talsimaan kohti metsäpolkua. Lumi narisi ihanasti kavioiden alla ja hämärä alkoi laskeutua ympäröivään metsään. Loki kiisi pitkää käyntiä ja jouduin välillä ravaamaan Mymmelillä heitä kiinni kun Emilyn ääni alkoi kadota. Emily kuulema kuuli ääneni hyvinkin, vaikka jäin kauemmaksi. Olin ylpeä, minustahan olisi vaikka opettajaksi suuriin ratsastuskouluihin tai.. Lokin takamus kävi yhtäkkiä läheiseksi ja Mymmeli joutui peruuttamaan muutaman askeleen ja haisteli ilmaa sieraimet suurina. Se puhisi, kuten Lokikin ja olin satavarma, että kohta mentäisiin -ja lujaa.
”Mitä ihmettä tuolla pusikossa on?” Emily kysyi hieman säikähtäneen oloisena.
”En mä nää ku Lokin pyllyn. Missä, missä?” Kyselin.
”Tuolla”, Emily osoitti sormellaan kahisevaa pensaikkoa.
Kolme hirveä rymisteli pusikosta ja jäi tuijottamaan meitä keskelle tietä.
”Öö, tuota, pitäiskö meidän tuota vaikka lähteä?” Kysyin epäröiden Mymmelin selästä.
Ruskeat otukset olivat jättiläismäisiä. Emilyn myöntyessä lähdimme takaisin tallia kohti. Jättiläishirvet pysyivät paikallaan, eivätkä onneksi syöneet pieniä poneja välipalaksi.
Turvallisesti kentälle päästyämme ehdimme kävellä hetken odotellessamme Lilyä ja Orionia. Hetken kuluttua parivaljakko saapuikin ja Orion näytti ihan älyttömän hyvältä vihreässä ratsastusloimessaan ja ruskeissa nahkavarusteissaan.
”Mä voin avata teille portin, oottakaa, oottakaa oon harjotellu!” Huudahdin ja ravasin Mymmelin kanssa hienoa liitelevää ravia portille.
”Löytyihän se keskiravi siitäkin ponista”, Lily virnuili kävellessään sisään.
Olin opetellut avaamaan portin poistumatta Mymmelin selästä ja olin taidosta ihan äärettömän ylpeä. Kävely meni lähinnä höpöttelyyn ja kun siirryimme raviin, en oikein keskittynyt Mymmelin kanssa etenemiseen.
”Eeei vitsit, teillä on kyllä niiin siistit hevoset!” Huudahdin ravatessani uran sisäpuolella.
Olimme kolmistaan kentällä, mutta jouduin silti käyttämään omaa uraa. Loki ja Orion pyyhkivät välillä ulkopuolelta ohi. Koin kunnollisen ahaa-elämyksen keskiravin suhteen. Minun täytyi ajatella itseni superkiireiseksi ja täten käskeä Mymmeli vauhdilla eteenpäin. Lily kehui minua Orionin selästä, vaikka jätti itse minut sanattomaksi orin liikkeiden vuoksi.
”Ou-mai-gaad, te näytätte hyvältä!” Huudahdin. ”Siis te kaikki neljä, mutta Orionia en oo ennen nähny livenä liikkeessä, ei vitsit!”
Loppuaika eteni mukavasti omalla painollaan ja lopulta lähdimme peräkanaa talliin.
”Kolme pientä elefanttia maaarssi nääin”, hoilasin.
”Eikun kuusi!” Emily korjasi nauraen.
Tallissa otin Mymmelin varusteet pois sen päältä ja heitin kuivatusloimen sen niskaan. Puhdistin ja vein varusteet paikalleen ja kävelin ilmeisen hankalasti, koulusatulassa istuminen oli totaalisen luonnotonta. Varusteet vietyäni tein Mymmelin huomisen aamu- ja päiväruoat valmiiksi ja hyräilin uutta Haloo Helsingin kappaletta.
”Aa sä”, Alana totesi kurkatessaan äänilähdettä.
”Joo mä mä, eiks oo hyvä biisi!” Vastasin hymyillen. ”Tuuks huomenna treenaileen ärkooämmään?”
”En mä osallistu, mutta saatan mä käydä. Rokki pitäis läpiratsastaa kunnolla”, Alana totesi.
”Oho mä en oo koskaan kuullu sun puhuvan noin pitkästi ja kivasti. Tai siis mitä sun lapselle kuuluu?” Korjasin hätäisesti. ”Joko se osaa pelata pleikkarilla tai ratsastaa?”
”Ei se vielä”, Alana vastasi ja katsoi minua ilonpilkahdus silmäkulmassaan. ”Mä tykkään suorapuheisista ihmisistä.”
Nyökkäilin ja painelin viemään iltaheinät Mymmelille. Satavarmasti kertoisin ponille mitä juuri tapahtui. Alana oli yleensä pelottavmpi kuin ne hirvet siellä metsässä ja nyt se oli jopa kiva. Tän täytyi olla sitä joulun taikaa
07.12.2018 - Kouluvalmennus
Vitsit mikä väsymys. Hieroin unihiekat silmistäni ja kiskaisin peiton päältäni ja sujautin tossut jalkaani. Tassuttelin pimeään keittiöön, jota valaisi ainoastaan lednauha kaappien alareunassa. Haukottelin ja kaivoin itselleni jääkaapista aamupalasämpylän. Kaadoin lasillisen omenamehua ja istahdin syömään Sirun katsellessa vieressä. Novascotiannoutaja oli supersöpö ja annoin sille pikkupalan leipää. Vein astiat tiskipöydälle ja kävelin pukemaan. Sinivalkoiset ratsastussukat, beiget polvipaikalliset housut, musta Hilfigerin neule ja kirkkaanpunainen pipo. Irvistelin peilikuvalleni tökätessäni tallikengät jalkaan ja heittäessäni sinikeltaisen Polo Ralph Laurenin takin päälleni. Takki oli famun ostos Saksanreissulta – ja kieltämättä ihan supermukava ja lämmin. Mustat nahkasaappaat ja -hanskat pakkasin kassiin ja painelin ulos, jossa Aksoni odottelikin.
”Huomenta pörröpää”, nainen sanoi.
”Moi”, vastasin hymyillen.
”Huomenta”, kajautin Ohtolle, joka kulki vihellellen tallikäytävällä riimunnaruja käsissään.
”Huomenta ipana”, Ohto virnisti. ”Oot aikaisin liikkeellä.”
”Meillä alkaa valmennus tunnin päästä”, vastasin ja huiskautin kättäni kiitäessäni Mymmelin karsinalle.
Kullanvaalea tamma hörisi suloisesti saapuessani paikalle, olin pyytänyt edellisiltana jättämään sen sisälle. Mymmeli hamusi käsiäni ja puhalsi lämmintä ilmaa sormilleni. Aloin kikattaa tamman mupeltaessa pipoani ja pärskähtäessä.
”Vähän kuivempana kiitos!” Naurahdin tammalle.
Nykäisin galaksikuvioisen fleeceloimen pois tammalta ja vein sen paikalleen. Paluukyydillä toin harjat ja aloin harjata tammaa reippaasti. Kirosin pinteleitä mielessäni jo etukäteen. Mymmeli inhosi niitä, vaikkei sille mitään järkellistä syytä ollutkaan. Yritin ymmärtää tammaa parhaani mukaan, itsekin valitsisin mielummin jotain coolia tamman jalkoihin. Vaihdoin ratsastussaappaat jalkaani samalla reissulla kun hain koulusatulan ja anatomiset suitset. En ollut käyttänyt satulaa yhtään sen enempää, vaikka olinkin itselleni niin vannonut. Nostin valkoisen satulahuovan pääskynpyrstöleikkauksella ja kultareunuksella tamman selkään. Musta koulusatula perään ja vyö kiinni. Taputin tammaa kaulalle ja menin lämmittämään messinkisiä kuolaimia.
Talutin tamman maneesiin, jonka olimme vuokranneet valmennuksen vuoksi. Ratsastustunnit alkaisivat vasta päivällä, eikä tallilla nyt muutenkaan ollut juuri ketään tähän aikaan arkena. Talutin tamman suunnilleenkaan keskelle ja kiristin vyön. Laskin jalustimet ja kiipesin tamman selkään. Kiskaisin nahkahanskat käteen vasta tamman selässä ja lähdimme etenemään pitkin uraa. Punotut nahkaohjat lepäsivät tamman kaulalla ja silittelin valkoista harjaa sormillani.
”Huomenta Miro!” Eero Lavonius kajautti. ”Eli tänään meillä on aiheena istunta, siellä kyydissä pitäis olla rentona ja tasapainoisesti, hengität ites sinne satulaan ja oikeastaan voit irrottaa jalat jalustimista jo alkukäynneille. Ole aivan rentona, mutta ryhdikkäänä siellä.”
Tein työtä käskettyä ja kuuntelin entisen olympiaratsastajan, nykyisen valmentajan ohjeistusta kiinnostuneena. Lavoniuksen buukkaaminen valmentamaan oli ollut kiven alla, joten olin superiloinen tällaisesta mahdollisuudesta. Eero kyseli ratsastushistoriastani ja nyökkäili kuunnellessaan pulputustani. Lopulta hän ilmeisesti kuuli tarpeeksi ja käski pysäyttää tamman.
”Otan jalustimet sulta kokonaan nyt irti. Voin ottaa samalla ton sun enkkuviltin”, valmentaja sanoi. ”Sitten vain raviin.”
Irvistin mielessäni, tunnista ei tulisi miellyttävä. Mymmeli tikkasi ravissa töpöaskeliaan, vaikka tuntuikin huomattavasti paremmalta kuin vaikka viikko sitten Jesse oli tehnyt superhyvää työtä tamman kanssa poissaollessani. Eero huomasi jokaisen virheeni, eikä antanut tuumaakaan periksi.
”Mä voisin ottaa tän takin pois”, sanoin kuumissani.
Puolivälissä tuntia olin varma, etten selviäisi tunnista hengissä. Jalkoja poltteli ja vatsalihakset olivat tulessa. Jalustimet sain sentään takaisin, mutta se ei kuitenkaan parantanut tilannetta. Olin ilmeisesti tottunut jatkuvasti varaamaan aivan liikaa painoa jalustimille ja hieman könöttämään satulassa, estesatulassa pääsääntöisesti ratsastaminen ei ainakaan tilannetta helpottanut. Lupasin itselleni, etten enää koskaan könöttäisi tai menisi koulutunnille, tämä oli silkkaa kidutusta.
”Uudestaa, ei tuo ole nähnytkään keskiravia, sillä tammalla on liikettä, ratsasta paremmin!” Eero komensi.
En ollut lainkaan varma löytyisikö Mymmelistä keskiravia ylipäätään lainkaan tai olisiko minusta ratsastamaan tammalla sitä. Mymmelin kullanvaalea karva oli kiharalla ja tummunut hiestä. Tamman suusta tippui vaahtoa ja olin varma, että se inhosi minua. Olisi melkein ollut jopa mukavampaa koulussa. Olin anonut perjantaiaamun vapaaksi vain ja ainoastaan valmennuksen vuoksi.
”Siirrä käyntiin, isolle ympyrälle keskelle”, Eero sanoi. ”Miten sun mielestä on mennyt tähän saakka?”
”Öö, ihan hyvin. Tää on tosi rankkaa, oon aina aatellu, että kouluratsastus on vaan vähän semmosta hölkkäilyä”, sanoin.
Eero mutristi huuliaan hiukan ivallisesti. ”Yleinen harhaluulo. Tämä on kaiken perusta, ilman kouluratsastusta et voi olla hyvä ratsastaja. Sulla on niin kiltti poni, että se antaa anteeksi sun virheitä hirmuisesti. Sulle tekis hyvää ratsastaa välillä muillakin.”
”Huomasin, kun käytiin Saksassa katsomassa poneja”, paljastin. ”Monet oli hirmu hankalia, eikä ollu mitään keinoa pärjätä niiden kanssa. Niiden kanssa, jotka oli helppoja, oli melkein tylsää. Haluaisin kehittyä, mutta hyvää ponia on mahdoton löytää.”
”Totta”, Eero myötäili. ”Yleensä parhaat menee hiljaisella myynnillä. Nyt ohjat käteen, jatketaan.”
Tunnin loputtua olin varma olevani zombi. Mymmeli oli ollut hienosti ja yrittänyt parhaansa, tamma roikotti hieman päätään ja oli selkeästi väsynyt. Kävelytin enkkuvilttiin käärittyä tammaa kävellen sen vierellä superkipeiden jalkojeni kanssa.
”Olit kyllä hieno, huomenna saat kevyemmän päivän kun me ollaan siellä ratsastuskoulumestaruuksissa”, juttelin tammalle.
Kävisin sen kanssa vaikka käyntimaastossa. Sunnuntaina olisi Eero Lavoniuksen järjestämä estevalmennus, sitä odotin innolla kävelyttäessäni tammaa pitkään ja juttelin Mymmelille siitä miten meidän pitäisi siellä hypätä. Lopulta talutin hikisen tamman talliin ja aloin purkaa sitä varusteista.
”Heippa”, Aleksi moikkasi. ”Miten teillä meni valmennus? Vissiin tuli ainaki lämmin.”
Katsoin Aleksia päähän liimautuneiden kiharoideni alta ja tyydyin näyttämään peukkua. En pystyisi mihinkään keskusteluun enää ikinä kipeiden vatsalihasien vuoksi. Kävellessä tuntui vielä hyvältä, mutta kipu vain paheni. Hulluja ne kouluratsastajat, ajattelin juottaessani Mymmelille melassivettä. Levitin tamman jalkoihin savea ja heitin loimen sen selkään. Sain vaivoin varusteet puhdistettua ja paikoilleen. Näinköhän pääsisin illalla enää edes kävelemään? Ohto lupaili viedä tamman ulos kunhan se olisi hieman kuivunut. Lähdin kiireenvilkkaa parkkipaikalle, jossa Aksoni odotteli minua. Kotiin, pikasuihku ja englanninkokeeseen. Haukottelin ja pamautin valkoisen opelin oven kiinni.
28.11.2018 - Käyntimaastossa Jessen ja Elinan kanssa
Koulusta päästyäni ryntäsin tallille. Olin lähdössä maastoon Jessen ja Elinan kanssa. Tallille päästyäni viipotin kohti Mymmelin karsinaa, oli superkiire, sillä pohdin oliko hieno hämähäkinseitti vielä paikoillaan.
”Oho, no sullapa on vauhti päällä” Jesse huuteli Valeran karsinasta.
”Joo” vastasin pikaisesti, mutten pysähtynyt, nyt oli kiire.
Mymmelin karsinalle päästyäni naamani venähti, hämähäkinseitti oli pois, toivottavasti Mymmeli ei ollut syönyt sitä. Huokaisin ja lähdin hakemaan ponia tarhasta. Kukaan ei sitten arvostanut luonnon monimuotoisuutta, ihmekään, että kaikki eläimet kuolivat yksitellen sukupuuttoon kun edes hämähäkkejä ei arvostettu.
Talutin Mymmelin riimusta sisälle ja aloin harjata sitä. Ulkona oli tarpeeksi kylmä ja maa oli jäätynyt, ei enää kuraisia jälkiä, ainakaan tänään.
”Ootko syöny sen hämähäkinseitin?” kysyn Mymmeliltä tiukasti. ”Avaappa suu”
Yritin kurkkia Mymmelin suuhun, mutta se vain pärskähti loukkaantuneena nostellessani sen huulta. Ei siis myöntänyt barbaarisuuttaan ainakaan, mikäli oli mennyt hämähäkki-paran mennyt tuhoamaan.
”Jesse ja Elina, alan pukeen Mymmelille varusteita” huutelin.
Nakkasin tammalle galaksikuvioiset suojat jalkoihin ja mustan satulahuovan selkään. Seuraavaksi pujautin heijastinrintaremmin paikoilleen ja heilautin estesatulan paikalleen. Kyykistelin pujottamassa rintaremmiä satulavyöhön kiinni ja laitoin vyötä kiinni.Lopulta siirryin siirryin suitsien pariin. Lämmittelin kuolaimia käsieni välissä ja puhaltelin niitä välissä. Messinkiset kuolaimet kiiltelivät hienosti anatomisissa suitsissa ja peilailin itseäni kuolaimen leveimmästä kohtaa. Puin tammalle suitset ja nostin heijastinloimen paikoilleen.
”Ootteko valmiina?” Jesse kyseli.
”Joo!” vastasimme Elinan kanssa.
Kiskaisin takin kiinni turvaliivin päälle ja päälimmäiseksi laitoin heijastinliivin. Hanskat tungin taskuun, en saisi vyötä kiristettyä ne kädessä. Talutimme hevoset kentälle, jossa olisi helpompi nousta penkeiltä selkään. Kiristin Mymmelin vyön ja nostin jalustimet läpi heijastinloimen reiästä.
”Meettekö te Miro Mymmelin kanssa ensin?” Jesse kysyi.
”Joo, saadaanko me sitten valita reittikin!!” huudahdin innoissani.
Muut myöntyivät ja lähdimme maastoon minä ja Mymmeli etunenässä. Olin hirmu ylpeä, että sain johtaa joukkoa, vaikka todellisuudessa taisimme olla kärjessä vain Mymmelin järkevyyden vuoksi. Käyntimaastossa se kävisi varmaan vaikka yksinkin.
”Ravataanko?” Elina kysyi.
”Mymmeli saattaa innostua, että jos vaan kävellää?” kysyin muka kepeästi.
Todellisuudessa minua hirvitti ajatuskin, että Mymmeli ryöstäytyisi jälleen käsistä. Muut onneksi suostuivat pelkkään käyntimaastoon. Tullessamme takaisin tallille juttelimme siitä kuinka mukavaa oli ollut. Ehdotin, että menisimme toistekin, oli ollut hirmu mukavaa. Hoisin ponin loppuun ja istahdin hetkeksi sen seuraksi.
26.11.2018 - Aamutalli
Kympin aamu, joten ehtisin loistavasti autella aamutallissa ennen kouluunlähtöä. Pääsin tallille isän kyydillä ja loikin iloisesti aamutallilaisia moikaten auttelemaan Mymmelin ruokinnassa. Tamma hörisi suloisesti nähdessään minut pää heinäkasassa. Kippasin ruokaämpärin sisällön ruokakuppiin ja tamman syömistä odotellessa menin tallitupaan syömään oman aamupalani. Kun Mymmeli oli syönyt vein tamman ulos, jossa muutama muu hevonen jo tarhasi tyytyväisenä sumuisessa aamussa.
”Moimoi Mymmis, nähdään koulun jälkeen!” kuiskasin tammalle.
Mymmeli oli tänään erityisen kaunis, joten päätin ottaa tammasta kuvan. Lähettäisin sen famulle ja fafalle, ehkä famu lopettaisi kiukuttelunsa sillä. Famu nimittäin oli vetänyt herneen nenäänsä kun en innostunut hänen joulusuunnitelmistaan.
Naputtelin imessageen:
”Moi, sumuista tänään, kävin tallilla ennen koulua. Mymmeliltä terkkuja”
26.11.2018 - Maanantai-ilta
Lainakuski ja läpiratsastusta
Pyörittyäni päivän enemmän ja vähemmän keskittyneenä koululla pääsin viimein laahustamaan tallille. Rikkinäinen pyörä ärsytti melkein yhtä paljon kuin kasi matikankokeesta. Tiesin, että osaisin kaikki kysyttävät asiat, mutta huolimattomuusvirheet olivat rikkoneet tasaisen ysirivin. Potkin loskamöykkyjä kengilläni ja maleksin pitkin hiekkatietä. Tallipihassa kävin kurkkimassa ensimmäisenä Mymmeliä tarhasta, mutta se olikin ilmeisesti jo sisällä. Vaihdoin pikapikaa tallivaatteet farkkujen ja Makian parkatakin tilalle, isä nimittäin valittaisi kuitenkin jos takki haisisi liikaa hänen villakangastakkiensa joukossa. Viimeisenä kaivoin itselleni kuivat sukat ja kumpparit, converset kun eivät olleet kovinkaan vedenpitävät. Kiskoin tallitakkia kiinni ja lähdin painelemaan talliin.
”Moi Alana!” huikkasin ja toivoin hänen unohtaneen edellispäivän urpoiluni.
”Moi cowboy” hän virnuili harjatessaan Lassea.
Kivakiva, Alana oli saanut selville epäonnistuneen tynnyrinkiertoni. Painelin Mymmelin karsinalle rapsuttelemaan tammaa. Se puhisi lämmintä ilmaa naamaani ja kutitteli minua turvallaan. Karsina oli epäilyttävän puhdas ja ruokakupitkin kiiltelivät, kuka ihme oli siivonnut karsinan? Kävelin takaisin Lassen karsinalle.
”Alana hei, tiäks kuka on siivonnu Mymmelin karsinan?” kysyin, Alana nimittäin tiesi yleensä kaiken.
”Varmaan tonttu” Alana vastasi pitäen katseensa hevosessa.
Ei vitsit, voisikohan se oikeasti olla tonttu, pohdiskelin hakiessani Mymmelin harjoja.
Aloitin harjaamisen pyörittelemällä kumisualla kaulalta ja jatkoin takaosaa kohti. Karvaa irtosi kohtuuton määrä ja tumma takkini oli pian täynnä pikkuruisia kullanvaaleita karvoja.
”Ootpa kyllä karvainen” mumisin vaihtaessani uutukaisen luonnonharjan ja piikkisuan kehiin.
Puolikovalla harjalla sain irtokarvat talteen ja jalat puhtaiksi. Joku oli pessyt tamman jalat myös tuotuaan sen sisälle, joten niissä ei älyttömiä ollut harjattavaa. Viimeisenä harjasin tamman läpi pehmeällä harjalla ja pyyhkäisin pääharjalla pään.
”Kuka ihme sut on tuonu sisälle ja siivonnu sun karsinanki” kyselin tammalta, arvatenkin turhaan puhdistaessani sen kavioita.
Tein otsatukkaan letin, jotta harja ei olisi silmillä ja istahdin karsinan lattialle lukemaan harjakassista löytyneen Aku Ankan loppuun. Havahduin ajatuksistani puhelimen piipatessa. Kaivoin iphoneni takin taskusta ja avasin saapuneen viestin.
”Käy tää ilta tuntien jälkee eli klo 19 jos ehdit lämmitellä Mymmelin valmiiks.”
Naputin pikaisesti Lilylle vastauksen ja kasvoilleni nousi sädehtivä hymy.
”Kuule Mymmis, Lily lupas läpiratsastaa sut tänää! Käydäänkö maastossa retkellä ennen sitä!” iloitsin.
Tamma puhalsi ilmaa pipooni ja mupelsi hattuani. Hypähtelin tallitupaan lämmittämään valmislasagnea, isän mielestä minun pitäisi syödä muutakin kun nuudelia. Tallituvassa ei ollut ketään, kaikki olivat varmaan joko laittamassa hevosia valmiiksi viideltä alkavalle estetunnille tai auttamassa maneesissa esteiden laittamisessa. Lämmitin ruoan ja istahdin pöydän ääreen. Ruoka oli superherkkua, ihmekään, että Karvinen söi aina sitä. Christian tuli myös tallitupaan ja pelasimme muutaman kierroksen korttia.
Lopulta Christian lähti avustamaan Mollyä koulutunnille ja minä hypähtelin maneesiin auttelemaan esteiden keräämisessä. Oli mukavaa olla avuksi, ehkäpä tontut huomaisivat hyvän käytökseni. Uudet ratsastajat tulivat maneesiin ja minä lähdin laittamaan Mymmeliä valmiiksi. Tamma oli harjattu puhtaaksi jo aiemmin, joten tyydyin sipaisemaan pään, satulanpaikan ja jalat. Puin Mymmelille karvaiset jännesuojat ja päätin pyörittää tammalle mustat fleecepintelit takasiin, vaikkei se siitä pitänytkään. Isä oli pitänyt minulle saarnan siitä, etten voisi aina antaa ponin päättää mistä se piti ja mistä ei. Jännesuojat sujahtivat jalkaan mukavasti, mutta pintelien kanssa oli oletetusti ongelmaa. Lopulta aikamme taisteltuamme pintelit olivat jalassa ja poni hivenen kiukkuinen. Jätin Mymmelin hengailemaan karsinaansa ja menin hakemaan satulan ja suitset. Suitsiksi valitsin anatomisesti muotoillut, joissa oli d-kolmipalakuolain. Ärsytti, ettei isä ollut paketoinut niitä viimeksi käytettyään ja pyöräytin pikaisesti ne pakettiin, etteivät punotut nahkaohjat laahaisi maassa ja nostin olkapäälleni. Otin Mymmelin mustan ja kauniilla ruutukuviolla tikatun koulusatulan ruskean satulansuojan alta ja huomasin, ettei siinä ollut edes jalustimia kiinni. En mitä ilmeisimmin ollut ahkera kouluratsastaja, mutta vielä siihen muutos tulisi. Kaivoin kaapista sopivat jalustinhihnat, ylimääräiset messinkiset jalustimet, kouluvyön sekä mustan satulahuovan violeteilla yksityiskohdilla. Lopulta lähdin vaappumaan tamman karsinalle kantamuksieni kanssa. Mymmeli oli pian varustettu ja näytti kieltämättä aivan kouluponilta. Kuiskuttelin sille sen olevan upea kiinnittäessäni tamman karsinaan odottelemaan heijastimia ja minun ratsastuskamppeitani.
Talutin Mymmeliä ohjat kaulalla kohti tallin ulko-ovea. Olin laittanut tammalle heijastavan rintaremmin, ratsastusloimen, häntäheijastimen, poski- ja turpahihna sekä ohjaheijastimet, jalkoihin heijastimet ja pukeutunut itse vielä heijastinliiviin. Kiristin ulkona tamman vyön, laskin jalustimet ja mittasin ne sopiviksi ja ponkaisin selkään. Napsautin oikealla kädelläni otsalampun päälle ja naksautin kielelläni. Mymmeli lähti askeltamaan kohti metsäistä maastoreittiä. Se katseli kaihoisasti omaa tarhaansa, mutta pyysin sen jatkamaan askellustaan. Pimeä nielaisi meidät lähes heti kun poistuimme tallipihasta. Olin oppinut rakastamaan kahdenkeskeisiä maastoreissuja, tutut reitit ympärillä eivät olleet pelottavia edes pimeällä ja Mymmeli askelsi reippaasti eteenpäin. Hiljalleen alkoi sataa lunta.
”Oi kato kuinka nättiä!” huudahdin.
Mymmeli käänsi korviaan taaksepäin ja lähti pyynnöstäni raviin. Alkoi tulla kylmä, joten keventäminen ja reippaampi tahti ei tekisi pahaa kummallekaan. Kävimme kääntymässä tutussa tienhaarassa ja käännyimme takaisin kohti Hallavaa.
Ulkokentällä näkyi pyörimässä Mikaela ja Savu. Moikkasin heitä ja siirryin uran sisäpuolelle kävelemään Mymmelillä pitkillä ohjilla. Hetken kuluttua Lily saapui ratsastusvarusteissaan kentälle.
”Moi, mitä valopää?” hän kysyi virnistäen.
”Oi onko se päällä?” kysyin hätääntyneenä.
”Ei ole, kiusasin vain” Lily naurahti. ”Teilläpä on hyvin heijastimia, ainakin näytte tuolla maastossa”.
”Joo siellä me käytiinki, oon ravannu ja kävelly, mutta en uskaltanu laukata ku Mymmelillä on viimeaikoina ollu paha tapa lähteä ryöstään turhan kovaa ja sitte se ei oo meinannu oikein pysyä lapasessa” selitin laskeutuessani alas tamman selästä.
Otin heijastinloimen pois ja Lily nousi ponin selkään. Lily mittaili jalustimet sopivaksi ja pyysi tammaa lähtemään liikkeelle. Mymmeli tarjosi Lilyllekin töpöttävää pikkukäyntiä, mutta se ei kelvannut Lilylle.
”Onpa tää ihan hullun pieni!” Lily huuteli.
”Noi tuli maneesista just pois, mennäänkö sinne?” kysyin ja siirryimme jatkamaan maneesiin.
Lily ohjasi Mymmelin suurelle keskiympyrälle ja asetti tamman menosuuntaan. Mielestäni meno näytti oikein hyvältä.
”Sun kannattaa aina tälleen kattoa, että etu ja takaosaa on samalla uralla, eikä niin, että etuosa puskee missä sattuu. Lisäksi älä ihan oikeasti tyydy siihen töpöttävään käyntiin enää ku tää osaa kyllä liikkua!” Lily huuteli ponin kyydistä.
Mymmeli käveli suurempaa käyntiä kun koskaan, sen kaula oli kaarella ja koko poni näytti ihan eriltä kuin minun kanssani. Kun minä ratsastin, se piti yleensä päätään ylhäällä.
”Miten saat sen nuin rullalle?” kysyin ihaillen.
”Se menee ihan itekseen nuin kun sillä ratsastaa oikein ja läpi kropasta kunnolla. Se nostaa selän ylös vatsalihaksilla ja pyörähtää ku itsestään näin. Rumasti sahaamalla ja rullaamalla saa saman efektin, mutta se ei silti oo oikeasti muodossa vaan jos sen kaula on kaarella.” Lily vastasi.
Ei kovin hyödyllinen vastaus, mutta nyt sentään tiesin, että ainakin poni osasi kulkea kuin parempikin kouluratsu.
Lily alkoi tehdä pohkeenväistöä tammalla, joka tarjosi alkuun ravia jokainen kerta.
”Ja sit tää, muista Mymmelin kanssa, että ku pyydät sitä väistään pohjetta niin se väistää sivulle, ei eteen. Nyt tää yrittää juosta karkuun jatkuvasti.” Lily huuteli.
Ratsukko vaihtoi suuntaa ja otti tosi paljon ravi-käynti-ravi siirtymisiä. He jatkoivat ravissa työskentelyä ympyrällä. Ravi ei tikannut mielestäni juurikaan, mutta Lily vaati ponilta enemmän kuin minä koskaan.
”Vitsit te näytätte hyvältä!” huudahdin ja sain hymyn vastaukseksi.
”Ympyrällä sun pitää muistaa kattoa myös ravissa ja laukassa, että tää taipuu kunnolla koko kropan läpi. Mymmeli yrittää jatkuvasti vaan taivuttaa päätä, mutta se ei haluais taipua kokonaan. Kokoamisia ei tarvi tehä jatkuvasti ku Mymmeli ei selkästi pitkään sitä jaksa, mutta nopeita ja tehokkaita jaksoja. Oikeaan kierrokseen tää on paljon parempi.” Lily huuteli.
Lily ratsasti Mymmelillä erittäin tehokkaat 45minuuttia ja lopulta antoi ponin ohjat minulle.
”Sori, mulla on ihan jäätävä kiire, mutta kannattaa kävelyttää se hyvin” hän sanoi.
”Joo tottakai, kiitos ihan miljoonasti!” huudahdin hänen peräänsä.
Olin unohtanut kysyä Lilyn näkökulmaa tonttuiluihin, mutta eiköhän sen ehtisi.
Tallissa riisuin tammalta varusteet pois ja heitin kuivatusloimen sen selkään. Laitoin savea tamman jalkoihin ja juotin sille melassivettä.
”Hieno oot, nyt meen putsaan sun varusteet ja sitten tuun harjaan sut” lupailin ja suukotin tamman turpaa.
Vein tavarat paikoilleen ja huputin satulan takaisin paikoilleen. Lupasin itselleni skarppaavani kouluratsastuksen osalta ja ottavan sen osaksi jokaviikkoista ohjelmaa. Onneksi minulla oli auttajia Hallavassa. Jesse oli luvannut ratsastaa ponilla joskus, kuten Christiankin. Hinkutin suitset puhtaaksi ja nostin paketoituna paikalleen. Haukottelin ja laitoin isälle viestiä, että tulisi hakemaan puolen tunnin kuluttua. Ehtisin vielä hyvin harjata Mymmelin ja laittaa ruoat valmiiksi.
25.11.2018 - True Cowboy vai sittenkin vain suu täynnä hiekkaa?
Ratsastuskoulumestaruuksien jälkimainingeissa
Ratsastuskoulumestaruuksien ensimmäiset kilpailut olivat ohitse, olin selvinnyt ihan mukavasti, vaikka ainahan se sinivalkoinen ruusuke olisi mieltä lämmittänyt. Olin lappanut puolikypsät nuudelit ennätysvauhtia naamaan, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti ratsastamaan Mymmelillä. Raukkaparka oli nököttänyt tarhassa koko päivän, enkä ollut nähnyt sitä kuin kahdesti tänään, toivottavasti ei tuntisi itseään totaalisen hylätyksi. Nykäisin kumpparit takaisin jalkoihini ja sujahdin turkoosi-ruskeaan toppatakkiin. Missähän mun pipo taas olikaan. Pamahdin ulos ovesta, suoraan valkotukkaisen keijukaismaisen tytön eteen ja törmäsin häneen. Tyttö oli ilmeisesti uusi tai en ainakaan tunnistanut häntä, vähän Alanan näköinen jokatapauksessa.
”Ohosorienhuomannu” aloitin ja olin valmistautunut vastaanottamaan tytöltä sättimiset, mun moka, mitäs juoksentelin.
”Hupsista.” hän vain totesikin väläyttäen valovoimaisen hymyn. ”Oon Zara, Oreon uus hoitaja”
”Öö haluaisiks mennä vaikka öö mehulle? Käyks monesti täällä. Oon muuten Miro ja tiiäks mulla on uudet ratsastussaappaat ja mun kieli palo ku söin nuudeleita. No joo, mennäänkö?” Kysyin totaalisen lumoutuneena.
Isäni ohje tällaisiin tilanteisiin oli aina ollut ”jos törmäät, niin hurmaat”. Liekö se edes mikään oikea elämänohje, ei ilmeisesti ainakaan kovin toimiva, sillä elin isän kanssa kahdestaan kuitenkin. Tyttö myöntyi kuitenkin mehukutsuuni nauraen ja menimme takaisin tallitupaan. Olin melkein treffeillä. Operaatio jouluksi tyttöystävä eteni hyvää tahtia, väliäkö sillä, että meillä oli varmaan kymmenen vuotta ikäeroa, eikä Zara varmaan edes tiennyt, että olimme treffeillä.
Lopulta haahuilin Mymmelin tarhalle, eivät ne mehukestit tainneetkaan olla treffit Zaran kanssa, mutta mukavaa oli silti. Täpötäydessä tallituvassa riitti aina mukavasti seurattavaa. Mymmeli seisoskeli tarhan kauimmaisessa nurkassa, mutta saapui kuitenkin kuuliaisesti paikalle. Tamma oli totaalisen rapainen ja en nähnyt sen riimua missään.
”Missä sun riimu oikein on?” kyselin tammalta.
Lähdin kiertämään tarhaa Mymmeli perässäni, mutta puolittain mutaisessa ja puolittain jäätyneenmutaisessa maassa ei näkynyt mitään. Noh, sama se. Inhosin sitä pinkkiä edellisen omistajan tammalle ostamaa riimua jokatapauksessa.
”Sori joudut nyt oottaan hetken, en uskalla ottaa sua sieltä ilman riimua nyt ku täällä saattaa olla vielä vieraitaki ratsukoita.” pahoittelin kullanvaalealle ponilleni.
Ei Mymmeli mihinkään olisi lähtenyt, suoraansanottuna en edes tiennyt osaisiko se karata. Hypähtelin kuitenkin kuuliaisesti sisälle ja kaivoin kaapista sille musta-puna-keltaisen riimun ja nappasin vielä kuuliaisesti mustan ketjuriimunnarunkin mukaan, se kun oli ainoa kaapissa majaileva, mihin lie olin muut taas hukannut. Saksan väreissä loistavan riimun kanssa painelin Mymmelin luo ja mietin kuinka siistiä olisi saada tietää ponin aiemmista vaiheista enemmänkin. Ainakin se oli majaillut Saksassa varsana, sen peruja tämä riimu ja narukin olivat, kuten myös olympiarenkailla varustetut kuolaimet. Pidin hieman kummallisena niin rajujen keinojen käyttöä näin kilttiin poniin, mutta kaitpa en vain tiennyt kouluttamisesta tarpeeksi.
”Tää ketju menee kai turvan ympäri ja menisköhän solmuun, aika älytön kapine” pohdiskelin puoliääneen ja päätin kuitenkin taluttaa tamman ihan perinteisesti kliksauttamalla ketjun kiinni riimuun ja olin kiertämättä narua yhtään mihinkään.
Tallissa pesaisin pikaisesti tamman jalat ja kuivasin pyyhkeisiin. Pyyhekasa kaapista alkoi huveta samaan tahtiin kun pyykkipussi kasvoi, pitäisi varmaan ottaa ne tänään mukaan ja pyytää isän apua pesemisessä. Olin totaalikiellossa kaikenlaisiin pesukoneisiin sen jälkeen kun laitoin tiskikoneeseen fairyä. Tiskikoneen tabletit olivat loppunut ja laitoin fairyä tilalle ja varalta hieman runsaammin. Ei olisi kannattanut, koko keittiö nimittäin vaahtosi ja isä taas suuttui. Kun minä olisin aikuinen, en satavarmasti olisi niin kammottavan tylsä. Harjattuani tamman puhdistin vielä sen kaviot ja yritin palauttaa mieleeni joko pitäisi muistuttaa isä tilaamaan kengittäjä. Tamman ollessa valmis istahdin karsinaan hetkeksi ja avasin youtuben. Haku kohtaan kirjoitin ”tynnyrinkierto, hevonen, lännenratsastus”. Mymmelillä ei ollut lännensatulaa, mutta turpahihnattomat suitset näyttivät hieman lännensuitsilta. Jos menisin ilman satulaa, kävisin varmasti ihan cowboystä. Parempi varmaan silti laittaa kypärä ja turvaliivi, olisi jokatapauksessa liian kylmä stetsonille -ja isä suuttuisi taas. Matkalla kohti varustehuonetta pysähdyin hetkeksi rapsuttelemaan Rokkia, maailman kilteintä ponia. Ruuna kutitteli minua huulellaan, mutta tälläkertaa ei ollut näkkäriä mukana. Annoin ruunalle sillointällöin salaa muutaman herkun, mutten ikinä kertoisi siitä kenellekään, varsinkaan Alanalle.
Nykäisin itselleni turvaliivin, kypärän ja hanskat mukaan ja vaihdoin ratsastussaappaat jalkaan. Mymmeli puolestaan saisi suitsien ja enkkuviltin lisäksi lisäksi uudet suojat jalkoihin. Ne olivat valkomustat ja aika coolit. Olisin oikeasti halunnut pyörittää tammalle valko-sini-violetit pintelit, mutta tamma ei voinut sietää pinteleitä, joten suojat saisivat kelvata. Kentällä ei olisi pimeää, joten heijastimia me emme tänään tarvisi. Kiskoin toppatakin vetskaria ylöspäin ja lähdin varustamaan tammaa. Pohdiskelin useampaan otteeseen pitäisikö minun aukaista ohjien lukko ja irroittaa ne toisistaan, sillä länenratsastajillakin oli päistä irtonaiset ohjat. Tyydyin pohtimaan asiaa taluttaessani tammaa kentälle, alkoi hiljalleen hämärtää, joten en menisi maastoon edes alkukäynneille, pohdin rapsutellessani tammaa kaulalta. Talutin Mymmeliä lähes aina ohjat sen kaulalla, mielestäni se säästi hirmuisesti aikaa kentällä. Kentällä ei ollut ketään, muttei siellä näkynyt myöskään tynnyriä. Päätin raahata yhden estetolpan keskelle kenttää, toimittakoon se sitten tynnyrin virkaa. Mymmeli seurasi perässäni ympäri kenttää.
”Kato sitte ku ollaan lämmitelty niin mennään näääin” selitin tammalle esittäessäni laukkaa ympäri estetolppaa.
Mymmeli seisahtui paikalle ja pärskähti, tarkoitti varmaan, että jeessöör.
En suostunut raahaamaan tuolia kentälle, joten päätin loikata tamman kyytiin niin kuin elokuvissa. Yritin pompata tamman selkään ensin vierestä ja sitten muutaman askeleen vauhdilla. Päädyin ainoastaan tamman mahan alle syljeksimään hiekkaa. Kentän ulkopuolelta kuului vaimea naurahdus, voi ei! Se oli yksi tallimme parhaista ratsastajista, Alana. Olin fanittanut Alanaa pienen ikuisuuden.
”Are you okay?” hän kysyi jopa hivenen huolestuneen näköisenä suurensuuren valkoisen Lassen selästä.
”Javisst” mumisin häpeissäni.
Ensin häpesin sitä, että Alana näki pyllähdykseni ja sitten, että vastasin hänen englantiinsa ruotsilla, vaikka kyllähän Alana suomeakin osasi. Alana nyökkäsi ja jatkoi matkaansa. Tyydyin kohtalooni ja päädyin kiikkumaan Mymmelin kyytiin penkiltä. Enkkuviltti lämmitti tamman selkää ja minun jalkojani mukavasti alkukäyntien ja ravien ajan.
Muutaman kierroksen jälkeen viskasin viltin syrjään ja aloin taivutella tammaa kunnolla ympyröillä ensin oikeaan kierrokseen ja sitten vasempaan. Mymmelillä oli mukavan pehmeät askeleet ja niissä oli helppo istua. Yritin saada liikkeestä isompaa ja tammasta rentoa. Hetken kuluttua vaihdoin askellajin laukkaan ja yritin muistella koulutuntien antia. Nostin oikean laukan, laukkasin ympyrää ja aloin tehdä kahdeksikkoa. Laukan vaihdoin toki ravin kautta, Mymmeli varmasti osaisi laukan vaihtaa kun osasi esteiden päälläkin, mutta itse en tiennyt miten pyytää sitä. Välikäyntien aikana vilkuilin ympärilleni hämärässä illassa. Ketään ei näkynyt missään, joten nyt varmasti yrittäisin kiertää tynnyriä. Nostin vasemman laukan ja lähestyin estetolppaa ja ohjasin Mymmelin kiertämään sitä. Ympyrä oli alkuun melko iso, mutta fiksuna ja ketteränä ponina Mymmeli ymmärsi nopeasti mitä siltä halusin. Lähdimme uudelleen riehakkaasti kohti estetolppaa ja kuvittelin itseni cowboyksi. Mymmeli kiepsahtikin hieman turhan nopeasti tolpan ympäri, mutta valitettavasti minä jatkoin suoraan ja päädyin naamalleni hiekkaan. Mymmeli oli hetkessä vieressäni nuuhkimassa ja katsomassa kun syljeskelin hiekkaa suustani.
”Mitä sä sitä hiekkaa maistelet, sattuks?” Lily kyseli marssiessaan kentän poikki.
”Eei, mä vaan yritin olla cowboy ja toi tolppa oli tynnyri ja sitten me kierrettiin sitä, näiks kuinka näppärästi Mymmeli pyöri äsken.” vastasin nousten seisomaan.
”Eiks niillä yleensä oo lännensatulat ja koulutetut hevoset just tota varten” Lily kohotti merkitsevästi kulmiaan, mutta purskahti pian nauruun.
”Ehkä joo, mutta ei se opettaminen nyt niin vaikeeta voi olla!” naurahdin.
”Takas selkään vaan, tartteks kaveria?” Lily kysyi.
Nyökkäsin ja olin yhdessä hujauksessa takaisin Mymmelin kyydissä.
Lilyn jäädessä pitämään seuraa ravailin loppuraveja.
”Kuule haluaks kuulla salaisuuden, se on vähän nolo juttu” kysyin Lilyltä.
”Kerro pois!” Lily vastasi kiinnostuneena.
”Yritin aikaisemmin hypätä Mymmelin kyytii ja se meni vähä pielee ja Alana näki mut tuossa maassa makaamassa, meinasin kuolla häpeään! Alanalle ei varmaa oo koskaan käyny mitään nuin noloa!” papatin.
Lily kohotti kulmiaan ja nyökkäili. Hetken keskusteltuamme pohdin totisesti salapoliisikeinojen käyttöönottoa. Lily tuntui olevan täynnä salaisuuksia ja minä olin pohjattoman utelias. Olisikohan Sirusta vainukoiraksi, jos se saisi selvitettyä Lilyn salaisuudet.
Lopulta vein Mymmelin takaisin talliin ja otin sen varusteet pois. Hoisin tamman iltakuntoon ja haukottelin laittaessa Mymmelille 2-teholinimenttiä, olin ollut tallilla jälleen koko päivän. Varustehuoneessa pesin kuolaimet, pyyhin suitset ja lopulta paketoin ne. Harjailin suojat puhtaaksi ja marssin rehuhuoneeseen. Iltapöperöt Mymmelillä olivat jo valmiina, aamuruoat ei. Valmistin pikaisesti aamulle ruoan valmiiksi. Aleksi käveli rehuhuoneen ovella vastaan.
”Vitsit oli kyllä kiva päivä, ihan mahtavia nää kisapäivät!” sanoin innoissani.
”Oli kyllä mukavaa” Aleksi sanoi hymyillen.
”Voin viiä Mymmelille ite iltaruoat ku oottelen kyytiä” kerroin.
”Juu se alkaaki olla iltapöperön aika” Aleksi totesi ja lähti kuljettamaan rehukärryä kohti tallia.
Naputtelin isälle viestiä, että olisin valmis kun hän ehtisi hakea ja lähdin viemään heinää kultaiselle ponilleni.
23.11.2018 Isän kanssa tallilla
Lähdimme isän kanssa tallille kolmen aikaan. Isä juoksuttaisi tänään Mymmelin, sillä ratsastaisin tänään itse Mollyllä kouluvalmennuksessa. BMW:n pysähtyessä tallipihalle loikkasin ulos autosta ja pamautin oven kiinni ilmeisesti liian kovaa isän mutristeluista päätellen. Vilkaisin valmennuslistaa, ensimmäisessä ryhmässä neljän aikaan ratsastaisivat Kassu, Jesse, Seela, Emily ja Nio, joten tallilla varmaan alkaisi olla porukkaa.
”Moi Kassu!” huudahdin Kassun nähdessäni.
”Moikkamoi” Kassu vastasi hymyillen.
Hain siivousvälineet ja puhdistin karsinan kupit isän puhdistaessa karsinan. Karsina oli putipuhdas ennätysvauhtia ja pääsimme pian hakemaan Mymmelin tarhasta.
Hain violettimustan hieman uutuudenjäykän riimunnarun ja yritin epätoivoisesti suoristella sitä samalla kun lähdin hypähtelemään kohti Mymmelin tarhaa. Ulkona tihutti vettä ja kullanvaalea poni seisoskeli hieman tyytymättömänä värikkäässä kaulakappaleellisessa sadeloimessaan. Poni pärskyi ja ravasi kohti, ilmeisesti se halusi myös sisälle.
”Moi Mymmis” sanoin ja kikkailin riimunnarun kiinni.
Poni puolittain ravasi sisälle ja talutin sen pesukarsinaan. Isä odotti jutellen Aleksin kanssa niitä näitä. Vein Mymmelin loimen kuivumaan ja hain tamman harjapakin sekä pyyhkeitä. Yhteistyöllä tamman jalat oli nopeasti pesty ravasta ja kuivattu valkoisilla pyyhkeillä.
”Oisko se helpompaa jos ois muunvärisiä pyyhkeitä ku näitä valkosia” isä naureskeli.
Pian tamma oli viety karsinaansa ja harjasimme tamman yhdessä. Mymmeli oli oikein kiltisti ja edustuskelpoinen, joskin se hieman kiukutteli kavioiden nostossa isälleni. Jostain syystä Mymmeli ei juurikaan välittänyt vieraista aikuisista.
”Tuuks näyttään missä Mimmin varusteet on?” isä kysyi.
”Joo tottakai” sanoin nykäistessäni karsinan oven kiinni.
Onneksi olin siivonnut edellispäivänä varustekaapin, hyvä minä. Isä juoksuttaisi Mymmelin, missähän juoksutusdelta oli, hittovie.
”Öö tässä ois nää suitset, käytän yleensä sillä näitä mustia missä ei oo turpista, mutta on meillä nää anatomisesti muotoillutki, niitä en oo käyttäny vissii kertaakaa.” sanon pyöritellen mustia suitsia, joissa ei ollut edes ohjia paikallaan ja kuolaimena näkyi olevan kuparirolleri.
”Otan ne anatomiset, onko teillä liinaa? Kuolaimenki varmaan vois vaihtaa johonki muuhun, nivelkö teillä yleensä on?” isä kyseli.
Nyökkäilin ja näytin suppean kuolainvalikoimamme. D-kolmipala, kuparirolleri, tavallinen nivel tai kolmipalainen olympia. Isä valitsi D-kolmipalan ja otti mukaansa myös Mymmelille lampaankarvaiset jännesuojat etusiin ja takasiin galaksikuvioiset hivutussuojat. Ei mikään tyylikkäin combo, mutta kaitpa ne toimivat.
Isä lähti varustamaan Mymmeliä ja tuntui hassulta, että joku muu veisi Mymmelin liikkumaan sillävälin kun minä ratsastaisin jollain muulla hevosella. Vilkaisin heidän menoaan ja menin itse laittamaan tamman ruokia valmiiksi.
”Yks, kaks, kolme kauraa molempiin..” mumisin ja laskin ääneen kauran, myslin ja pelletin määrää.
Valkosipuli kirveli silmiäni ja pilkoin omenoita ja porkkanoita keskittyneenä.
”Miro, tuuksä tonne valmennukseen ollenkaa?” Lily kysyi ratsastusvarusteissa.
”Apua tuun, unohdin ajankulun kokonaan!” huudahdin ja nakkasin omput ja porkkanat ämpäreihin ja suljin kannet.
Ryntäsin puolijuoksua kiskomaan varusteet päälleni ja painelin Lilyn ja Christianin perässä valmennukseen.
Valmennuksen aikana isä oli kävelyttänyt Mymmeliä pitkään loppukäyntejä ja lopulta tuonut Mymmelin takaisin karsinaan ja hoitanut sen valmiiksi. Tyytyväinen tamma vilkuili minua karsinastaan. isän harjatessa sitä kumisualla. Kultainen karva kiilsi upeasti.
”Oliko mukavaa?” isä kysyi.
”Oli kyllä, mutta jotenki Molly oli niin erilainen. Pilaankohan mä Mymmelin ku oon ainoa joka sitä ratsastaa, pitäiskö mun yrittää hommata sille joku läpiratsastaja?” pohdin ja surkuttelin omia puutteitani ratsastajana.
”Ethän sä nyt ponia pilaa, mutta ei se läpiratsastaja huono idea oo. Meillä meni hyvin.” isä sanoi.
Jäin tosissani pohtimaan läpiratsastajaa ponille, ehkäpä laittaisin whatsappiin viestiä voisiko kukaan auttaa minua. Kouluvalmennukseen ainakin menisin Mymmelin kanssa.
”Oli kyllä ihan huiput joululahjat munki mielestä. Arvaa mit..”, Lily aloitti.
”Tiiäkkö mitä, mä oon oppinu seisoon käsillä, katoppa!” Kerroin ylpeänä ja nousin käsiseisontaan.
Lily naureskeli ja totesi Aleksin tykkäävän kyttyrää -puhumattakaan niistä tontuista. Palasin äkkiä takaisin jaloilleni ja puhdistin käteni housuihini. Tämän jälkeen pälyilin pikaisesti, eihän kukaan vain nähnyt minua.
”Noh, kamalan epäkäytännöllistäki se ois, en mä ainakaan oo oppinu vielä juokseen käsilläni. Mistä sä olitkaan kertomassa aiemmin?” Kysyin Lilyltä ja tuuppasin ulko-oven auki.
”Tuus tännepäin niin mä näytän sulle yhden tyypin”, Lily sanoi salaperäisesti ja ohjasi minua kohti Mymmelin tarhaa.
”Siis miks sä tuut mukaan, kyllä mä nyt Mymmelin yksinki saan sisälle. Valeran tarhahan on tuolla”, sanoin kättäni huiskauttaen. ”Eihän sulle oo vaan tulossa se atshimer. Tai se.”
”Alzheimer, Miro rakas se on alzheimer, apua mä kusen housuun”, Lily nauroi kippurassa.
Kallistin päätäni huolestuneena. Kyllä sille se atshimer-alzheimer-mikälie varmaan oli tulossa. Hannun mummolle tuli se ja sitten se oli ihan hölmö ja unohti kaiken.
Lilyn lopulta koottua itsensä hän ohjeisti minut juhlallisesti kohti tarhaa, jossa Mymmeli oli Eetun kanssa. Lily vislasi kimeästi ja näin ison vaalean hevosen tulevan meitä kohti. Kallistin päätäni ja katselin Mymmelin seuratessa sitä viereisessä tarhassa. Lily katsoi minua hymyillen ja käveli vihreään toppaloimeen upotettua hevosta rakastuneesti.
”Saanko esitellä Orion-Miro, Miro-Orion”, Lily sanoi silittäessään hevostaan otsasta.
”Oi wau! Heippa Orion, siis mitä miks mä en tienny koko asiasta!” Kyselin ja puhetta vain tulvi suustani.
Orion käänteli vaaleita korviaan kohti meitä ja kurkotti kaulaansa kohti Lilyä, joka vain hymyili rakastunutta hymyään. Ei sillä tainnutkaan olla se aa-tauti.
”Wau, tuota joo. Onko se kiltti? Saako sille antaa ööö, heppanamin?” Kysyin kaivellessa taskunpohjaltani varmaan muutaman päivän siellä pyörineen omenanmakuisen namin.
”Anna vaan, on se ihan älyttömän kiltti, mutta se voi säikkyä. Ota vaan poika se”, Lily kertoi, enkä ollut varma puhuiko hän enemmän minulle vai orilleen.
Orion katseli epäilevästi namia kädessäni, kunnes ojensi superpitkän kaulansa ja nappasi namin kädeltäni puhahtaen lämmintä ilmaa.
”Oi onpa sillä silkkinen turpa”, ihailin.
Olin huippuiloinen siitä, että voisimme nyt käydä ratsastamassa Lilyn kanssa vaikka kuinka usein. Hetken juteltuamme Orionin tarhan edessä painelin Mymmelin tarhalle ja talutimme hevoset sisälle peräkkäin.
”Ei vitsit Orion on ihan superiso, Mymmeli mahtuis sen mahan alle seisoon”, hihittelin kävellessäni takaperin Orionin ja Lilyn edessä pidellen Mymmeliä riimusta.
”Niin varmaan meniski, ei kannata kuitenkaan koittaa”, Lily naureskeli.
Talutimme hevoset sisälle ja vein Mymmelin loimen kuivumaan. Harjoja hakiessa mietin viikonlopun ratsastuskoulumestaaruuksia, pitäisi treenailla kunnolla vielä niitäkin varten. Naputin viestin Hallavan whatsapp-ryhmään.
”Moi, ketkä tulee tallille huomenna ennen RKM valmennusta, vois treenailla jotain itsenäisesti ennemmin.”
Sujautin puhelimen takaisin taskuuni ja painelin harjapakin kanssa Mymmelin karsinalle.
Harjailin tammaa ja kerroin sille uusimmat kuulumiset. Yritin udellla siltä tietoja Orionista, mutta tamma vain sipaisi minua silkkiturvallaan.
”Lilyy läheks maastoooo”, kailotin.
”Voin lähtee puol viiden jälkee vaikka kentälle tuuppaa, Orion menee tunnille”, Lily vastasi.
”Joo, me ootellaan”, kerroin Lilylle ja samalla varmaan kaikille muillekin.
Painelin tallitupaan odottelemaan Lilyn avustaessa Eveä Orionin kanssa. Emily istuskeli tallituvassa ja söi piparia.
”Moi, mitä kuuluu?” Kysyin hymyillen ja istahdin tytön viereen.
”Hyvää”, vastasi Emily ja työnsi piparipurkkia lähemmäs. ”Ilmoitustaululla oli tänään, että voisin liikuttaa Lokin.”
”Oooi, oikeesti, vitsit kaikilla on hullun siistejä heppakuvioita tänää. Ooks nähny jo Orionin? Haluuks lähtee puol viiden jälkee mun ja Lilyn kanssa kentälle?” Pulputin ja ahdoin piparia suuhuni.
”Voitais me lähteä joo”, Emily vastasi hymyillen. ”Käydäänkö alkukäynneillä maastossa?”
”Joo huisia, siistiä, mennäänkö nyt heti!” Huudahdin kelloa vilkaisten.
Emily naurahti ja nyökkäsi.
Emily kävi varustamassa kuupäisen ruunan ja minä ripustin Mymmelille anatomiset suitset ja koulusatulan. Ärsytti, mutta ei se istunta varmaan paranisi ilmankaan, hyvä jockey minusta tosin voisi tulla.
”Voi piparipurkkipiparnikkelikettu”, mutisin Mymmelin heilauttaessa jalkaansa niin, että pinteli rullasi karsinan ovelta käytävälle ja kääriytyi iloisesti auki.
Eihän siinä muuten mitään, mutta tämä oli jo neljäs kerta tänään. Huokailin, taas se tamma teki sen. Miksi ihmeessä se inhosi pinteleitä niin suuresti?
”Mitäs täällä tupistaan”, Nio kysyi napaten pintelin lattialta.
”No Mymmeli potkas sen pintelin tuonne”, puuskahdin äkäisenä.
”Saanko auttaa?” Nio kysyi hymyillen.
Nyökkäsin ja tyydyin kevyeen murjotukseen. Ilmoitin hakevani sini-keltaisen takkini ja kypäräni. En pitänyt kummempaa kiirettä vaihtaesssani vaatteita ja lopulta sujautin saappaat jalkaani ja nappasin heijastinraipan käteeni. Karsinalle palatessani Nio rapsutteli Mymmelin päätä hymyssäsuin.
”Häh, joko sait ne sille?” Kysyin ja naamani venähti varmaan metrin.
”Juu, se taitaa testata vaan sua”, Nio kertoi naureskellen.
Pyöräytin silmiäni, kiitin ja lähdin taluttamaan Mymmeliä ulos.
Heijastimin koristellut hevoset lähtivät talsimaan kohti metsäpolkua. Lumi narisi ihanasti kavioiden alla ja hämärä alkoi laskeutua ympäröivään metsään. Loki kiisi pitkää käyntiä ja jouduin välillä ravaamaan Mymmelillä heitä kiinni kun Emilyn ääni alkoi kadota. Emily kuulema kuuli ääneni hyvinkin, vaikka jäin kauemmaksi. Olin ylpeä, minustahan olisi vaikka opettajaksi suuriin ratsastuskouluihin tai.. Lokin takamus kävi yhtäkkiä läheiseksi ja Mymmeli joutui peruuttamaan muutaman askeleen ja haisteli ilmaa sieraimet suurina. Se puhisi, kuten Lokikin ja olin satavarma, että kohta mentäisiin -ja lujaa.
”Mitä ihmettä tuolla pusikossa on?” Emily kysyi hieman säikähtäneen oloisena.
”En mä nää ku Lokin pyllyn. Missä, missä?” Kyselin.
”Tuolla”, Emily osoitti sormellaan kahisevaa pensaikkoa.
Kolme hirveä rymisteli pusikosta ja jäi tuijottamaan meitä keskelle tietä.
”Öö, tuota, pitäiskö meidän tuota vaikka lähteä?” Kysyin epäröiden Mymmelin selästä.
Ruskeat otukset olivat jättiläismäisiä. Emilyn myöntyessä lähdimme takaisin tallia kohti. Jättiläishirvet pysyivät paikallaan, eivätkä onneksi syöneet pieniä poneja välipalaksi.
Turvallisesti kentälle päästyämme ehdimme kävellä hetken odotellessamme Lilyä ja Orionia. Hetken kuluttua parivaljakko saapuikin ja Orion näytti ihan älyttömän hyvältä vihreässä ratsastusloimessaan ja ruskeissa nahkavarusteissaan.
”Mä voin avata teille portin, oottakaa, oottakaa oon harjotellu!” Huudahdin ja ravasin Mymmelin kanssa hienoa liitelevää ravia portille.
”Löytyihän se keskiravi siitäkin ponista”, Lily virnuili kävellessään sisään.
Olin opetellut avaamaan portin poistumatta Mymmelin selästä ja olin taidosta ihan äärettömän ylpeä. Kävely meni lähinnä höpöttelyyn ja kun siirryimme raviin, en oikein keskittynyt Mymmelin kanssa etenemiseen.
”Eeei vitsit, teillä on kyllä niiin siistit hevoset!” Huudahdin ravatessani uran sisäpuolella.
Olimme kolmistaan kentällä, mutta jouduin silti käyttämään omaa uraa. Loki ja Orion pyyhkivät välillä ulkopuolelta ohi. Koin kunnollisen ahaa-elämyksen keskiravin suhteen. Minun täytyi ajatella itseni superkiireiseksi ja täten käskeä Mymmeli vauhdilla eteenpäin. Lily kehui minua Orionin selästä, vaikka jätti itse minut sanattomaksi orin liikkeiden vuoksi.
”Ou-mai-gaad, te näytätte hyvältä!” Huudahdin. ”Siis te kaikki neljä, mutta Orionia en oo ennen nähny livenä liikkeessä, ei vitsit!”
Loppuaika eteni mukavasti omalla painollaan ja lopulta lähdimme peräkanaa talliin.
”Kolme pientä elefanttia maaarssi nääin”, hoilasin.
”Eikun kuusi!” Emily korjasi nauraen.
Tallissa otin Mymmelin varusteet pois sen päältä ja heitin kuivatusloimen sen niskaan. Puhdistin ja vein varusteet paikalleen ja kävelin ilmeisen hankalasti, koulusatulassa istuminen oli totaalisen luonnotonta. Varusteet vietyäni tein Mymmelin huomisen aamu- ja päiväruoat valmiiksi ja hyräilin uutta Haloo Helsingin kappaletta.
”Aa sä”, Alana totesi kurkatessaan äänilähdettä.
”Joo mä mä, eiks oo hyvä biisi!” Vastasin hymyillen. ”Tuuks huomenna treenaileen ärkooämmään?”
”En mä osallistu, mutta saatan mä käydä. Rokki pitäis läpiratsastaa kunnolla”, Alana totesi.
”Oho mä en oo koskaan kuullu sun puhuvan noin pitkästi ja kivasti. Tai siis mitä sun lapselle kuuluu?” Korjasin hätäisesti. ”Joko se osaa pelata pleikkarilla tai ratsastaa?”
”Ei se vielä”, Alana vastasi ja katsoi minua ilonpilkahdus silmäkulmassaan. ”Mä tykkään suorapuheisista ihmisistä.”
Nyökkäilin ja painelin viemään iltaheinät Mymmelille. Satavarmasti kertoisin ponille mitä juuri tapahtui. Alana oli yleensä pelottavmpi kuin ne hirvet siellä metsässä ja nyt se oli jopa kiva. Tän täytyi olla sitä joulun taikaa
07.12.2018 - Kouluvalmennus
Vitsit mikä väsymys. Hieroin unihiekat silmistäni ja kiskaisin peiton päältäni ja sujautin tossut jalkaani. Tassuttelin pimeään keittiöön, jota valaisi ainoastaan lednauha kaappien alareunassa. Haukottelin ja kaivoin itselleni jääkaapista aamupalasämpylän. Kaadoin lasillisen omenamehua ja istahdin syömään Sirun katsellessa vieressä. Novascotiannoutaja oli supersöpö ja annoin sille pikkupalan leipää. Vein astiat tiskipöydälle ja kävelin pukemaan. Sinivalkoiset ratsastussukat, beiget polvipaikalliset housut, musta Hilfigerin neule ja kirkkaanpunainen pipo. Irvistelin peilikuvalleni tökätessäni tallikengät jalkaan ja heittäessäni sinikeltaisen Polo Ralph Laurenin takin päälleni. Takki oli famun ostos Saksanreissulta – ja kieltämättä ihan supermukava ja lämmin. Mustat nahkasaappaat ja -hanskat pakkasin kassiin ja painelin ulos, jossa Aksoni odottelikin.
”Huomenta pörröpää”, nainen sanoi.
”Moi”, vastasin hymyillen.
”Huomenta”, kajautin Ohtolle, joka kulki vihellellen tallikäytävällä riimunnaruja käsissään.
”Huomenta ipana”, Ohto virnisti. ”Oot aikaisin liikkeellä.”
”Meillä alkaa valmennus tunnin päästä”, vastasin ja huiskautin kättäni kiitäessäni Mymmelin karsinalle.
Kullanvaalea tamma hörisi suloisesti saapuessani paikalle, olin pyytänyt edellisiltana jättämään sen sisälle. Mymmeli hamusi käsiäni ja puhalsi lämmintä ilmaa sormilleni. Aloin kikattaa tamman mupeltaessa pipoani ja pärskähtäessä.
”Vähän kuivempana kiitos!” Naurahdin tammalle.
Nykäisin galaksikuvioisen fleeceloimen pois tammalta ja vein sen paikalleen. Paluukyydillä toin harjat ja aloin harjata tammaa reippaasti. Kirosin pinteleitä mielessäni jo etukäteen. Mymmeli inhosi niitä, vaikkei sille mitään järkellistä syytä ollutkaan. Yritin ymmärtää tammaa parhaani mukaan, itsekin valitsisin mielummin jotain coolia tamman jalkoihin. Vaihdoin ratsastussaappaat jalkaani samalla reissulla kun hain koulusatulan ja anatomiset suitset. En ollut käyttänyt satulaa yhtään sen enempää, vaikka olinkin itselleni niin vannonut. Nostin valkoisen satulahuovan pääskynpyrstöleikkauksella ja kultareunuksella tamman selkään. Musta koulusatula perään ja vyö kiinni. Taputin tammaa kaulalle ja menin lämmittämään messinkisiä kuolaimia.
Talutin tamman maneesiin, jonka olimme vuokranneet valmennuksen vuoksi. Ratsastustunnit alkaisivat vasta päivällä, eikä tallilla nyt muutenkaan ollut juuri ketään tähän aikaan arkena. Talutin tamman suunnilleenkaan keskelle ja kiristin vyön. Laskin jalustimet ja kiipesin tamman selkään. Kiskaisin nahkahanskat käteen vasta tamman selässä ja lähdimme etenemään pitkin uraa. Punotut nahkaohjat lepäsivät tamman kaulalla ja silittelin valkoista harjaa sormillani.
”Huomenta Miro!” Eero Lavonius kajautti. ”Eli tänään meillä on aiheena istunta, siellä kyydissä pitäis olla rentona ja tasapainoisesti, hengität ites sinne satulaan ja oikeastaan voit irrottaa jalat jalustimista jo alkukäynneille. Ole aivan rentona, mutta ryhdikkäänä siellä.”
Tein työtä käskettyä ja kuuntelin entisen olympiaratsastajan, nykyisen valmentajan ohjeistusta kiinnostuneena. Lavoniuksen buukkaaminen valmentamaan oli ollut kiven alla, joten olin superiloinen tällaisesta mahdollisuudesta. Eero kyseli ratsastushistoriastani ja nyökkäili kuunnellessaan pulputustani. Lopulta hän ilmeisesti kuuli tarpeeksi ja käski pysäyttää tamman.
”Otan jalustimet sulta kokonaan nyt irti. Voin ottaa samalla ton sun enkkuviltin”, valmentaja sanoi. ”Sitten vain raviin.”
Irvistin mielessäni, tunnista ei tulisi miellyttävä. Mymmeli tikkasi ravissa töpöaskeliaan, vaikka tuntuikin huomattavasti paremmalta kuin vaikka viikko sitten Jesse oli tehnyt superhyvää työtä tamman kanssa poissaollessani. Eero huomasi jokaisen virheeni, eikä antanut tuumaakaan periksi.
”Mä voisin ottaa tän takin pois”, sanoin kuumissani.
Puolivälissä tuntia olin varma, etten selviäisi tunnista hengissä. Jalkoja poltteli ja vatsalihakset olivat tulessa. Jalustimet sain sentään takaisin, mutta se ei kuitenkaan parantanut tilannetta. Olin ilmeisesti tottunut jatkuvasti varaamaan aivan liikaa painoa jalustimille ja hieman könöttämään satulassa, estesatulassa pääsääntöisesti ratsastaminen ei ainakaan tilannetta helpottanut. Lupasin itselleni, etten enää koskaan könöttäisi tai menisi koulutunnille, tämä oli silkkaa kidutusta.
”Uudestaa, ei tuo ole nähnytkään keskiravia, sillä tammalla on liikettä, ratsasta paremmin!” Eero komensi.
En ollut lainkaan varma löytyisikö Mymmelistä keskiravia ylipäätään lainkaan tai olisiko minusta ratsastamaan tammalla sitä. Mymmelin kullanvaalea karva oli kiharalla ja tummunut hiestä. Tamman suusta tippui vaahtoa ja olin varma, että se inhosi minua. Olisi melkein ollut jopa mukavampaa koulussa. Olin anonut perjantaiaamun vapaaksi vain ja ainoastaan valmennuksen vuoksi.
”Siirrä käyntiin, isolle ympyrälle keskelle”, Eero sanoi. ”Miten sun mielestä on mennyt tähän saakka?”
”Öö, ihan hyvin. Tää on tosi rankkaa, oon aina aatellu, että kouluratsastus on vaan vähän semmosta hölkkäilyä”, sanoin.
Eero mutristi huuliaan hiukan ivallisesti. ”Yleinen harhaluulo. Tämä on kaiken perusta, ilman kouluratsastusta et voi olla hyvä ratsastaja. Sulla on niin kiltti poni, että se antaa anteeksi sun virheitä hirmuisesti. Sulle tekis hyvää ratsastaa välillä muillakin.”
”Huomasin, kun käytiin Saksassa katsomassa poneja”, paljastin. ”Monet oli hirmu hankalia, eikä ollu mitään keinoa pärjätä niiden kanssa. Niiden kanssa, jotka oli helppoja, oli melkein tylsää. Haluaisin kehittyä, mutta hyvää ponia on mahdoton löytää.”
”Totta”, Eero myötäili. ”Yleensä parhaat menee hiljaisella myynnillä. Nyt ohjat käteen, jatketaan.”
Tunnin loputtua olin varma olevani zombi. Mymmeli oli ollut hienosti ja yrittänyt parhaansa, tamma roikotti hieman päätään ja oli selkeästi väsynyt. Kävelytin enkkuvilttiin käärittyä tammaa kävellen sen vierellä superkipeiden jalkojeni kanssa.
”Olit kyllä hieno, huomenna saat kevyemmän päivän kun me ollaan siellä ratsastuskoulumestaruuksissa”, juttelin tammalle.
Kävisin sen kanssa vaikka käyntimaastossa. Sunnuntaina olisi Eero Lavoniuksen järjestämä estevalmennus, sitä odotin innolla kävelyttäessäni tammaa pitkään ja juttelin Mymmelille siitä miten meidän pitäisi siellä hypätä. Lopulta talutin hikisen tamman talliin ja aloin purkaa sitä varusteista.
”Heippa”, Aleksi moikkasi. ”Miten teillä meni valmennus? Vissiin tuli ainaki lämmin.”
Katsoin Aleksia päähän liimautuneiden kiharoideni alta ja tyydyin näyttämään peukkua. En pystyisi mihinkään keskusteluun enää ikinä kipeiden vatsalihasien vuoksi. Kävellessä tuntui vielä hyvältä, mutta kipu vain paheni. Hulluja ne kouluratsastajat, ajattelin juottaessani Mymmelille melassivettä. Levitin tamman jalkoihin savea ja heitin loimen sen selkään. Sain vaivoin varusteet puhdistettua ja paikoilleen. Näinköhän pääsisin illalla enää edes kävelemään? Ohto lupaili viedä tamman ulos kunhan se olisi hieman kuivunut. Lähdin kiireenvilkkaa parkkipaikalle, jossa Aksoni odotteli minua. Kotiin, pikasuihku ja englanninkokeeseen. Haukottelin ja pamautin valkoisen opelin oven kiinni.
28.11.2018 - Käyntimaastossa Jessen ja Elinan kanssa
Koulusta päästyäni ryntäsin tallille. Olin lähdössä maastoon Jessen ja Elinan kanssa. Tallille päästyäni viipotin kohti Mymmelin karsinaa, oli superkiire, sillä pohdin oliko hieno hämähäkinseitti vielä paikoillaan.
”Oho, no sullapa on vauhti päällä” Jesse huuteli Valeran karsinasta.
”Joo” vastasin pikaisesti, mutten pysähtynyt, nyt oli kiire.
Mymmelin karsinalle päästyäni naamani venähti, hämähäkinseitti oli pois, toivottavasti Mymmeli ei ollut syönyt sitä. Huokaisin ja lähdin hakemaan ponia tarhasta. Kukaan ei sitten arvostanut luonnon monimuotoisuutta, ihmekään, että kaikki eläimet kuolivat yksitellen sukupuuttoon kun edes hämähäkkejä ei arvostettu.
Talutin Mymmelin riimusta sisälle ja aloin harjata sitä. Ulkona oli tarpeeksi kylmä ja maa oli jäätynyt, ei enää kuraisia jälkiä, ainakaan tänään.
”Ootko syöny sen hämähäkinseitin?” kysyn Mymmeliltä tiukasti. ”Avaappa suu”
Yritin kurkkia Mymmelin suuhun, mutta se vain pärskähti loukkaantuneena nostellessani sen huulta. Ei siis myöntänyt barbaarisuuttaan ainakaan, mikäli oli mennyt hämähäkki-paran mennyt tuhoamaan.
”Jesse ja Elina, alan pukeen Mymmelille varusteita” huutelin.
Nakkasin tammalle galaksikuvioiset suojat jalkoihin ja mustan satulahuovan selkään. Seuraavaksi pujautin heijastinrintaremmin paikoilleen ja heilautin estesatulan paikalleen. Kyykistelin pujottamassa rintaremmiä satulavyöhön kiinni ja laitoin vyötä kiinni.Lopulta siirryin siirryin suitsien pariin. Lämmittelin kuolaimia käsieni välissä ja puhaltelin niitä välissä. Messinkiset kuolaimet kiiltelivät hienosti anatomisissa suitsissa ja peilailin itseäni kuolaimen leveimmästä kohtaa. Puin tammalle suitset ja nostin heijastinloimen paikoilleen.
”Ootteko valmiina?” Jesse kyseli.
”Joo!” vastasimme Elinan kanssa.
Kiskaisin takin kiinni turvaliivin päälle ja päälimmäiseksi laitoin heijastinliivin. Hanskat tungin taskuun, en saisi vyötä kiristettyä ne kädessä. Talutimme hevoset kentälle, jossa olisi helpompi nousta penkeiltä selkään. Kiristin Mymmelin vyön ja nostin jalustimet läpi heijastinloimen reiästä.
”Meettekö te Miro Mymmelin kanssa ensin?” Jesse kysyi.
”Joo, saadaanko me sitten valita reittikin!!” huudahdin innoissani.
Muut myöntyivät ja lähdimme maastoon minä ja Mymmeli etunenässä. Olin hirmu ylpeä, että sain johtaa joukkoa, vaikka todellisuudessa taisimme olla kärjessä vain Mymmelin järkevyyden vuoksi. Käyntimaastossa se kävisi varmaan vaikka yksinkin.
”Ravataanko?” Elina kysyi.
”Mymmeli saattaa innostua, että jos vaan kävellää?” kysyin muka kepeästi.
Todellisuudessa minua hirvitti ajatuskin, että Mymmeli ryöstäytyisi jälleen käsistä. Muut onneksi suostuivat pelkkään käyntimaastoon. Tullessamme takaisin tallille juttelimme siitä kuinka mukavaa oli ollut. Ehdotin, että menisimme toistekin, oli ollut hirmu mukavaa. Hoisin ponin loppuun ja istahdin hetkeksi sen seuraksi.
26.11.2018 - Aamutalli
Kympin aamu, joten ehtisin loistavasti autella aamutallissa ennen kouluunlähtöä. Pääsin tallille isän kyydillä ja loikin iloisesti aamutallilaisia moikaten auttelemaan Mymmelin ruokinnassa. Tamma hörisi suloisesti nähdessään minut pää heinäkasassa. Kippasin ruokaämpärin sisällön ruokakuppiin ja tamman syömistä odotellessa menin tallitupaan syömään oman aamupalani. Kun Mymmeli oli syönyt vein tamman ulos, jossa muutama muu hevonen jo tarhasi tyytyväisenä sumuisessa aamussa.
”Moimoi Mymmis, nähdään koulun jälkeen!” kuiskasin tammalle.
Mymmeli oli tänään erityisen kaunis, joten päätin ottaa tammasta kuvan. Lähettäisin sen famulle ja fafalle, ehkä famu lopettaisi kiukuttelunsa sillä. Famu nimittäin oli vetänyt herneen nenäänsä kun en innostunut hänen joulusuunnitelmistaan.
Naputtelin imessageen:
”Moi, sumuista tänään, kävin tallilla ennen koulua. Mymmeliltä terkkuja”
26.11.2018 - Maanantai-ilta
Lainakuski ja läpiratsastusta
Pyörittyäni päivän enemmän ja vähemmän keskittyneenä koululla pääsin viimein laahustamaan tallille. Rikkinäinen pyörä ärsytti melkein yhtä paljon kuin kasi matikankokeesta. Tiesin, että osaisin kaikki kysyttävät asiat, mutta huolimattomuusvirheet olivat rikkoneet tasaisen ysirivin. Potkin loskamöykkyjä kengilläni ja maleksin pitkin hiekkatietä. Tallipihassa kävin kurkkimassa ensimmäisenä Mymmeliä tarhasta, mutta se olikin ilmeisesti jo sisällä. Vaihdoin pikapikaa tallivaatteet farkkujen ja Makian parkatakin tilalle, isä nimittäin valittaisi kuitenkin jos takki haisisi liikaa hänen villakangastakkiensa joukossa. Viimeisenä kaivoin itselleni kuivat sukat ja kumpparit, converset kun eivät olleet kovinkaan vedenpitävät. Kiskoin tallitakkia kiinni ja lähdin painelemaan talliin.
”Moi Alana!” huikkasin ja toivoin hänen unohtaneen edellispäivän urpoiluni.
”Moi cowboy” hän virnuili harjatessaan Lassea.
Kivakiva, Alana oli saanut selville epäonnistuneen tynnyrinkiertoni. Painelin Mymmelin karsinalle rapsuttelemaan tammaa. Se puhisi lämmintä ilmaa naamaani ja kutitteli minua turvallaan. Karsina oli epäilyttävän puhdas ja ruokakupitkin kiiltelivät, kuka ihme oli siivonnut karsinan? Kävelin takaisin Lassen karsinalle.
”Alana hei, tiäks kuka on siivonnu Mymmelin karsinan?” kysyin, Alana nimittäin tiesi yleensä kaiken.
”Varmaan tonttu” Alana vastasi pitäen katseensa hevosessa.
Ei vitsit, voisikohan se oikeasti olla tonttu, pohdiskelin hakiessani Mymmelin harjoja.
Aloitin harjaamisen pyörittelemällä kumisualla kaulalta ja jatkoin takaosaa kohti. Karvaa irtosi kohtuuton määrä ja tumma takkini oli pian täynnä pikkuruisia kullanvaaleita karvoja.
”Ootpa kyllä karvainen” mumisin vaihtaessani uutukaisen luonnonharjan ja piikkisuan kehiin.
Puolikovalla harjalla sain irtokarvat talteen ja jalat puhtaiksi. Joku oli pessyt tamman jalat myös tuotuaan sen sisälle, joten niissä ei älyttömiä ollut harjattavaa. Viimeisenä harjasin tamman läpi pehmeällä harjalla ja pyyhkäisin pääharjalla pään.
”Kuka ihme sut on tuonu sisälle ja siivonnu sun karsinanki” kyselin tammalta, arvatenkin turhaan puhdistaessani sen kavioita.
Tein otsatukkaan letin, jotta harja ei olisi silmillä ja istahdin karsinan lattialle lukemaan harjakassista löytyneen Aku Ankan loppuun. Havahduin ajatuksistani puhelimen piipatessa. Kaivoin iphoneni takin taskusta ja avasin saapuneen viestin.
”Käy tää ilta tuntien jälkee eli klo 19 jos ehdit lämmitellä Mymmelin valmiiks.”
Naputin pikaisesti Lilylle vastauksen ja kasvoilleni nousi sädehtivä hymy.
”Kuule Mymmis, Lily lupas läpiratsastaa sut tänää! Käydäänkö maastossa retkellä ennen sitä!” iloitsin.
Tamma puhalsi ilmaa pipooni ja mupelsi hattuani. Hypähtelin tallitupaan lämmittämään valmislasagnea, isän mielestä minun pitäisi syödä muutakin kun nuudelia. Tallituvassa ei ollut ketään, kaikki olivat varmaan joko laittamassa hevosia valmiiksi viideltä alkavalle estetunnille tai auttamassa maneesissa esteiden laittamisessa. Lämmitin ruoan ja istahdin pöydän ääreen. Ruoka oli superherkkua, ihmekään, että Karvinen söi aina sitä. Christian tuli myös tallitupaan ja pelasimme muutaman kierroksen korttia.
Lopulta Christian lähti avustamaan Mollyä koulutunnille ja minä hypähtelin maneesiin auttelemaan esteiden keräämisessä. Oli mukavaa olla avuksi, ehkäpä tontut huomaisivat hyvän käytökseni. Uudet ratsastajat tulivat maneesiin ja minä lähdin laittamaan Mymmeliä valmiiksi. Tamma oli harjattu puhtaaksi jo aiemmin, joten tyydyin sipaisemaan pään, satulanpaikan ja jalat. Puin Mymmelille karvaiset jännesuojat ja päätin pyörittää tammalle mustat fleecepintelit takasiin, vaikkei se siitä pitänytkään. Isä oli pitänyt minulle saarnan siitä, etten voisi aina antaa ponin päättää mistä se piti ja mistä ei. Jännesuojat sujahtivat jalkaan mukavasti, mutta pintelien kanssa oli oletetusti ongelmaa. Lopulta aikamme taisteltuamme pintelit olivat jalassa ja poni hivenen kiukkuinen. Jätin Mymmelin hengailemaan karsinaansa ja menin hakemaan satulan ja suitset. Suitsiksi valitsin anatomisesti muotoillut, joissa oli d-kolmipalakuolain. Ärsytti, ettei isä ollut paketoinut niitä viimeksi käytettyään ja pyöräytin pikaisesti ne pakettiin, etteivät punotut nahkaohjat laahaisi maassa ja nostin olkapäälleni. Otin Mymmelin mustan ja kauniilla ruutukuviolla tikatun koulusatulan ruskean satulansuojan alta ja huomasin, ettei siinä ollut edes jalustimia kiinni. En mitä ilmeisimmin ollut ahkera kouluratsastaja, mutta vielä siihen muutos tulisi. Kaivoin kaapista sopivat jalustinhihnat, ylimääräiset messinkiset jalustimet, kouluvyön sekä mustan satulahuovan violeteilla yksityiskohdilla. Lopulta lähdin vaappumaan tamman karsinalle kantamuksieni kanssa. Mymmeli oli pian varustettu ja näytti kieltämättä aivan kouluponilta. Kuiskuttelin sille sen olevan upea kiinnittäessäni tamman karsinaan odottelemaan heijastimia ja minun ratsastuskamppeitani.
Talutin Mymmeliä ohjat kaulalla kohti tallin ulko-ovea. Olin laittanut tammalle heijastavan rintaremmin, ratsastusloimen, häntäheijastimen, poski- ja turpahihna sekä ohjaheijastimet, jalkoihin heijastimet ja pukeutunut itse vielä heijastinliiviin. Kiristin ulkona tamman vyön, laskin jalustimet ja mittasin ne sopiviksi ja ponkaisin selkään. Napsautin oikealla kädelläni otsalampun päälle ja naksautin kielelläni. Mymmeli lähti askeltamaan kohti metsäistä maastoreittiä. Se katseli kaihoisasti omaa tarhaansa, mutta pyysin sen jatkamaan askellustaan. Pimeä nielaisi meidät lähes heti kun poistuimme tallipihasta. Olin oppinut rakastamaan kahdenkeskeisiä maastoreissuja, tutut reitit ympärillä eivät olleet pelottavia edes pimeällä ja Mymmeli askelsi reippaasti eteenpäin. Hiljalleen alkoi sataa lunta.
”Oi kato kuinka nättiä!” huudahdin.
Mymmeli käänsi korviaan taaksepäin ja lähti pyynnöstäni raviin. Alkoi tulla kylmä, joten keventäminen ja reippaampi tahti ei tekisi pahaa kummallekaan. Kävimme kääntymässä tutussa tienhaarassa ja käännyimme takaisin kohti Hallavaa.
Ulkokentällä näkyi pyörimässä Mikaela ja Savu. Moikkasin heitä ja siirryin uran sisäpuolelle kävelemään Mymmelillä pitkillä ohjilla. Hetken kuluttua Lily saapui ratsastusvarusteissaan kentälle.
”Moi, mitä valopää?” hän kysyi virnistäen.
”Oi onko se päällä?” kysyin hätääntyneenä.
”Ei ole, kiusasin vain” Lily naurahti. ”Teilläpä on hyvin heijastimia, ainakin näytte tuolla maastossa”.
”Joo siellä me käytiinki, oon ravannu ja kävelly, mutta en uskaltanu laukata ku Mymmelillä on viimeaikoina ollu paha tapa lähteä ryöstään turhan kovaa ja sitte se ei oo meinannu oikein pysyä lapasessa” selitin laskeutuessani alas tamman selästä.
Otin heijastinloimen pois ja Lily nousi ponin selkään. Lily mittaili jalustimet sopivaksi ja pyysi tammaa lähtemään liikkeelle. Mymmeli tarjosi Lilyllekin töpöttävää pikkukäyntiä, mutta se ei kelvannut Lilylle.
”Onpa tää ihan hullun pieni!” Lily huuteli.
”Noi tuli maneesista just pois, mennäänkö sinne?” kysyin ja siirryimme jatkamaan maneesiin.
Lily ohjasi Mymmelin suurelle keskiympyrälle ja asetti tamman menosuuntaan. Mielestäni meno näytti oikein hyvältä.
”Sun kannattaa aina tälleen kattoa, että etu ja takaosaa on samalla uralla, eikä niin, että etuosa puskee missä sattuu. Lisäksi älä ihan oikeasti tyydy siihen töpöttävään käyntiin enää ku tää osaa kyllä liikkua!” Lily huuteli ponin kyydistä.
Mymmeli käveli suurempaa käyntiä kun koskaan, sen kaula oli kaarella ja koko poni näytti ihan eriltä kuin minun kanssani. Kun minä ratsastin, se piti yleensä päätään ylhäällä.
”Miten saat sen nuin rullalle?” kysyin ihaillen.
”Se menee ihan itekseen nuin kun sillä ratsastaa oikein ja läpi kropasta kunnolla. Se nostaa selän ylös vatsalihaksilla ja pyörähtää ku itsestään näin. Rumasti sahaamalla ja rullaamalla saa saman efektin, mutta se ei silti oo oikeasti muodossa vaan jos sen kaula on kaarella.” Lily vastasi.
Ei kovin hyödyllinen vastaus, mutta nyt sentään tiesin, että ainakin poni osasi kulkea kuin parempikin kouluratsu.
Lily alkoi tehdä pohkeenväistöä tammalla, joka tarjosi alkuun ravia jokainen kerta.
”Ja sit tää, muista Mymmelin kanssa, että ku pyydät sitä väistään pohjetta niin se väistää sivulle, ei eteen. Nyt tää yrittää juosta karkuun jatkuvasti.” Lily huuteli.
Ratsukko vaihtoi suuntaa ja otti tosi paljon ravi-käynti-ravi siirtymisiä. He jatkoivat ravissa työskentelyä ympyrällä. Ravi ei tikannut mielestäni juurikaan, mutta Lily vaati ponilta enemmän kuin minä koskaan.
”Vitsit te näytätte hyvältä!” huudahdin ja sain hymyn vastaukseksi.
”Ympyrällä sun pitää muistaa kattoa myös ravissa ja laukassa, että tää taipuu kunnolla koko kropan läpi. Mymmeli yrittää jatkuvasti vaan taivuttaa päätä, mutta se ei haluais taipua kokonaan. Kokoamisia ei tarvi tehä jatkuvasti ku Mymmeli ei selkästi pitkään sitä jaksa, mutta nopeita ja tehokkaita jaksoja. Oikeaan kierrokseen tää on paljon parempi.” Lily huuteli.
Lily ratsasti Mymmelillä erittäin tehokkaat 45minuuttia ja lopulta antoi ponin ohjat minulle.
”Sori, mulla on ihan jäätävä kiire, mutta kannattaa kävelyttää se hyvin” hän sanoi.
”Joo tottakai, kiitos ihan miljoonasti!” huudahdin hänen peräänsä.
Olin unohtanut kysyä Lilyn näkökulmaa tonttuiluihin, mutta eiköhän sen ehtisi.
Tallissa riisuin tammalta varusteet pois ja heitin kuivatusloimen sen selkään. Laitoin savea tamman jalkoihin ja juotin sille melassivettä.
”Hieno oot, nyt meen putsaan sun varusteet ja sitten tuun harjaan sut” lupailin ja suukotin tamman turpaa.
Vein tavarat paikoilleen ja huputin satulan takaisin paikoilleen. Lupasin itselleni skarppaavani kouluratsastuksen osalta ja ottavan sen osaksi jokaviikkoista ohjelmaa. Onneksi minulla oli auttajia Hallavassa. Jesse oli luvannut ratsastaa ponilla joskus, kuten Christiankin. Hinkutin suitset puhtaaksi ja nostin paketoituna paikalleen. Haukottelin ja laitoin isälle viestiä, että tulisi hakemaan puolen tunnin kuluttua. Ehtisin vielä hyvin harjata Mymmelin ja laittaa ruoat valmiiksi.
25.11.2018 - True Cowboy vai sittenkin vain suu täynnä hiekkaa?
Ratsastuskoulumestaruuksien jälkimainingeissa
Ratsastuskoulumestaruuksien ensimmäiset kilpailut olivat ohitse, olin selvinnyt ihan mukavasti, vaikka ainahan se sinivalkoinen ruusuke olisi mieltä lämmittänyt. Olin lappanut puolikypsät nuudelit ennätysvauhtia naamaan, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti ratsastamaan Mymmelillä. Raukkaparka oli nököttänyt tarhassa koko päivän, enkä ollut nähnyt sitä kuin kahdesti tänään, toivottavasti ei tuntisi itseään totaalisen hylätyksi. Nykäisin kumpparit takaisin jalkoihini ja sujahdin turkoosi-ruskeaan toppatakkiin. Missähän mun pipo taas olikaan. Pamahdin ulos ovesta, suoraan valkotukkaisen keijukaismaisen tytön eteen ja törmäsin häneen. Tyttö oli ilmeisesti uusi tai en ainakaan tunnistanut häntä, vähän Alanan näköinen jokatapauksessa.
”Ohosorienhuomannu” aloitin ja olin valmistautunut vastaanottamaan tytöltä sättimiset, mun moka, mitäs juoksentelin.
”Hupsista.” hän vain totesikin väläyttäen valovoimaisen hymyn. ”Oon Zara, Oreon uus hoitaja”
”Öö haluaisiks mennä vaikka öö mehulle? Käyks monesti täällä. Oon muuten Miro ja tiiäks mulla on uudet ratsastussaappaat ja mun kieli palo ku söin nuudeleita. No joo, mennäänkö?” Kysyin totaalisen lumoutuneena.
Isäni ohje tällaisiin tilanteisiin oli aina ollut ”jos törmäät, niin hurmaat”. Liekö se edes mikään oikea elämänohje, ei ilmeisesti ainakaan kovin toimiva, sillä elin isän kanssa kahdestaan kuitenkin. Tyttö myöntyi kuitenkin mehukutsuuni nauraen ja menimme takaisin tallitupaan. Olin melkein treffeillä. Operaatio jouluksi tyttöystävä eteni hyvää tahtia, väliäkö sillä, että meillä oli varmaan kymmenen vuotta ikäeroa, eikä Zara varmaan edes tiennyt, että olimme treffeillä.
Lopulta haahuilin Mymmelin tarhalle, eivät ne mehukestit tainneetkaan olla treffit Zaran kanssa, mutta mukavaa oli silti. Täpötäydessä tallituvassa riitti aina mukavasti seurattavaa. Mymmeli seisoskeli tarhan kauimmaisessa nurkassa, mutta saapui kuitenkin kuuliaisesti paikalle. Tamma oli totaalisen rapainen ja en nähnyt sen riimua missään.
”Missä sun riimu oikein on?” kyselin tammalta.
Lähdin kiertämään tarhaa Mymmeli perässäni, mutta puolittain mutaisessa ja puolittain jäätyneenmutaisessa maassa ei näkynyt mitään. Noh, sama se. Inhosin sitä pinkkiä edellisen omistajan tammalle ostamaa riimua jokatapauksessa.
”Sori joudut nyt oottaan hetken, en uskalla ottaa sua sieltä ilman riimua nyt ku täällä saattaa olla vielä vieraitaki ratsukoita.” pahoittelin kullanvaalealle ponilleni.
Ei Mymmeli mihinkään olisi lähtenyt, suoraansanottuna en edes tiennyt osaisiko se karata. Hypähtelin kuitenkin kuuliaisesti sisälle ja kaivoin kaapista sille musta-puna-keltaisen riimun ja nappasin vielä kuuliaisesti mustan ketjuriimunnarunkin mukaan, se kun oli ainoa kaapissa majaileva, mihin lie olin muut taas hukannut. Saksan väreissä loistavan riimun kanssa painelin Mymmelin luo ja mietin kuinka siistiä olisi saada tietää ponin aiemmista vaiheista enemmänkin. Ainakin se oli majaillut Saksassa varsana, sen peruja tämä riimu ja narukin olivat, kuten myös olympiarenkailla varustetut kuolaimet. Pidin hieman kummallisena niin rajujen keinojen käyttöä näin kilttiin poniin, mutta kaitpa en vain tiennyt kouluttamisesta tarpeeksi.
”Tää ketju menee kai turvan ympäri ja menisköhän solmuun, aika älytön kapine” pohdiskelin puoliääneen ja päätin kuitenkin taluttaa tamman ihan perinteisesti kliksauttamalla ketjun kiinni riimuun ja olin kiertämättä narua yhtään mihinkään.
Tallissa pesaisin pikaisesti tamman jalat ja kuivasin pyyhkeisiin. Pyyhekasa kaapista alkoi huveta samaan tahtiin kun pyykkipussi kasvoi, pitäisi varmaan ottaa ne tänään mukaan ja pyytää isän apua pesemisessä. Olin totaalikiellossa kaikenlaisiin pesukoneisiin sen jälkeen kun laitoin tiskikoneeseen fairyä. Tiskikoneen tabletit olivat loppunut ja laitoin fairyä tilalle ja varalta hieman runsaammin. Ei olisi kannattanut, koko keittiö nimittäin vaahtosi ja isä taas suuttui. Kun minä olisin aikuinen, en satavarmasti olisi niin kammottavan tylsä. Harjattuani tamman puhdistin vielä sen kaviot ja yritin palauttaa mieleeni joko pitäisi muistuttaa isä tilaamaan kengittäjä. Tamman ollessa valmis istahdin karsinaan hetkeksi ja avasin youtuben. Haku kohtaan kirjoitin ”tynnyrinkierto, hevonen, lännenratsastus”. Mymmelillä ei ollut lännensatulaa, mutta turpahihnattomat suitset näyttivät hieman lännensuitsilta. Jos menisin ilman satulaa, kävisin varmasti ihan cowboystä. Parempi varmaan silti laittaa kypärä ja turvaliivi, olisi jokatapauksessa liian kylmä stetsonille -ja isä suuttuisi taas. Matkalla kohti varustehuonetta pysähdyin hetkeksi rapsuttelemaan Rokkia, maailman kilteintä ponia. Ruuna kutitteli minua huulellaan, mutta tälläkertaa ei ollut näkkäriä mukana. Annoin ruunalle sillointällöin salaa muutaman herkun, mutten ikinä kertoisi siitä kenellekään, varsinkaan Alanalle.
Nykäisin itselleni turvaliivin, kypärän ja hanskat mukaan ja vaihdoin ratsastussaappaat jalkaan. Mymmeli puolestaan saisi suitsien ja enkkuviltin lisäksi lisäksi uudet suojat jalkoihin. Ne olivat valkomustat ja aika coolit. Olisin oikeasti halunnut pyörittää tammalle valko-sini-violetit pintelit, mutta tamma ei voinut sietää pinteleitä, joten suojat saisivat kelvata. Kentällä ei olisi pimeää, joten heijastimia me emme tänään tarvisi. Kiskoin toppatakin vetskaria ylöspäin ja lähdin varustamaan tammaa. Pohdiskelin useampaan otteeseen pitäisikö minun aukaista ohjien lukko ja irroittaa ne toisistaan, sillä länenratsastajillakin oli päistä irtonaiset ohjat. Tyydyin pohtimaan asiaa taluttaessani tammaa kentälle, alkoi hiljalleen hämärtää, joten en menisi maastoon edes alkukäynneille, pohdin rapsutellessani tammaa kaulalta. Talutin Mymmeliä lähes aina ohjat sen kaulalla, mielestäni se säästi hirmuisesti aikaa kentällä. Kentällä ei ollut ketään, muttei siellä näkynyt myöskään tynnyriä. Päätin raahata yhden estetolpan keskelle kenttää, toimittakoon se sitten tynnyrin virkaa. Mymmeli seurasi perässäni ympäri kenttää.
”Kato sitte ku ollaan lämmitelty niin mennään näääin” selitin tammalle esittäessäni laukkaa ympäri estetolppaa.
Mymmeli seisahtui paikalle ja pärskähti, tarkoitti varmaan, että jeessöör.
En suostunut raahaamaan tuolia kentälle, joten päätin loikata tamman kyytiin niin kuin elokuvissa. Yritin pompata tamman selkään ensin vierestä ja sitten muutaman askeleen vauhdilla. Päädyin ainoastaan tamman mahan alle syljeksimään hiekkaa. Kentän ulkopuolelta kuului vaimea naurahdus, voi ei! Se oli yksi tallimme parhaista ratsastajista, Alana. Olin fanittanut Alanaa pienen ikuisuuden.
”Are you okay?” hän kysyi jopa hivenen huolestuneen näköisenä suurensuuren valkoisen Lassen selästä.
”Javisst” mumisin häpeissäni.
Ensin häpesin sitä, että Alana näki pyllähdykseni ja sitten, että vastasin hänen englantiinsa ruotsilla, vaikka kyllähän Alana suomeakin osasi. Alana nyökkäsi ja jatkoi matkaansa. Tyydyin kohtalooni ja päädyin kiikkumaan Mymmelin kyytiin penkiltä. Enkkuviltti lämmitti tamman selkää ja minun jalkojani mukavasti alkukäyntien ja ravien ajan.
Muutaman kierroksen jälkeen viskasin viltin syrjään ja aloin taivutella tammaa kunnolla ympyröillä ensin oikeaan kierrokseen ja sitten vasempaan. Mymmelillä oli mukavan pehmeät askeleet ja niissä oli helppo istua. Yritin saada liikkeestä isompaa ja tammasta rentoa. Hetken kuluttua vaihdoin askellajin laukkaan ja yritin muistella koulutuntien antia. Nostin oikean laukan, laukkasin ympyrää ja aloin tehdä kahdeksikkoa. Laukan vaihdoin toki ravin kautta, Mymmeli varmasti osaisi laukan vaihtaa kun osasi esteiden päälläkin, mutta itse en tiennyt miten pyytää sitä. Välikäyntien aikana vilkuilin ympärilleni hämärässä illassa. Ketään ei näkynyt missään, joten nyt varmasti yrittäisin kiertää tynnyriä. Nostin vasemman laukan ja lähestyin estetolppaa ja ohjasin Mymmelin kiertämään sitä. Ympyrä oli alkuun melko iso, mutta fiksuna ja ketteränä ponina Mymmeli ymmärsi nopeasti mitä siltä halusin. Lähdimme uudelleen riehakkaasti kohti estetolppaa ja kuvittelin itseni cowboyksi. Mymmeli kiepsahtikin hieman turhan nopeasti tolpan ympäri, mutta valitettavasti minä jatkoin suoraan ja päädyin naamalleni hiekkaan. Mymmeli oli hetkessä vieressäni nuuhkimassa ja katsomassa kun syljeskelin hiekkaa suustani.
”Mitä sä sitä hiekkaa maistelet, sattuks?” Lily kyseli marssiessaan kentän poikki.
”Eei, mä vaan yritin olla cowboy ja toi tolppa oli tynnyri ja sitten me kierrettiin sitä, näiks kuinka näppärästi Mymmeli pyöri äsken.” vastasin nousten seisomaan.
”Eiks niillä yleensä oo lännensatulat ja koulutetut hevoset just tota varten” Lily kohotti merkitsevästi kulmiaan, mutta purskahti pian nauruun.
”Ehkä joo, mutta ei se opettaminen nyt niin vaikeeta voi olla!” naurahdin.
”Takas selkään vaan, tartteks kaveria?” Lily kysyi.
Nyökkäsin ja olin yhdessä hujauksessa takaisin Mymmelin kyydissä.
Lilyn jäädessä pitämään seuraa ravailin loppuraveja.
”Kuule haluaks kuulla salaisuuden, se on vähän nolo juttu” kysyin Lilyltä.
”Kerro pois!” Lily vastasi kiinnostuneena.
”Yritin aikaisemmin hypätä Mymmelin kyytii ja se meni vähä pielee ja Alana näki mut tuossa maassa makaamassa, meinasin kuolla häpeään! Alanalle ei varmaa oo koskaan käyny mitään nuin noloa!” papatin.
Lily kohotti kulmiaan ja nyökkäili. Hetken keskusteltuamme pohdin totisesti salapoliisikeinojen käyttöönottoa. Lily tuntui olevan täynnä salaisuuksia ja minä olin pohjattoman utelias. Olisikohan Sirusta vainukoiraksi, jos se saisi selvitettyä Lilyn salaisuudet.
Lopulta vein Mymmelin takaisin talliin ja otin sen varusteet pois. Hoisin tamman iltakuntoon ja haukottelin laittaessa Mymmelille 2-teholinimenttiä, olin ollut tallilla jälleen koko päivän. Varustehuoneessa pesin kuolaimet, pyyhin suitset ja lopulta paketoin ne. Harjailin suojat puhtaaksi ja marssin rehuhuoneeseen. Iltapöperöt Mymmelillä olivat jo valmiina, aamuruoat ei. Valmistin pikaisesti aamulle ruoan valmiiksi. Aleksi käveli rehuhuoneen ovella vastaan.
”Vitsit oli kyllä kiva päivä, ihan mahtavia nää kisapäivät!” sanoin innoissani.
”Oli kyllä mukavaa” Aleksi sanoi hymyillen.
”Voin viiä Mymmelille ite iltaruoat ku oottelen kyytiä” kerroin.
”Juu se alkaaki olla iltapöperön aika” Aleksi totesi ja lähti kuljettamaan rehukärryä kohti tallia.
Naputtelin isälle viestiä, että olisin valmis kun hän ehtisi hakea ja lähdin viemään heinää kultaiselle ponilleni.
23.11.2018 Isän kanssa tallilla
Lähdimme isän kanssa tallille kolmen aikaan. Isä juoksuttaisi tänään Mymmelin, sillä ratsastaisin tänään itse Mollyllä kouluvalmennuksessa. BMW:n pysähtyessä tallipihalle loikkasin ulos autosta ja pamautin oven kiinni ilmeisesti liian kovaa isän mutristeluista päätellen. Vilkaisin valmennuslistaa, ensimmäisessä ryhmässä neljän aikaan ratsastaisivat Kassu, Jesse, Seela, Emily ja Nio, joten tallilla varmaan alkaisi olla porukkaa.
”Moi Kassu!” huudahdin Kassun nähdessäni.
”Moikkamoi” Kassu vastasi hymyillen.
Hain siivousvälineet ja puhdistin karsinan kupit isän puhdistaessa karsinan. Karsina oli putipuhdas ennätysvauhtia ja pääsimme pian hakemaan Mymmelin tarhasta.
Hain violettimustan hieman uutuudenjäykän riimunnarun ja yritin epätoivoisesti suoristella sitä samalla kun lähdin hypähtelemään kohti Mymmelin tarhaa. Ulkona tihutti vettä ja kullanvaalea poni seisoskeli hieman tyytymättömänä värikkäässä kaulakappaleellisessa sadeloimessaan. Poni pärskyi ja ravasi kohti, ilmeisesti se halusi myös sisälle.
”Moi Mymmis” sanoin ja kikkailin riimunnarun kiinni.
Poni puolittain ravasi sisälle ja talutin sen pesukarsinaan. Isä odotti jutellen Aleksin kanssa niitä näitä. Vein Mymmelin loimen kuivumaan ja hain tamman harjapakin sekä pyyhkeitä. Yhteistyöllä tamman jalat oli nopeasti pesty ravasta ja kuivattu valkoisilla pyyhkeillä.
”Oisko se helpompaa jos ois muunvärisiä pyyhkeitä ku näitä valkosia” isä naureskeli.
Pian tamma oli viety karsinaansa ja harjasimme tamman yhdessä. Mymmeli oli oikein kiltisti ja edustuskelpoinen, joskin se hieman kiukutteli kavioiden nostossa isälleni. Jostain syystä Mymmeli ei juurikaan välittänyt vieraista aikuisista.
”Tuuks näyttään missä Mimmin varusteet on?” isä kysyi.
”Joo tottakai” sanoin nykäistessäni karsinan oven kiinni.
Onneksi olin siivonnut edellispäivänä varustekaapin, hyvä minä. Isä juoksuttaisi Mymmelin, missähän juoksutusdelta oli, hittovie.
”Öö tässä ois nää suitset, käytän yleensä sillä näitä mustia missä ei oo turpista, mutta on meillä nää anatomisesti muotoillutki, niitä en oo käyttäny vissii kertaakaa.” sanon pyöritellen mustia suitsia, joissa ei ollut edes ohjia paikallaan ja kuolaimena näkyi olevan kuparirolleri.
”Otan ne anatomiset, onko teillä liinaa? Kuolaimenki varmaan vois vaihtaa johonki muuhun, nivelkö teillä yleensä on?” isä kyseli.
Nyökkäilin ja näytin suppean kuolainvalikoimamme. D-kolmipala, kuparirolleri, tavallinen nivel tai kolmipalainen olympia. Isä valitsi D-kolmipalan ja otti mukaansa myös Mymmelille lampaankarvaiset jännesuojat etusiin ja takasiin galaksikuvioiset hivutussuojat. Ei mikään tyylikkäin combo, mutta kaitpa ne toimivat.
Isä lähti varustamaan Mymmeliä ja tuntui hassulta, että joku muu veisi Mymmelin liikkumaan sillävälin kun minä ratsastaisin jollain muulla hevosella. Vilkaisin heidän menoaan ja menin itse laittamaan tamman ruokia valmiiksi.
”Yks, kaks, kolme kauraa molempiin..” mumisin ja laskin ääneen kauran, myslin ja pelletin määrää.
Valkosipuli kirveli silmiäni ja pilkoin omenoita ja porkkanoita keskittyneenä.
”Miro, tuuksä tonne valmennukseen ollenkaa?” Lily kysyi ratsastusvarusteissa.
”Apua tuun, unohdin ajankulun kokonaan!” huudahdin ja nakkasin omput ja porkkanat ämpäreihin ja suljin kannet.
Ryntäsin puolijuoksua kiskomaan varusteet päälleni ja painelin Lilyn ja Christianin perässä valmennukseen.
Valmennuksen aikana isä oli kävelyttänyt Mymmeliä pitkään loppukäyntejä ja lopulta tuonut Mymmelin takaisin karsinaan ja hoitanut sen valmiiksi. Tyytyväinen tamma vilkuili minua karsinastaan. isän harjatessa sitä kumisualla. Kultainen karva kiilsi upeasti.
”Oliko mukavaa?” isä kysyi.
”Oli kyllä, mutta jotenki Molly oli niin erilainen. Pilaankohan mä Mymmelin ku oon ainoa joka sitä ratsastaa, pitäiskö mun yrittää hommata sille joku läpiratsastaja?” pohdin ja surkuttelin omia puutteitani ratsastajana.
”Ethän sä nyt ponia pilaa, mutta ei se läpiratsastaja huono idea oo. Meillä meni hyvin.” isä sanoi.
Jäin tosissani pohtimaan läpiratsastajaa ponille, ehkäpä laittaisin whatsappiin viestiä voisiko kukaan auttaa minua. Kouluvalmennukseen ainakin menisin Mymmelin kanssa.
22.11.2018 Po-po-po-poing-poing-po-poo-poing, kirjoittanut omistaja, 976 sanaa
Tiistain hyppelyitä.
Pääsin koulusta jo kahden aikaan ja päätin skipata kotona käymisen kokonaan. Kioskilta saisi karkkia ja muistaakseni nuudeleita olisi vielä Mymmelin kaapissa. Sotkin pyörälläni suoraan Hallavaan. Oli kuulas syyspäivä, kerrankin ei satanut vettä. Jätin pyöräni parkkiin, kerrankin oikealla tavalla, enkä paiskaten miten sattuu. Olin nimittäin kyllästynyt kuuntelemaan valituksia siitäkin, ehkä minusta oli tulossa aikuinen. Moikkasin tallikissoja iloisena ja painelin suoraan vaihtamaan vaatteet, tallilla ei ollut juuri ketään vielä tähän aikaan. Vaihdoin pikaisesti siniset ratsastushousut ja tallitakin päälleni. Jalkaani sujautin oranssit kumpparit, luonnollisesti. Siirryin puhdistamaan karsinan kupit, karsina itsessään oli jo siivottu. Tämän jälkeen oli pakko siirtyä siivoamaan Mymmelin varusteita, valitettavasti kaapin sotku ärsytti jopa minua.
Hypähtelin Mymmelin tarhalle ja yritin viheltää, ei onnistunut vieläkään, vaikka olin treenannut jo pitkään. Kaverini Hannu väitti osaavansa viheltää, vaikka oikeasti hän vain kiljui kimeästi. Kullanvärinen ponitamma huomasi kuitenkin minut ja ravasi vastaan portille. Se pukkasi turvallaan minua hellästi rintaan ja kerjäsi rapsutuksia. Aikansa rapsutuksia vastaanotettuaan se alkoi kutitella minua hiuksista ja varasti piponi.
”Mymmeli, mitä ihmettä! Anna mun hattu takas” nauroin muka närkästyneenä.
Mymmeli heitteli päätään pipo hampaidensa välissä, hölmöläinen.
Avasin portin ja livahdimme Mymmelin kanssa portin läpi. Silittelin sitä kaulasta ja harmittelin, etten voinut asua tallilla. Olisi ihanaa nähdä poni aina aamuisin ennen koulua. Nappasin pari pokemonia matkalla. Tamma käveli vierelläni, vaikkei ollutkaan narussa kiinni taaskaan. Aleksi käveli meitä vastaan ja siirsin salamannopeasti käteni riimulle ja moikkasin häntä.
”Oleksie miettiny niihin ratsastuskoulumestaruuksiin lähtöä?” hän kysyi. Huvittunut ilme paljasti, että olin jäänyt kiinni, jälleen kerran. Ponia pitäisi kuulema taluttaa narussa, vaikka ei Mymmeli mihinkään karkaisi, ei tietenkään!
”Silleen joo, mutta en mä tiiä osaisinko ratsastaa Mollyllä ollenkaan. Tai meninhän mä silloin tasotunnilla sillä, mutta nii. Oishan se varmaa mukavaa” kiertelin ja kaartelin.
Halusin osallistua, mutta olin hieman laiska opettelemaan uudella hevosella ratsastamista. Hetken kuulumisia vaihdettuamme jatkoin matkaa ja vein Mymmelin karsinaansa.
Harjasin tamman huolella ja vilkaisin kelloani, kaksi. Lily pääsisi paikalle aikaisintaan kolmelta. Hain Mymmelin varusteet ja puin tammalle galaksikuvioidut jännesuojat ja kiepsautin takasiin pintelit. Taputin tammaa likaisella kädelläni ja jätin kaulalle sotkuisen kädenjäljen. Nyt se pitäisi harjata uudelleen, äh. Muutamalla harjanvedolla hommasta selvittiin ja lähdin hakemaan itselleni varusteita ja Mymelille satulaa. Vaihdoin jalkaani johdpurit ja chapsit, laitoin palaturvaliivin takin alle, heijastinliivin takin päälle ja nykäisin kypärän, nahkahanskat ja heijastinraipan mukaan.
”Satula, suitset ja rintaremmi” mumisin puoliääneen ja käännähdin ehkä hieman turhan vauhdikkaasti, sillä olin törmätä punapäähän.
”Oj då, sori” sanoin spontaanisti. Kiroilin mielessäni viimekesältä jäänyttä oj då:a, kuulostin ihan famulta..
”Ei se mitään” punapää hymyili. ”Oon Jannica, Eetu-shettiksen omistaja”.
”Aaaa! Tiiän sen, se on tosi söpö” aloin höpöttää. ”Mä oon Miro, Mymmelin, sen kullanvärisen welshin omistaja”.
Pienen sananvaihdon jälkeen pakenin paikalta Mymmelin karsinaan ja varustin tamman loppuun. Heijastimet laitoin tamman turpahihnaan ja viskasin heijastinloimen lautasille galaksiloimen päälle. Ohjien lukko temppuili kun avasin ne rintaremmi-martingaalin laittoa varten. Suljin lukon ja jätin ohjat kaulalle. Tönäisin karsinan oven auki ja mallailin kypärää päähäni Mymmelin kävellessä selkäni takana. Ulkona kiristin vyön ja laskin jalustimet, meillä olisi mukavasti aikaa noin tunnin maastoreissulle. Pitkästä aikaa ihan kahdestaan, mahtavaa!
--
Varttia vaille kolme saavuimme takaisin tallille, olimme ottaneet matkalla muutaman käynti ja ravipätkän, sekä yhden laukkapätkän. Tamma oli painattanut todella kovaa, muttei kuitenkaan ryöstäytynyt käsistä. Olin ylpeä yhteistyömme kehityksestä. Ratsastin Mymmelillä kentälle ja avasin portin tamman selästä ja onnistuin jopa sulkemaan sen, olisipa Aleksi nähnyt tämän! Hyppäsin alas selästä ja aloin kantaa puomeja ja estetolppia paikalleen. Mymmeli käveli perässäni ja olisi varmaan auttanut jos olisi osannut. Hetken kuluttua näin Celican kaartavan paikalle. Sinitukkainen Lily katosi talliin ja marssi hetken kuluttua kentälle.
”Heii Lily, mitä kuuluu!” Huudahdin innoissani. En ollut nähnyt häntä aikoihin.
”Moi, eikai tässä. Ootko lämmitelly?” hän kysäisi.
”Joo, kävin maastossa ja laiteltiin nyt näitä esteitä. Haluaks nää?” kysyin Lilyltä ja tarjosin loimia.
Lily nyökkäsi hyväksyen ja kietoutui lämpimään loimeen kentän laidalle. Kiikuin takaisin Mymmelin selkään ja hihittelin hänen näyttävän ihan Harry Potterin ja Sannin risteytykseltä. Sain silmien pyörittelyä ja kieltänäyttelyä takaisin.
Otin muutaman laukkaympyrän ja temmonvaihteluita. Mielestäni olisin ollut jo valmis hyppäämään, mutta Lily käski ottaa tamman paremmin kuulolle. Kaitpa hän tiesi, olihan hän huomattavasti kokeneempi kuin minä. Ilmeisesti Lilyllä oli joku uusi hevonenkin, mutta sitä en ollut vielä nähnyt. En olisi millään malttanut odottaa, sitten voisimme ratsastaa useammin yhdessä! Lopulta Lily hyväksyi ja antoi meidän lähestyä ravipuomeja ja käski kiinnittää huomiota siihen mitä olin tekemässä. Enpä keskittynyt ja ne puomit olivat fiasko. Mymmeli hyppäsi jättihypyn kolmen puomin yli ja pärskähteli nenä pystyssä.
”Ai paska” mumisin.
”Oho, ottakaapa uudestaan” Lily sanoi.
Muutaman kerran jälkeen tekemiseen saatiin joku järki ja tamma alkoi ottaa takajalkoja alleen ja venytti askeltaan mukavasti.
Lily nyökkäili hyväksyvästi ja osoitti ristikko-pysty sarjaa.
”Tulkaa ravissa, nostakaa laukka ristikon päällä ja pysty laukassa. Sitten otatte seis ennen sitä päädyn puomia” Lily komensi.
Nyökkäsin, Lily ois hyvä opettaja. Saavuimme esteelle kiitoravissa ja laukka nousikin kuin itsestään. Mymmeli eteni melko matalana ja pitkässä muodossa, joten pysähdys meinasi olla työn ja tuskan takana.
”Et sä ratsasta millään kamelilla, keskity siellä kyydissä. Taitava poni ei oo sama kun taitava ratsastaja” Lily läksytti.
Irvistelin, vaikka tiesin varsin hyvin, että oikeassahan hän oli. Eipä ollut ensimmäinen kerta kun läksytystä aiheesta sain osakseni. Pitäisi käydä enemmän koulutunneilla, ne olivat vain niiin tylsiä. Lyhensin ohjia ja pidin tamman paremmin kontrollissa. Lähestyimme jälleen hieman lujaa ristikkoa, mutta pysähdys sentään tuli paljon paremmin ajallaan. Saimme jopa kehuja, jes!
Lily nosti ristikon pystyksi ja tulimme sarjaa vielä muutaman kerran kolmella ravipuomilla ja kahdella pystyllä. Yllätyksekseni puomit auttoivat ja suurin sähläys jäi pois. Hirmu rankkaa se ratsastaminen kuitenkin oli, ihan erilaista kuin yleensä.
”Nyt menee hyvin, Mymmeli hyppää läpi selän ja sä et vaan oo kuskattavana! Toi näyttää tosi hyvältä” Lily kehui.
Hymyilin superleveää hymyä ja päätimme ottaa sarjan vielä kerran. Myös tälläkertaa onnistuimme ja treeni oli hyvä päättää onnistuneeseen suoritukseen.
”Hei siehän ratsastit hyvin” Aleksi kehui.
Naamani helahti entistä punaisemmaksi, en tiennyt, että meillä oli yleisöäkin. Hieman nolostellen lupauduin ratsastamaan vastaisuudessakin enemmän tällä tyylillä. Lily nakkasi loimen Mymmelin selkään ja lupautui kävelyttämään tammaa kentällä sillä välin kun laittaisin esteet pois. Vitsit, tämähän olikin kiva päivä!
09.10.2018 Kisakuulumisia, kirjoittanut omistaja, 218 sanaa.
Olimme treenanneet tosissaan Mymmelin kanssa viimeaikoina ja isäni oli suureksi yllätyksekseni tehnyt huomattavasti vähemmän töitä kuin yleensä. Isällä oli ollut aikaa kuskata minua kisoihin, myös niihin älyttömiin ja Mymmelin palkintokaappi oli saanut jo ihan uskomattoman paljon täytettä. Parhaat tulokset kouluratsastuksen saralta olimme napanneet Adinasta, jossa saimme 78% Helppo D raviohjelmasta. Siitä sai jo hieman kehuskellakin, tavoitteenamme olisi päästä starttaamaan luokkia Helppo C:ssä vielä tämän vuoden puolella. Koulukisoista en pitänyt juurikaan, eikä oikeastaan Mymmelikään, tyhjää sykeröimistä ja pynttäytymistä. Isä oli kuitenkin hirmuisen tarkka, että kun kisoihin mennään niin siellä edustetaan.
Setäni Miksun suurella avustuksella olin viimeinkin päässyt Mymmelillä estekisoihin, olin saanut startata ensin ristikkoluokissa ja lopulta etenimme 70cm luokkiin. Mymmeli oli satavarma hyppääjä, eikä se koskaan yrittänyt kieltää tai ohittaa estettä. Tamma kiisi nopeasti ja riitti kun sen ohjasi sinnepäin, loppu sujuikin itsestään, joskin melkoisen vauhdikkaasti useimmiten. Estekisoista oli tarttunut mukaan useampi ruusuke, jopa niitä sinivalkoisiakin. Aikani jankattuani isäni lupasi minun mennä Mymmelin kanssa maastoestevalmennukseen. Se meni hyvin, joskin ehkä hieman vauhdikkaasti, mutta varmajalkainen poni tiesi mitä teki ja minä roikuin kyydissä ja nautin. Sirkuskoulussa käymisestä oli hyötyä, tasapainoni oli parantunut kovasti ja pysyin kyydissä vauhdikkaissakin käänteissä. Lopulta pääsimme starttaamaan maastoestekisoissa 50cm luokan. Esteet olivat tukkeja ja risuesteitä ja kieltämättä minua ei ollut jännittänyt niin paljoa koskaan ennen. Mymmelistä oli kuoriutunut kunnon kisatykki ja olin hirmu ylpeä tammastani.
11.09.2018 Kummitusmetsässä, kirjoittanut omistaja 719 sanaa.
Tiistai-ilta 11.09.2018
Konttasin pitkin ojaa, sillä olin varma, että saisin täällä piileskelevän pokemonin paremmin kiinni näin. Kentän vierellä oli aina pokemoneja, mutta koulussa isot pojat, kutosluokkalaiset, olivat kertoneet, että ne saattoivat aistia ihmiset. Päädyimme siis möyrimään jo koulussakin pitkin ojia, mutta ilmeisesti olimme olleet liian kovaäänisiä, koska emme löytäneet yhtäkään. Yhtäkkiä havahduin metsästykseltäni englanninkieliseen puheeseen. Ei se voinut olla, kyllä se oli. Jason Astor työntämässä lastenkärryjä meidän tallilla, isä ei ikinä uskoisi tätä. Pidätin hengitystäni katsellessani Alanaa ja jättikokoista Lassea, sekä puhelintaan selaavaa Jasonia. Jos vain saisin nimikirjoituksen.. Tilanne kuitenkin meni hyvin nopeasti ohi, enkä minäkään löytänyt pokemoneja. Hiippailin pois ojasta ja lähdin katsomaan Mymmeliä vaatteitani pudistellen.
"Ai mitä, missä on kummituksia" kysyin silmät pyöreinä, "lähdetään etsimään!"
Olin tullut tallitupaan vähän kesken jutun, mutta olin kuitenkin kuullut ihan tarpeeksi. Hallavassa olisi kummitusratsukko ja minä tahdoin ehdottomasti nähdä sen. Kaikki hörppivät kahvia, teetä tai kaakaota ja pulisivat kummitusratsukosta ja yökyläilystä tallilla. Isä ei ikinä päästäisi minua sinne..
"Lähdetäänks me ettiin niitä aaveita?" Lily kysyi virnistäen.
"Joo! Lähteekö muita?" kysyin, vaikka kyllä Lilynkin seura kelpaisi.
Lily oli kiva, mutta Lilyn hoitohevonen Valera oli hieman pelottava. Se oli suuri, punainen ja tosi äkäinen. Ohto oli kieltänyt menemästä sen lähelle, koska se oli purrut vaikka ketä. Olin edelleen vähän huolissani Valeran vuoksi, olimme hypänneet esteitä ja pudottaessani puomin hirveällä ryminällä Mymmeli ja Valera vauhkoontuivat ja Lily tippui -ja Valera kaatui. Onneksi Aleksi ja Lily olivat olleet lopulta kuitenkin ihan ymmärtäväisiä.
Saatuamme hevoset varusteisiin olimme lähdössä maastoon, kerrankin kunnon porukalla. Lily lähtisi Valeralla, joka onneksi oli kunnossa ja oma suuri, punainen ja kiukkuinen itsensä. Nio Fonziella, jossa oli kuulemma puolet Welshiä, melkein Mymmelin sukulainen siis. Punatukkainen Henna Eetulla, sillä Mymmelin tarhakaverilla, joka oli kyllä mukava, eikä yhtään pelottava. Adelaide, pirtsakka ja energinen tyttö, jota en ollut ennen tavannut aikoi lähteä kirjavalla hoitoponillaan Pilkulla. Kassu lupautui lähtemään mukaan hölkäten. Ohto lupautui lähtemään jonkinmatkan päähän ukaan, koska Aleksi kuulema tappaisi tämän jos jotain sattuisi hänen työvuoronsa aikana. Mitä ihmettä meille muka voisi sattua. Kassu käveli ensimmäisenä jonossa jutellen samalla ensimmäisenä ratsastavalle Niolle. Lähdimme kohti metsäpolkua.
Vedin sini-harmaata takkia päälleni tiukemmin, tuuli tosissaan kylmästi. Onneksi olin jättänyt kumpparit jalkoihini, olisi varmasti tullut kylmä matalissa kengissä. Ohto käveli vieressäni, olin melkein Ohton pituinen kun istuin Mymmelin selässä.
"Pelaatko pokemonia ja uskotko että löydetään se kummitushevonen. Oon lukenu, että jos on kummituksia niin puhelin voi loppua toimimasta" aloitin.
"En kyllä pelaa, enkä tiedä, olishan se jännää löytää. Eiks kummitushevoset kuitenki yleensä ois valkosia, eikä mitään ruunikoita" Ohto vastasi kääntämättä päätään. Se varmaan mökötti kun suukin oli kuin viiva.
"Jos se on dittohevonen!!" huudahdin miltei tarpeettoman lujaa.
"Niin mikä oli?" Ohto kysyi ja tälläkertaa ihan vilkaisi minua kohti.
Alkoi hämärtää, eikä missään näkynyt jälkeäkään kummitushevosesta, mutta ei myöskään edellisellä maastoreissullani löytämästäni omenapuusta. Ne omput oli tosi hyviä, ei yhtään matoja. Ratsastimme puoliksi vierekkäin Aden kanssa. Täplikäs poni ja kultainen poni, tulisi muuten hyvä kuva, ajattelin.
"Minkä ikänen sä oot?" kysyin tytöltä. Arvelin, että olisimme melkein saman ikäisiä, eihän meillä ollut kuin kymmenkunta senttiä pituuseroa.
"Yläasteella" hän vastasi hymyillen. Yläasteella, ei millään..
"Mä löysin Mimmin kaa täältä kivan omppupuun viimeksi, se oli semmosella pellonlaidalla, ootko nähny sitä paikkaa?" kysyin hieman huolestuneena. Olinkohan vahingossa käynyt toisessa ulottuvuudessa tai jotain vastaavaa. Kyllähän ufokaappauksiakin saattoi käydä.
"Oon joo, se on tuolla vähän tuollapäin" blondi vastasi kättään huiskauttaen. Ei ufojuttuja siis sittenkään.
Juteltuamme hetken selvisi, että Adella oli Italialaisia sukujuuria. Aika siistiä, meidän tallihan oli oikein intörneisönäl tai jotain, niin Alanakin sanoisi. Ja Alana oli cool.
Fonzie pysähtyi niin äkisti, että olin törmätä Mymmelillä ruunan valkoruskeaan takapuoleen. Fonzie pörisi sieraimet suurena, eikä suostunut ottamaan askeltakaan, jotta pääsisimme metsään ja sitäkautta Hallavaan. Muutkin hevoset alkoivat steppailla levottomasti. Koko joukon seisoessa paikallaan, yhtäkkiä synkästä metsästä alkoi kuulua ääniä. Ne lähestyivät meitä. Katsoin Lilyä, joka tuijotti takaisin. Paniikki valtasi mieleni, nyt se kummitushevonen varmasti ilmestyisi. Äänet kuitenkin loppuivat yhtä äkisti kuin alkoivatkin.
"Nyt vaan reippaasti, painutaas sinne tallille" Ohto sanoi rauhallisella äänellä, joskin se värähti lopuksi.
Tarvoimme metsäpätkän tiiviissä jonossa, Ohto ja Kassu ensimmäisinä. Pian hermostunut puheensorina täytti tallipihan. Onneksi meillä oli Kassu ja Ohto kävellen mukana, emme olisi muuten ikinä saaneet hevosia tallille, osaa piti nimittäin taluttaa välillä. Kiitin Mymmeliä miljoonasti tallipihassa siitä, että se ei tiputtanut minua selästään ja että se oli niin fiksu poni. Vaikka olikin koulutunneilla välillä vähän banaani-spagettia.
"Iskä, et ikinä usko! Tuolla metsässä on kummitushevonen!" hihkaisin heti kun näin isäni odottelemassa meitä Mymmelin karsinalla.
04.09.2018 Omenavarkaat, kirjoittanut omistaja, 740 sanaa.
Lauantaiaamu 1.9.2018
"Joo moimoi, soitan sitte!" huikkasin isälleni pamauttaen bmw:n oven tarpeettoman lujasti kiinni.
Hypähtelin oransseissa kumppareissa kohti Mymmelin karsinaa, veisin ponin ulkoilemaan ja sitten pitäisi siivota. Kaunis voikko tamma hörisi heti kun kuuli askellukseni, se oli juuri syönyt ja odotteli ilmeisen malttamattomana pääsyä ulos.
"Hei Mymmeli, Mimmi, Mimsku" jutustelin sille.
Tamman harja oli edelleen hiukan kiharalla sykeröiden jäljiltä. Harjasin sen päälisinpuolin, puhdistin kaviot, jotka se kiltisti nosti ja lopulta sujautin sille vihreän, pehmustetun riimun päähän. Arvoin hetken laittaakko loimea vai ei, likainen poni ei houkutellut, sillä halusin ratsastaa myöhemmin kuitenkin. Kävin hakemassa Mymmelin fleeceloimen, jossa oli galaksien kuvia.
Tartuin riimusta kiinni tamman leuan alta ja lähdin taluttamaan sitä kohti tarhaa. Vastaani tuli Ohto riimunnaru kädessään.
"Moi, Mimmillä on uus tarhakaveri, se on Eetu ja on aivan kiltti." hän kertoi.
"Aijaa joo" mumisin.
Mutristin suutani hieman huolestuneena, toivottavasti Eetu oikeasti olisi kiltti, eikä yrittäisi karata. Olisi noloa päästää jonkun muun hevonen karkuun. Eetu oli ilmeisesti muuttanut vasta tallille, sillä en ollut nähnyt valkopäistä, pienikokoista Suomenhevosruunaa koskaan ennen. Ohto oli ollut täysin oikeassa, Eetu möllöili odottamassa, eikä yrittänytkään rynniä portista ulos kun päästin Mymmelin livahtamaan sisään. Eetu ja Mymmeli haistelivat hetken toisiaan, kunnes alkoivat sovussa rouskuttaa heiniä. Ei se Eetu mikään jyrä ilmeisesti ollutkaan.
Tepsuttelin takaisin talliin, jossa vein Mymmelin unohtuneet harjat takaisin harjapakkiin ja pakin kaappiin. Pakin vieressä keikkui puoliksi luettu sarjakuvalehti, jonka olin unohtanut viimeksi. Kaapista kaivoin itselleni mukaan tiskiharjan ja sienen. Puhdistin ruokakupin ja vesikupin huolellisesti. Isäni sanoi aina, että karsinassa pitää olla niin puhdasta, että siellä voi istua huoletta ja vesi niin raikasta, että sitä voisi juoda itsekin. Mistä lie joltain hevosgurulta oppinut, ihan fiksua, sillä en halunnut saada lantaa housuilleni kun luin Aku Ankkaa karsinassa. Lopulta siivosin karsinan Ohton armollisella avustuksella (puolitäydet kottarit on ihan järkyttävän painavat). Lopulta hain lisää kuiviketta karsinaan ja pidätin hengitystä taiteillessa kottareiden kanssa karsinalle, eivät kaatuneet ennenaikojaan ja hyvä niin.
Ruokahuollon aika. Hain rehuhuoneesta Mymmelin AAMU-tekstillä kirjaillun keltaisen ämpärin ja tiskailin sen. Hihat kastuivat, mutta mitäs pienestä. Otin esille ohjeet, jotta muistaisin varmasti tarkalleen mitä piti laittaa ja minkäverran. Aamuämpäriin laitoin pikkuruisella desimitalla kolmesti kauraa, kahdesti mysliä, kuorin pari porkkanaa ja pilkoin ne. Porkkanoita oli aika hidas kuoria, joten nakkasin pari kovaa ruisleipää päälle korvaamaan puuttuvat porkkanat. Laitoin kannen kiinni ja siirryin iltaruoan kimppuun. Samat kolme kauraa, kaksi greenmixin pellettiä, kammottavan hajuista valkosipulia, niitä samoja porkkanoita, joita en edelleenkään jaksanut kuoria kuin kaksi.. Lopulta lisäsin vaaditut vitamiinit ja luin "satunnaisesti omenoita". Eihän meillä ollut Mymmelille omenoita, noh, samase tuumin ja lähdin syömään välipalaa.
Vein Mymmelin karsinalle valmiiksi harjan, suitset, suojat ja satulan, jonka laskin etukaari edellä maahan. Isä oli kieltänyt sen, valitti, että satulat menisivät huonoiksi, mutta eikai se siinä ajassa menisi miksikään. Hain Mymmelin pois sen tarhakaverin luota, joka oli tosissaan suloinen, olin jopa rapsutellut sitä hetken. Vein Mymmelin karsinaansa ja harjasin sen uudelleen. Mymmeli kutitteli turvallaan vaaleaa tukkaani laittaessani sille etusiin jännesuojia, inhosin pinteleitä ja niin inhosi Mymmelikin. Turha siis kiduttaa kumpaakaan. Lopulta satula selkään ja suitset päähän. Olisimme valmiita, paitsi kypärän ja minun hanskojeni osalta, äh. Hain puuttuvat tavarat tamman odotellessa kiltisti ja viimein pääsisimme lähtemään.
Ulkona tuskailin Mymmelin satulavyön kanssa, en millään meinannut saada sitä kiristettyä.
"Moi ipana, tarviks apua" Kassu kysyi hyväntuulisena, hän oli ilmeisesti juuri saapunut, vaaleat hiukset olivat hieman pörrössä.
"No joo, en saa millään kiinni tätä Mymmelin vyötä" puuskahdin.
"Katotaas" Kassu sanoi ja nykäisi vyön helposti kireälle.
"Kiitti jäbä" sanoin ja vaikutin varmasti tosi coolilta, ainakin omasta mielestäni.
Kassu virnisti ja heilautti kättään, minä kiipesin Mymmelin selkään. Kokosin ohjat ja naksautin kielelläni tamman liikkeelle. Mymmeli lähti reippaasti askeltamaan pikkuruista käyntiään.
Lopulta tulimme metsäreitille, joka johdatti meidät suuren pellon laidalle. Pellon laidalla oli omenapuita, siis ihkaoikeita omenapuita! Kenenhän ne olivat ja miksi ne nököttivät täällä yksinään. Vilkaisin ympärilleni, ei se varmaan ketään haittaisi jos yhden söisi. Ohjasin Mymmelin ojan yli ja ratsastin puun viereen.
"Mymmeli, oot liian matala, nouse varpailleen" tupisin yrittäessäni yltää omppuihin.
En uskaltanut tönäistä puuta, pahimmillaan joku olisi kolahtanut Mymmeliä otsaan.
"Pysyhän paikallaan" mutisin tammalle ja irroitin jalkani jalustimista.
Nousin polvilleni satulaan ja keräsin useamman herkullisen näköisen omenan. Tungin niitä taskuihini ja palasin takaisin istumaan satulaan. Nyt äkkiä takaisin tallille, toivottavasti kukaan ei huomannut meitä.
Tallilla riisuin Mymmelin varusteet, loimitin sen ja laitoin riimun päähän. Jätin tamman kuppiin omenan ja rapsuttelin sitä
hetken niskasta. Vein varusteet paikalleen ja muistin jopa paketoida suitset. Lopuksi menin viemään Mymmelin iltaruokaan pari omppua ja söin itse yhden. Kyllä varastettu omppu oli paras omppu, tuumin syödessäni viimeistä omenaa Mymmelin kanssa puoliksi ennen kuin talutin sen takaisin tarhaan.
30.08.2018 Valmistautumista kilpailuihin. Kirjoittanut omistaja (VRL-12410), 574 sanaa.
Olin steppaillut koko illan Hallavassa kuin tulisilla hiilillä, Mymmeli vähät välitti mitä tein. Ulkona se oli rouskutellut tyytyväisenä heiniään minun etsiessä Pokémoneja sen tarhasta, metsästä ja ratsastuskentältä, josta minut oli kyllä hyvin nopeasti ajettu pois. Käsieni viuhtominen häiritsi, mutta pakkohan se oli viuhtoa kun paremmat pallot olivat lopussa ja tahdoin saada Ratatan kiinni. Ei jäänyt eli oli varmaan Ditto, olin aivan varma siitä. Istuskelin Mymmelin karsinassa ja yritin lukea Aku Ankkaa, muttei siitä mitään tullut. Huokaisin ja poljin kumppareillani ärtyneesti kuivikkeita kasaan kantapäideni alla ja sen jälkeen levitin ne uudelleen. Mymmeli tuli tuuppimaan turvallaan kuin kysyäkseen miksi ihmeessä puhisin ja mökötin. Nostin käteni ja rapsuttelin sitä otsasta, tamma puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan.
"Moi, täällähän sä oot" vaaleatukkainen kummitätini Aksoni sanoi kuikuillessaan karsinaan.
Aksoni, joka oli oikeasti Aino, oli hirmuisen lyhyt ja hirmuisen taitava ratsastamaan ravureilla montéa ja varmaan ajamaankin. Aksoni asui kerrostalossa keskustassa ja heräsi jokainen aamu ennen viittä, jotta ehtisi itse ruokkia passihevosensa. Hassua, sillä heidänkin tallillaan oli tallimestari, joka olisi voinut sen tehdä.
"Isäs soitti, olitteko te lähössä sinne Adinaan huomenna kisoihin?" Aksoni kysyi rapsutellessaan Mymmeliä.
"Mm" nyökyttelin ja nousin ylös. "Enkä mä osaa sille tehdä niitä rutturoita"
"Ai sykeröitä?" Aksoni naurahti.
"Nii, just niitä!" Huudahdin.
"Onko sulla kumilenkkejä? Mehän voidaan tehdä ne valmiiksi jo nyt illalla ennen ku vien sut kotiin, soittelin Kookokselle, sillä menee kuulemma myöhää, mutta jos haetaan pizzat?" Aksoni jutteli.
Eihän minulla mitään kumilenkkejä ollut. Olimme huomenna menossa Adinaan este- ja kouluratsastuskilpailuihin. Ensimmäiset minulle ja ilmeisesti Mymmelillekin. Isä oli auttanut minua ilmoittautumaan estekilpailuihin 40cm luokkaan sillä ehdolla, että osallistuisin myös Helppo D:n raviohjelmaan. Olimme hypänneet Mymmelin kanssa vain kerran, emmekä ehtisi hypätä uudelleen ennen kisoja, mutta hyvin se varmasti menisi. Hyvin oli mennyt tänäänkin, Mymmeli olisi varmasti hypännyt korkeammaltakin, mutta ohjaaminen oli mielestäni vähän hankalaa kaahottavan ponin kanssa. Ja pysähtyminen, se varmaan koituisi kohtaloksemme koulukisoissa.
Saimme kumilenkkejä ja jotain mansikantuoksuista glittersuihketta lainaan sinihiuksiselta naiselta, joka esitteli itsensä Lilyksi muutaman nauruntyrskähdyksen jälkeen. Nauroi tyylilleni nimittää sykeröitä rutturoiksi, vaikka en meinannut vain muistaa mitä ne olivat. Rutturoita, sykeröitä, jotain palluroita vain. Tavarat olivat tallilta tai hänen, en ollut varma, koska pyydystin juuri Pikatchun käytävältä, mutta niitä sai kuulemma lainata ja hän lupasi auttaa lettien kanssa jos tarvisin apua. Aika ystävällistä, mutta onneksi Aksonikin oli paikalla. Yksin en olisi varmaan edes ymmärtänyt letittää ponia kunnolla.
Lopulta Mymmeli oli siistiksi laitettuna ja puettuna galaksiloimeen. Lily oli laittanut sen hännän yläosaan ranskalaistyylisen letin ja Aksoni oli sykeröinyt tamman harjan. Lopulta tammalle oli puettu loimi ja oli aika ruokkia se ennen kun lähtisimme kotiin.
"Pitääkö Mymmelille lainata kuljetussuojat jostain, meillä ei vielä ole. Muuta ollaan kyllä ostettu" kysyin pilkkoessani hankalan näköisesti porkkanoita, jotka Aksoni oli hetki sitten kuorinut.
"Voitte lainata meiltä suojia, ne ei oo pinkit" Aksoni virnisti ja viipaloi valkosipulia tottuneesti Mymmelin iltaruokaan.
Laitoimme ämpärin kannen kiinni ja juuri kun olimme lähdössä, pihalla meitä vastaan käveli isäni pituinen mies. Ei kuitenkaan yhtä vanha kuin isäni, joka ei kyllä hänkään mikään ikäloppu ollut. Mies talutti Väiskiä, ruunaa, jolla oli ihan huisin pitkä otsatukka, siihen saisi varmaan mahtavan rutturan. Väiskiä olinkin ihaillut ja muutamaan kertaan salaa rapsutellutkin, Väiski oli ihan kiltti.
"Moi!" Aksoni tervehti iloisesti.
Olivat kuulemma nähneet ohimennen joskus jossain raveissa. Nikoksi paljastunutta miestä Aksoni ei senkummemmin tuntenut, mutta Nikon vanhemmat kyllä, heillä oli ravitalli ja sieltä Väiskikin oli kotoisin. Silitin Väiskin kaulaa aikuisten lätistessä joutavuuksia. Viimein lähdimme Aksonin iänvanhalle Opelille, joka nökötti likaisena parkkipaikalla. Aksoni ei ollut turhantarkka ja sainkin lompsia autoon oransseilla kumppareilla, vaikka en puhdistanutkaan niitä hirmuisen tarkkaan. Aika luksusta.
29.08.2018 Pölyinen kenttä ja superkiva Aleksi. Kirjoittanut omistaja (VRL-12410), 420 sanaa.
"Istunnan tärkein apu on painoapu ja sä hallitset Miro sitä sun katseella. Älä kato alas jos et halua kellahtaa sieltä siihen kentälle." setäni Mikael huuteli kentän laidalta.
Kouluratsastus oli kamalinta mitä tiesin, pölyisellä kentällä piti saada Mymmeli näyttämään edes suunnilleenkaan fiksulta hevoselta ja itse piti muistaa istua tietyllä tavalla, leuka ylös, kyynärpäät kylkiin, kantapäät alas, nyrkit pystyyn, ei saa pälyillä, hohhoi. Pyörittelin silmiäni Mymmelin tikatessa pikkuruista raviaan pitkin kenttää. Pölyävän kentän ulkopuolella aukeni kaunis maailma, johon olisin mielelläni sännännyt kullanvärisellä ponillani ja lähtenyt katsomaan kaikkea mielenkiintoista.
"Otahan seis. Kuule en mä ainakaan teitä päästä hyppäämään ennen kuin sä ihan todella hallitset sen ponin ja saat pikkuisenkaan keskityttyä omaan tekemiseen. Tiiän, että Mymmis on mahdottoman kiltti, mutta et vaan voi tuudittautua siihen, että oot mahdottoman hyvä ratsastaja, koska osaat ratsastaa ponilla kiitolaukkaa." Mikael sanoi tiukasti.
"Se oo mikään Mymmis" tuhahtelin ja jatkoin matkaa. Miksu ei kyllä tiennyt mistään mitään.
Miksu oli tullut katsomaan uutta poniani ja luvannut pitää meille "ratsastustunnin", isä kun jälleen oli töissä, vaikka oli muuta luvannut. Lopputunnista Mymmeli oli liikkunut Miksun mielestä paremmin ja hän oli lopulta jopa kehunut meitä. Siihen asti, että olin tiiraillut taivaalla lentäviä joutsenia, Mymmeli oli pysähtynyt kuuntelemaan ja Miksu huokaillut. Vaaleat hiukseni olivat liimaantuneet mustan kypärän alla pitkin päätäni, vaikka siinä piti muka olla kunnollinen ilmastointi ja ylicool ruskea läppä ja leukapehmike. Kuuma se oli silti. Mieleni teki kovin maastoon, mutta minulla ei ollut ketään kaveria lähtemään, enkä saisi mennä yksin vielä hieman oudossa paikassa.
Kärtin luvan ratsastaa tallipihaan saakka Miksun kävellessä vieressäni, luuliko se oikeasti, etten muka hallitsisi omaa poniani. Olihan Mymmeli pikakiituri, mutta ei se ollut mitenkään ilkeä tai yrittänyt tiputtaa ketään, sillä oli vain vauhti päällä, ihan kuten minullakin. Aleksi talutti aurinkoisella tallipihalla mustaa hevosta, jota sanoin Kuuksi. En tiennyt hevosen oikeaa nimeä, joten olin ristinyt sen väliaikaisnimellä, Kuu oli hyvä, koska sen päässä oli puolikuun muotoinen merkki. Sen kuitenkin tiesin, että se oli ori tai ruuna. Varmaan ruuna, koska se tarhasi laikukkaan tamman ja punarautiaan ruunan kanssa. Laikukas tamma oli Oreo, se jäi mieleeni, koska noh, oreothan ovat hyviä. Vilkutin Aleksille ja mies vilkutti takaisin.
"Moi, mihis matka?" Aleksi kysäisi.
"Talliin, mun setä ei anna mun mennä vielä maastoon yksin, vaikka tähän aikaan saattais nähdä siilejä! Näin aamulla meidän pihalla yhden, mutta se oli tosi pullea, voiko siilillä olla vielä pikkusiilejä mahassa vai olikohan se vain syönyt paljon?" pulputin.
"Oon lähdössä maastoon alkukäynneille, jos sun setä antaa luvan, voidaanhan me tietty mennä yhdessäkin" Aleksi lupasi.
Aleksi oli kyllä aika kiva ja hirmu hyvä ratsastamaan. Osasi varmasti hypätä suuriakin esteitä.
27.08.2018 Mymmeli, isabellin värinen poni. Kirjoittanut omistaja (VRL-12410), 698 sanaa.
Raahasin matkalaukkua pitkin hälisevää ja kiireistä Arlandan lentokenttää. Olin lähdössä pian kotiin kuukauden kestäneeltä reissultani ja kieltämättä kaipasin kavereitani ja jopa oikeaa koulua. Uppsalassa famun ja fafan luona meillä oli käynyt yksitysopettaja, joka oli pitänyt huolta siitä, että en tipahtaisi kärryiltä viettäessäni lähes koko elokuun isovanhemmillani. En ollut tippaakaan yksityisopettajan kannalla, ei ekoilla viikoilla kuitenkaan mitään tapahtuisi, mutta famu oli ollut ehdoton tässäkin asiassa, kuten aina kaikissa muissakin. Kuluneet viikot olivat olleet osaksi kammottavan tylsiä, mutta osaksi ihan huippumahtavia. Olin ollut kaksi ja puoli viikkoa esteleirillä alkeisryhmässä ja saanut ylittää ensimmäisen ihkaoikean esteen. Suunnistin tottuneesti oikealle lähtöportille famu perässäni paapattaen siitä kuinka minun ja isäni pitäisi muuttaa Uppsalaan kokonaan, täällä olisi paljon paremmat opiskelumahdollisuudet.. Famu ei pitänyt ideasta, että lentäisin yksin kotiin, mutta ihmeekseni hän oli antanut isälleni periksi. Hän halasi minua tiukasti tuoksuen pistävältä hajuvedeltä, miksi ihmeessä fafa ei sanonut tuosta löyhkästä mitään. Famu nyrpisti nenäänsä ja sanoi minun haisevan kummalliselta, ehkä niiltä hevosilta. Itse löyhkäsi pistävältä, hyi. Fafa ojensi minulle lentomatkalle Kalle Ankan ja kätteli minua vastaan tulleen saattajan.
---
Sininen Coupé BMW odotti meitä kuumuuttaan hohkaavalla parkkipaikalla. Auto oli isäni silmäterä, eikä siellä saanut suunnilleen hengittääkään, vaikkei auto ollut enää mikään uusikaan, isä oli ostanut sen vuotta ennen kuin synnyin.
"Mitä jätkä, mites sun reissu meni" isä kysyi heittäessään tavarat kyytiin ja istahtaessaan kuskin paikalle.
"Siinäpä tuo, esteet oli tosi jees!" puoliksi totesin ja puoliksi huudahdin.
Isä oli soitellut kuitenkin useamman kerran viikkoon ja käynyt kerran viikonlopun famulla. Toisaalta olisin tahtonut kertoa kaiken mitä oli tapahtunut kammottavan tarkasta yksityisopettajasta ihaniin hevosiin, mutta toisaalta olin vihainen isälle siitä, että hän dumppasi minut mummolaan. Ihan jeeshän siellä oli, mutta järkihän niiden vanhusten kanssa meni. Tunne oli varmasti molemminpuolinen, sillä famu inhosi kepposia ja eräänkin kerran tehtyäni kylmämetkun tämä huusi suihkusta minulle mitä moninaisimmilla kirosanoilla. Ei kovin classyä mietin ja painoin isäni penkinlämmittimen päälle tämän katsoessa muualle.
Kävimme hieman myöhäisellä lounaalla syömässä pihvit ja ranskalaiset. Sen jälkeen isäni katsoi minua tummien kulmiensa alta hieman veikeästi. Vähän samallalailla kuin minä katsoin isääni vaalean kiharapehkoni alta hymyillen kun tämä huomasi penkinlämmittimen kuumottavan itseään.
"Arvaas mitä?" hän kysyi sipaisten mustaa tukkaansa.
"No mitä?" kysyin siristäessä silmiäni.
"Kun sä oot nyt käynyt alkeiskurssit, esteleirin ja käytännössä koko pienen ikäs ratsastanu hevosilla.." hän aloitti.
"Niiin?" kysyin silmät laajeten ja lopetin jalkojeni heiluttamisen hetkeksi.
"Niiin mulla on sulle yllätys, mutta sitä varten meidän pitää käydä kotona vaihtamassa vähän vaatetta" hän kertoi, muttei suostunut vieläkään paljastamaan kaikkea.
Yritin inttää ja inttää, mutta ei. Punaiseen Hilfigerin paitaan pukeutunut isäni vaikeni kuin muuri, vihreät silmät iloiten.
Auto kaartoi koivujen reunustamalle hiekkatielle, enkä olisi millään malttanut pysyä paikoillani. Inhosin odottelua enemmän kuin mitään. Olin pukeutunut siniseen t-paitaan, ruskeisiin ratsastushousuihin ja oransseihin kumppareihin. En voinut ymmärtää miksi jotkut vannoivat ratsastussaappaiden nimeen, eihän niillä voinut kävellä kunnolla edes kilometriä ja useimmat niistä olivat hankalia puhdistaa. Siksi suosin itse kumppareita, kukaan ei kiukuttelisi jos ne olisivat hieman mudassa. Niinsanotut luksustuotteet olivat typeriä. Miksi kukaan ostaisi kalliin t-paidan jos sitä pitäisi sitten varoa. Tavalliset vaatteet olivat paljon parempia, vaikka isä merkkivaatteita yritti minulle tuputtaakin.
Viimein pääsin loikkaamaan ulos autosta ja pyörittelin silmiä isälle, joka oli niiiiin hidas. Ruskea orava kipitti pitkin pihaa ja kiikkui nopeasti puuhun.
"Hei kato orava!" huudahdin.
Isä vain nyökkäsi, eikä muka ollut asiasta kiinnotunut. Minä en koskaan kasvaisi aikuiseksi, kuolisin tylsyyteen. Orava istui puussa ja tuntui katselevan meitä erityisen tarkkaan. Lopulta isä lähti kävelemään kohti tallia ja minä hyppelin vieressä. Oli paljon mukavampaa edetä loikkimalla tai pomppimalla kuin kävelemällä.
Tarhassa laidunsi mitä kaunein vaaleankeltainen hevonen. Tai oikeastaan se oli melkein kullanvärinen, mutta sen kaikki jalat olivat valkoiset, kuten harja ja häntä, sekä läsi.
"Kato miten nätti poni, isabellin värinen!" huudahdin innoissani.
Isäni hymyili ja sanoi, että se olisi voikko suomeksi. Mitä väliä, ihana se kuitenkin oli, tammalla oli sopivannäköinen rakenne esteratsastukseen tuumin.
"Ollaanko me tultu tänne ratsastamaan?" kysyin ja käänsin päätäni.
"No jos haluat, toi poni on Mymmeli ja sen omistaa yks Miro Malmstén." isä sanoi.
"Ai mitä, ai mun poni! Kiitos, kiitos, kiitos, lupaan siivota mun huoneen heti sitte myöhemmin, kiitos!" pompin ja halasin isääni.
Hetken kuluttua olin saanut haettua Mymmelin sisälle taluttaen sitä hyvin inhoavasti pinkillä riimunnarulla. Jos olisin ollut ponista yhtään varmempi, olisin taluttanut sen pelkästä otsatukasta. Pinkki ei ollut poikien väri, tai ainakaan minun, eikä edes ponini, vaikka se tyttö olikin. Vein Mymmelin karsinaan odottelemaan, että hakisin harjat jostain, missä ne nyt olisivatkaan. Kysyin asiasta isältäni ja totesin samalla, että kuukausirahaani on nostettava, Mymmeli tarvivisi ensitilassa uusia varusteita. Juuri kun väittelymme oli alkamassa paikalle käveli keltaiseen paitaan pukeutunut ruskeatukkainen nainen.
"Hei, mä olen Olivia, te olette varmaan Kristian ja Miro?" hän kysyi hymyillen.
"Mm" vastasin minä.
"Olemme joo, Kristian" isäni sanoi ojentaessaan kätensä "Kättele" hän sihahti minulle.
Pikaisen keskustelun jälkeen paljastui, että Olivia oli ihan mukava ja oli ilmeisesti ratsastuksenopettaja. Ainakin hän sai minut houkuteltua osallistumaan Helppo C:n tunneille, mikä ei välttämättä tekisi pahaa, vaikka tahdoinkin vain hypätä.
Lopulta löysin Mymmelin pinkit harjat ja harjasin tamman pikaisesti ja hieman inhoten. Kuka ihme oli hankkinut ponille pelkkiä pinkkejä varusteita. Varmaan joku tyttö. Olikohan Mymmeli opetettu tyttöjen ratsuksi, eikä osaisi olla ollenkaan minun kanssani tai hypätä esteitä. Se olisi kyllä kamalaa. Hain varustehuoneesta mustat suitset, joista puuttui alaturpahihna ja vein ne Mymmelin karsinalle. En ratsastaisi kunnolla, mutta jos vähän pyörähtäisin kentällä. Suitsin tamman äkkiä ja varmistin, että leukahihnan väliin jäi tarpeeksi tilaa. Jätin ohjat tamman kaulalle ja nappasin kiinni toisesta ohjasta, Mymmeli vaikutti ihan kiltiltä. Isäni pysäytti minut ennen kuin ehdimme ottaa askeltakaan.
"Top,top nyt. Miten sitä ponia talutetaan, ei ilman hanskoja ja ohjat pois kaulalta".
Pyöräytin silmiäni, mutta tein työtä käskettyä. Rasittavaa.
Kentällä nousin tamman selkään punttaamalla ja Mymmeli ampaisikin heti liikkeelle. Se tikkasi alkukäynneilläkin kuin pikakävelijä ja yritin mukautua sen rytmiin. Tamma kiitäisi esteillä varmasti kuin tuulispää. Uppouduin haaveisiini ponin selässä istuskellessani ja mietin, että ehkä se famulla olo ei ollutkaan maailman kammottavin juttu jos kotona sen jälkeen odotti poni. Ihan ikioma poni!
Tiistain hyppelyitä.
Pääsin koulusta jo kahden aikaan ja päätin skipata kotona käymisen kokonaan. Kioskilta saisi karkkia ja muistaakseni nuudeleita olisi vielä Mymmelin kaapissa. Sotkin pyörälläni suoraan Hallavaan. Oli kuulas syyspäivä, kerrankin ei satanut vettä. Jätin pyöräni parkkiin, kerrankin oikealla tavalla, enkä paiskaten miten sattuu. Olin nimittäin kyllästynyt kuuntelemaan valituksia siitäkin, ehkä minusta oli tulossa aikuinen. Moikkasin tallikissoja iloisena ja painelin suoraan vaihtamaan vaatteet, tallilla ei ollut juuri ketään vielä tähän aikaan. Vaihdoin pikaisesti siniset ratsastushousut ja tallitakin päälleni. Jalkaani sujautin oranssit kumpparit, luonnollisesti. Siirryin puhdistamaan karsinan kupit, karsina itsessään oli jo siivottu. Tämän jälkeen oli pakko siirtyä siivoamaan Mymmelin varusteita, valitettavasti kaapin sotku ärsytti jopa minua.
Hypähtelin Mymmelin tarhalle ja yritin viheltää, ei onnistunut vieläkään, vaikka olin treenannut jo pitkään. Kaverini Hannu väitti osaavansa viheltää, vaikka oikeasti hän vain kiljui kimeästi. Kullanvärinen ponitamma huomasi kuitenkin minut ja ravasi vastaan portille. Se pukkasi turvallaan minua hellästi rintaan ja kerjäsi rapsutuksia. Aikansa rapsutuksia vastaanotettuaan se alkoi kutitella minua hiuksista ja varasti piponi.
”Mymmeli, mitä ihmettä! Anna mun hattu takas” nauroin muka närkästyneenä.
Mymmeli heitteli päätään pipo hampaidensa välissä, hölmöläinen.
Avasin portin ja livahdimme Mymmelin kanssa portin läpi. Silittelin sitä kaulasta ja harmittelin, etten voinut asua tallilla. Olisi ihanaa nähdä poni aina aamuisin ennen koulua. Nappasin pari pokemonia matkalla. Tamma käveli vierelläni, vaikkei ollutkaan narussa kiinni taaskaan. Aleksi käveli meitä vastaan ja siirsin salamannopeasti käteni riimulle ja moikkasin häntä.
”Oleksie miettiny niihin ratsastuskoulumestaruuksiin lähtöä?” hän kysyi. Huvittunut ilme paljasti, että olin jäänyt kiinni, jälleen kerran. Ponia pitäisi kuulema taluttaa narussa, vaikka ei Mymmeli mihinkään karkaisi, ei tietenkään!
”Silleen joo, mutta en mä tiiä osaisinko ratsastaa Mollyllä ollenkaan. Tai meninhän mä silloin tasotunnilla sillä, mutta nii. Oishan se varmaa mukavaa” kiertelin ja kaartelin.
Halusin osallistua, mutta olin hieman laiska opettelemaan uudella hevosella ratsastamista. Hetken kuulumisia vaihdettuamme jatkoin matkaa ja vein Mymmelin karsinaansa.
Harjasin tamman huolella ja vilkaisin kelloani, kaksi. Lily pääsisi paikalle aikaisintaan kolmelta. Hain Mymmelin varusteet ja puin tammalle galaksikuvioidut jännesuojat ja kiepsautin takasiin pintelit. Taputin tammaa likaisella kädelläni ja jätin kaulalle sotkuisen kädenjäljen. Nyt se pitäisi harjata uudelleen, äh. Muutamalla harjanvedolla hommasta selvittiin ja lähdin hakemaan itselleni varusteita ja Mymelille satulaa. Vaihdoin jalkaani johdpurit ja chapsit, laitoin palaturvaliivin takin alle, heijastinliivin takin päälle ja nykäisin kypärän, nahkahanskat ja heijastinraipan mukaan.
”Satula, suitset ja rintaremmi” mumisin puoliääneen ja käännähdin ehkä hieman turhan vauhdikkaasti, sillä olin törmätä punapäähän.
”Oj då, sori” sanoin spontaanisti. Kiroilin mielessäni viimekesältä jäänyttä oj då:a, kuulostin ihan famulta..
”Ei se mitään” punapää hymyili. ”Oon Jannica, Eetu-shettiksen omistaja”.
”Aaaa! Tiiän sen, se on tosi söpö” aloin höpöttää. ”Mä oon Miro, Mymmelin, sen kullanvärisen welshin omistaja”.
Pienen sananvaihdon jälkeen pakenin paikalta Mymmelin karsinaan ja varustin tamman loppuun. Heijastimet laitoin tamman turpahihnaan ja viskasin heijastinloimen lautasille galaksiloimen päälle. Ohjien lukko temppuili kun avasin ne rintaremmi-martingaalin laittoa varten. Suljin lukon ja jätin ohjat kaulalle. Tönäisin karsinan oven auki ja mallailin kypärää päähäni Mymmelin kävellessä selkäni takana. Ulkona kiristin vyön ja laskin jalustimet, meillä olisi mukavasti aikaa noin tunnin maastoreissulle. Pitkästä aikaa ihan kahdestaan, mahtavaa!
--
Varttia vaille kolme saavuimme takaisin tallille, olimme ottaneet matkalla muutaman käynti ja ravipätkän, sekä yhden laukkapätkän. Tamma oli painattanut todella kovaa, muttei kuitenkaan ryöstäytynyt käsistä. Olin ylpeä yhteistyömme kehityksestä. Ratsastin Mymmelillä kentälle ja avasin portin tamman selästä ja onnistuin jopa sulkemaan sen, olisipa Aleksi nähnyt tämän! Hyppäsin alas selästä ja aloin kantaa puomeja ja estetolppia paikalleen. Mymmeli käveli perässäni ja olisi varmaan auttanut jos olisi osannut. Hetken kuluttua näin Celican kaartavan paikalle. Sinitukkainen Lily katosi talliin ja marssi hetken kuluttua kentälle.
”Heii Lily, mitä kuuluu!” Huudahdin innoissani. En ollut nähnyt häntä aikoihin.
”Moi, eikai tässä. Ootko lämmitelly?” hän kysäisi.
”Joo, kävin maastossa ja laiteltiin nyt näitä esteitä. Haluaks nää?” kysyin Lilyltä ja tarjosin loimia.
Lily nyökkäsi hyväksyen ja kietoutui lämpimään loimeen kentän laidalle. Kiikuin takaisin Mymmelin selkään ja hihittelin hänen näyttävän ihan Harry Potterin ja Sannin risteytykseltä. Sain silmien pyörittelyä ja kieltänäyttelyä takaisin.
Otin muutaman laukkaympyrän ja temmonvaihteluita. Mielestäni olisin ollut jo valmis hyppäämään, mutta Lily käski ottaa tamman paremmin kuulolle. Kaitpa hän tiesi, olihan hän huomattavasti kokeneempi kuin minä. Ilmeisesti Lilyllä oli joku uusi hevonenkin, mutta sitä en ollut vielä nähnyt. En olisi millään malttanut odottaa, sitten voisimme ratsastaa useammin yhdessä! Lopulta Lily hyväksyi ja antoi meidän lähestyä ravipuomeja ja käski kiinnittää huomiota siihen mitä olin tekemässä. Enpä keskittynyt ja ne puomit olivat fiasko. Mymmeli hyppäsi jättihypyn kolmen puomin yli ja pärskähteli nenä pystyssä.
”Ai paska” mumisin.
”Oho, ottakaapa uudestaan” Lily sanoi.
Muutaman kerran jälkeen tekemiseen saatiin joku järki ja tamma alkoi ottaa takajalkoja alleen ja venytti askeltaan mukavasti.
Lily nyökkäili hyväksyvästi ja osoitti ristikko-pysty sarjaa.
”Tulkaa ravissa, nostakaa laukka ristikon päällä ja pysty laukassa. Sitten otatte seis ennen sitä päädyn puomia” Lily komensi.
Nyökkäsin, Lily ois hyvä opettaja. Saavuimme esteelle kiitoravissa ja laukka nousikin kuin itsestään. Mymmeli eteni melko matalana ja pitkässä muodossa, joten pysähdys meinasi olla työn ja tuskan takana.
”Et sä ratsasta millään kamelilla, keskity siellä kyydissä. Taitava poni ei oo sama kun taitava ratsastaja” Lily läksytti.
Irvistelin, vaikka tiesin varsin hyvin, että oikeassahan hän oli. Eipä ollut ensimmäinen kerta kun läksytystä aiheesta sain osakseni. Pitäisi käydä enemmän koulutunneilla, ne olivat vain niiin tylsiä. Lyhensin ohjia ja pidin tamman paremmin kontrollissa. Lähestyimme jälleen hieman lujaa ristikkoa, mutta pysähdys sentään tuli paljon paremmin ajallaan. Saimme jopa kehuja, jes!
Lily nosti ristikon pystyksi ja tulimme sarjaa vielä muutaman kerran kolmella ravipuomilla ja kahdella pystyllä. Yllätyksekseni puomit auttoivat ja suurin sähläys jäi pois. Hirmu rankkaa se ratsastaminen kuitenkin oli, ihan erilaista kuin yleensä.
”Nyt menee hyvin, Mymmeli hyppää läpi selän ja sä et vaan oo kuskattavana! Toi näyttää tosi hyvältä” Lily kehui.
Hymyilin superleveää hymyä ja päätimme ottaa sarjan vielä kerran. Myös tälläkertaa onnistuimme ja treeni oli hyvä päättää onnistuneeseen suoritukseen.
”Hei siehän ratsastit hyvin” Aleksi kehui.
Naamani helahti entistä punaisemmaksi, en tiennyt, että meillä oli yleisöäkin. Hieman nolostellen lupauduin ratsastamaan vastaisuudessakin enemmän tällä tyylillä. Lily nakkasi loimen Mymmelin selkään ja lupautui kävelyttämään tammaa kentällä sillä välin kun laittaisin esteet pois. Vitsit, tämähän olikin kiva päivä!
09.10.2018 Kisakuulumisia, kirjoittanut omistaja, 218 sanaa.
Olimme treenanneet tosissaan Mymmelin kanssa viimeaikoina ja isäni oli suureksi yllätyksekseni tehnyt huomattavasti vähemmän töitä kuin yleensä. Isällä oli ollut aikaa kuskata minua kisoihin, myös niihin älyttömiin ja Mymmelin palkintokaappi oli saanut jo ihan uskomattoman paljon täytettä. Parhaat tulokset kouluratsastuksen saralta olimme napanneet Adinasta, jossa saimme 78% Helppo D raviohjelmasta. Siitä sai jo hieman kehuskellakin, tavoitteenamme olisi päästä starttaamaan luokkia Helppo C:ssä vielä tämän vuoden puolella. Koulukisoista en pitänyt juurikaan, eikä oikeastaan Mymmelikään, tyhjää sykeröimistä ja pynttäytymistä. Isä oli kuitenkin hirmuisen tarkka, että kun kisoihin mennään niin siellä edustetaan.
Setäni Miksun suurella avustuksella olin viimeinkin päässyt Mymmelillä estekisoihin, olin saanut startata ensin ristikkoluokissa ja lopulta etenimme 70cm luokkiin. Mymmeli oli satavarma hyppääjä, eikä se koskaan yrittänyt kieltää tai ohittaa estettä. Tamma kiisi nopeasti ja riitti kun sen ohjasi sinnepäin, loppu sujuikin itsestään, joskin melkoisen vauhdikkaasti useimmiten. Estekisoista oli tarttunut mukaan useampi ruusuke, jopa niitä sinivalkoisiakin. Aikani jankattuani isäni lupasi minun mennä Mymmelin kanssa maastoestevalmennukseen. Se meni hyvin, joskin ehkä hieman vauhdikkaasti, mutta varmajalkainen poni tiesi mitä teki ja minä roikuin kyydissä ja nautin. Sirkuskoulussa käymisestä oli hyötyä, tasapainoni oli parantunut kovasti ja pysyin kyydissä vauhdikkaissakin käänteissä. Lopulta pääsimme starttaamaan maastoestekisoissa 50cm luokan. Esteet olivat tukkeja ja risuesteitä ja kieltämättä minua ei ollut jännittänyt niin paljoa koskaan ennen. Mymmelistä oli kuoriutunut kunnon kisatykki ja olin hirmu ylpeä tammastani.
11.09.2018 Kummitusmetsässä, kirjoittanut omistaja 719 sanaa.
Tiistai-ilta 11.09.2018
Konttasin pitkin ojaa, sillä olin varma, että saisin täällä piileskelevän pokemonin paremmin kiinni näin. Kentän vierellä oli aina pokemoneja, mutta koulussa isot pojat, kutosluokkalaiset, olivat kertoneet, että ne saattoivat aistia ihmiset. Päädyimme siis möyrimään jo koulussakin pitkin ojia, mutta ilmeisesti olimme olleet liian kovaäänisiä, koska emme löytäneet yhtäkään. Yhtäkkiä havahduin metsästykseltäni englanninkieliseen puheeseen. Ei se voinut olla, kyllä se oli. Jason Astor työntämässä lastenkärryjä meidän tallilla, isä ei ikinä uskoisi tätä. Pidätin hengitystäni katsellessani Alanaa ja jättikokoista Lassea, sekä puhelintaan selaavaa Jasonia. Jos vain saisin nimikirjoituksen.. Tilanne kuitenkin meni hyvin nopeasti ohi, enkä minäkään löytänyt pokemoneja. Hiippailin pois ojasta ja lähdin katsomaan Mymmeliä vaatteitani pudistellen.
"Ai mitä, missä on kummituksia" kysyin silmät pyöreinä, "lähdetään etsimään!"
Olin tullut tallitupaan vähän kesken jutun, mutta olin kuitenkin kuullut ihan tarpeeksi. Hallavassa olisi kummitusratsukko ja minä tahdoin ehdottomasti nähdä sen. Kaikki hörppivät kahvia, teetä tai kaakaota ja pulisivat kummitusratsukosta ja yökyläilystä tallilla. Isä ei ikinä päästäisi minua sinne..
"Lähdetäänks me ettiin niitä aaveita?" Lily kysyi virnistäen.
"Joo! Lähteekö muita?" kysyin, vaikka kyllä Lilynkin seura kelpaisi.
Lily oli kiva, mutta Lilyn hoitohevonen Valera oli hieman pelottava. Se oli suuri, punainen ja tosi äkäinen. Ohto oli kieltänyt menemästä sen lähelle, koska se oli purrut vaikka ketä. Olin edelleen vähän huolissani Valeran vuoksi, olimme hypänneet esteitä ja pudottaessani puomin hirveällä ryminällä Mymmeli ja Valera vauhkoontuivat ja Lily tippui -ja Valera kaatui. Onneksi Aleksi ja Lily olivat olleet lopulta kuitenkin ihan ymmärtäväisiä.
Saatuamme hevoset varusteisiin olimme lähdössä maastoon, kerrankin kunnon porukalla. Lily lähtisi Valeralla, joka onneksi oli kunnossa ja oma suuri, punainen ja kiukkuinen itsensä. Nio Fonziella, jossa oli kuulemma puolet Welshiä, melkein Mymmelin sukulainen siis. Punatukkainen Henna Eetulla, sillä Mymmelin tarhakaverilla, joka oli kyllä mukava, eikä yhtään pelottava. Adelaide, pirtsakka ja energinen tyttö, jota en ollut ennen tavannut aikoi lähteä kirjavalla hoitoponillaan Pilkulla. Kassu lupautui lähtemään mukaan hölkäten. Ohto lupautui lähtemään jonkinmatkan päähän ukaan, koska Aleksi kuulema tappaisi tämän jos jotain sattuisi hänen työvuoronsa aikana. Mitä ihmettä meille muka voisi sattua. Kassu käveli ensimmäisenä jonossa jutellen samalla ensimmäisenä ratsastavalle Niolle. Lähdimme kohti metsäpolkua.
Vedin sini-harmaata takkia päälleni tiukemmin, tuuli tosissaan kylmästi. Onneksi olin jättänyt kumpparit jalkoihini, olisi varmasti tullut kylmä matalissa kengissä. Ohto käveli vieressäni, olin melkein Ohton pituinen kun istuin Mymmelin selässä.
"Pelaatko pokemonia ja uskotko että löydetään se kummitushevonen. Oon lukenu, että jos on kummituksia niin puhelin voi loppua toimimasta" aloitin.
"En kyllä pelaa, enkä tiedä, olishan se jännää löytää. Eiks kummitushevoset kuitenki yleensä ois valkosia, eikä mitään ruunikoita" Ohto vastasi kääntämättä päätään. Se varmaan mökötti kun suukin oli kuin viiva.
"Jos se on dittohevonen!!" huudahdin miltei tarpeettoman lujaa.
"Niin mikä oli?" Ohto kysyi ja tälläkertaa ihan vilkaisi minua kohti.
Alkoi hämärtää, eikä missään näkynyt jälkeäkään kummitushevosesta, mutta ei myöskään edellisellä maastoreissullani löytämästäni omenapuusta. Ne omput oli tosi hyviä, ei yhtään matoja. Ratsastimme puoliksi vierekkäin Aden kanssa. Täplikäs poni ja kultainen poni, tulisi muuten hyvä kuva, ajattelin.
"Minkä ikänen sä oot?" kysyin tytöltä. Arvelin, että olisimme melkein saman ikäisiä, eihän meillä ollut kuin kymmenkunta senttiä pituuseroa.
"Yläasteella" hän vastasi hymyillen. Yläasteella, ei millään..
"Mä löysin Mimmin kaa täältä kivan omppupuun viimeksi, se oli semmosella pellonlaidalla, ootko nähny sitä paikkaa?" kysyin hieman huolestuneena. Olinkohan vahingossa käynyt toisessa ulottuvuudessa tai jotain vastaavaa. Kyllähän ufokaappauksiakin saattoi käydä.
"Oon joo, se on tuolla vähän tuollapäin" blondi vastasi kättään huiskauttaen. Ei ufojuttuja siis sittenkään.
Juteltuamme hetken selvisi, että Adella oli Italialaisia sukujuuria. Aika siistiä, meidän tallihan oli oikein intörneisönäl tai jotain, niin Alanakin sanoisi. Ja Alana oli cool.
Fonzie pysähtyi niin äkisti, että olin törmätä Mymmelillä ruunan valkoruskeaan takapuoleen. Fonzie pörisi sieraimet suurena, eikä suostunut ottamaan askeltakaan, jotta pääsisimme metsään ja sitäkautta Hallavaan. Muutkin hevoset alkoivat steppailla levottomasti. Koko joukon seisoessa paikallaan, yhtäkkiä synkästä metsästä alkoi kuulua ääniä. Ne lähestyivät meitä. Katsoin Lilyä, joka tuijotti takaisin. Paniikki valtasi mieleni, nyt se kummitushevonen varmasti ilmestyisi. Äänet kuitenkin loppuivat yhtä äkisti kuin alkoivatkin.
"Nyt vaan reippaasti, painutaas sinne tallille" Ohto sanoi rauhallisella äänellä, joskin se värähti lopuksi.
Tarvoimme metsäpätkän tiiviissä jonossa, Ohto ja Kassu ensimmäisinä. Pian hermostunut puheensorina täytti tallipihan. Onneksi meillä oli Kassu ja Ohto kävellen mukana, emme olisi muuten ikinä saaneet hevosia tallille, osaa piti nimittäin taluttaa välillä. Kiitin Mymmeliä miljoonasti tallipihassa siitä, että se ei tiputtanut minua selästään ja että se oli niin fiksu poni. Vaikka olikin koulutunneilla välillä vähän banaani-spagettia.
"Iskä, et ikinä usko! Tuolla metsässä on kummitushevonen!" hihkaisin heti kun näin isäni odottelemassa meitä Mymmelin karsinalla.
04.09.2018 Omenavarkaat, kirjoittanut omistaja, 740 sanaa.
Lauantaiaamu 1.9.2018
"Joo moimoi, soitan sitte!" huikkasin isälleni pamauttaen bmw:n oven tarpeettoman lujasti kiinni.
Hypähtelin oransseissa kumppareissa kohti Mymmelin karsinaa, veisin ponin ulkoilemaan ja sitten pitäisi siivota. Kaunis voikko tamma hörisi heti kun kuuli askellukseni, se oli juuri syönyt ja odotteli ilmeisen malttamattomana pääsyä ulos.
"Hei Mymmeli, Mimmi, Mimsku" jutustelin sille.
Tamman harja oli edelleen hiukan kiharalla sykeröiden jäljiltä. Harjasin sen päälisinpuolin, puhdistin kaviot, jotka se kiltisti nosti ja lopulta sujautin sille vihreän, pehmustetun riimun päähän. Arvoin hetken laittaakko loimea vai ei, likainen poni ei houkutellut, sillä halusin ratsastaa myöhemmin kuitenkin. Kävin hakemassa Mymmelin fleeceloimen, jossa oli galaksien kuvia.
Tartuin riimusta kiinni tamman leuan alta ja lähdin taluttamaan sitä kohti tarhaa. Vastaani tuli Ohto riimunnaru kädessään.
"Moi, Mimmillä on uus tarhakaveri, se on Eetu ja on aivan kiltti." hän kertoi.
"Aijaa joo" mumisin.
Mutristin suutani hieman huolestuneena, toivottavasti Eetu oikeasti olisi kiltti, eikä yrittäisi karata. Olisi noloa päästää jonkun muun hevonen karkuun. Eetu oli ilmeisesti muuttanut vasta tallille, sillä en ollut nähnyt valkopäistä, pienikokoista Suomenhevosruunaa koskaan ennen. Ohto oli ollut täysin oikeassa, Eetu möllöili odottamassa, eikä yrittänytkään rynniä portista ulos kun päästin Mymmelin livahtamaan sisään. Eetu ja Mymmeli haistelivat hetken toisiaan, kunnes alkoivat sovussa rouskuttaa heiniä. Ei se Eetu mikään jyrä ilmeisesti ollutkaan.
Tepsuttelin takaisin talliin, jossa vein Mymmelin unohtuneet harjat takaisin harjapakkiin ja pakin kaappiin. Pakin vieressä keikkui puoliksi luettu sarjakuvalehti, jonka olin unohtanut viimeksi. Kaapista kaivoin itselleni mukaan tiskiharjan ja sienen. Puhdistin ruokakupin ja vesikupin huolellisesti. Isäni sanoi aina, että karsinassa pitää olla niin puhdasta, että siellä voi istua huoletta ja vesi niin raikasta, että sitä voisi juoda itsekin. Mistä lie joltain hevosgurulta oppinut, ihan fiksua, sillä en halunnut saada lantaa housuilleni kun luin Aku Ankkaa karsinassa. Lopulta siivosin karsinan Ohton armollisella avustuksella (puolitäydet kottarit on ihan järkyttävän painavat). Lopulta hain lisää kuiviketta karsinaan ja pidätin hengitystä taiteillessa kottareiden kanssa karsinalle, eivät kaatuneet ennenaikojaan ja hyvä niin.
Ruokahuollon aika. Hain rehuhuoneesta Mymmelin AAMU-tekstillä kirjaillun keltaisen ämpärin ja tiskailin sen. Hihat kastuivat, mutta mitäs pienestä. Otin esille ohjeet, jotta muistaisin varmasti tarkalleen mitä piti laittaa ja minkäverran. Aamuämpäriin laitoin pikkuruisella desimitalla kolmesti kauraa, kahdesti mysliä, kuorin pari porkkanaa ja pilkoin ne. Porkkanoita oli aika hidas kuoria, joten nakkasin pari kovaa ruisleipää päälle korvaamaan puuttuvat porkkanat. Laitoin kannen kiinni ja siirryin iltaruoan kimppuun. Samat kolme kauraa, kaksi greenmixin pellettiä, kammottavan hajuista valkosipulia, niitä samoja porkkanoita, joita en edelleenkään jaksanut kuoria kuin kaksi.. Lopulta lisäsin vaaditut vitamiinit ja luin "satunnaisesti omenoita". Eihän meillä ollut Mymmelille omenoita, noh, samase tuumin ja lähdin syömään välipalaa.
Vein Mymmelin karsinalle valmiiksi harjan, suitset, suojat ja satulan, jonka laskin etukaari edellä maahan. Isä oli kieltänyt sen, valitti, että satulat menisivät huonoiksi, mutta eikai se siinä ajassa menisi miksikään. Hain Mymmelin pois sen tarhakaverin luota, joka oli tosissaan suloinen, olin jopa rapsutellut sitä hetken. Vein Mymmelin karsinaansa ja harjasin sen uudelleen. Mymmeli kutitteli turvallaan vaaleaa tukkaani laittaessani sille etusiin jännesuojia, inhosin pinteleitä ja niin inhosi Mymmelikin. Turha siis kiduttaa kumpaakaan. Lopulta satula selkään ja suitset päähän. Olisimme valmiita, paitsi kypärän ja minun hanskojeni osalta, äh. Hain puuttuvat tavarat tamman odotellessa kiltisti ja viimein pääsisimme lähtemään.
Ulkona tuskailin Mymmelin satulavyön kanssa, en millään meinannut saada sitä kiristettyä.
"Moi ipana, tarviks apua" Kassu kysyi hyväntuulisena, hän oli ilmeisesti juuri saapunut, vaaleat hiukset olivat hieman pörrössä.
"No joo, en saa millään kiinni tätä Mymmelin vyötä" puuskahdin.
"Katotaas" Kassu sanoi ja nykäisi vyön helposti kireälle.
"Kiitti jäbä" sanoin ja vaikutin varmasti tosi coolilta, ainakin omasta mielestäni.
Kassu virnisti ja heilautti kättään, minä kiipesin Mymmelin selkään. Kokosin ohjat ja naksautin kielelläni tamman liikkeelle. Mymmeli lähti reippaasti askeltamaan pikkuruista käyntiään.
Lopulta tulimme metsäreitille, joka johdatti meidät suuren pellon laidalle. Pellon laidalla oli omenapuita, siis ihkaoikeita omenapuita! Kenenhän ne olivat ja miksi ne nököttivät täällä yksinään. Vilkaisin ympärilleni, ei se varmaan ketään haittaisi jos yhden söisi. Ohjasin Mymmelin ojan yli ja ratsastin puun viereen.
"Mymmeli, oot liian matala, nouse varpailleen" tupisin yrittäessäni yltää omppuihin.
En uskaltanut tönäistä puuta, pahimmillaan joku olisi kolahtanut Mymmeliä otsaan.
"Pysyhän paikallaan" mutisin tammalle ja irroitin jalkani jalustimista.
Nousin polvilleni satulaan ja keräsin useamman herkullisen näköisen omenan. Tungin niitä taskuihini ja palasin takaisin istumaan satulaan. Nyt äkkiä takaisin tallille, toivottavasti kukaan ei huomannut meitä.
Tallilla riisuin Mymmelin varusteet, loimitin sen ja laitoin riimun päähän. Jätin tamman kuppiin omenan ja rapsuttelin sitä
hetken niskasta. Vein varusteet paikalleen ja muistin jopa paketoida suitset. Lopuksi menin viemään Mymmelin iltaruokaan pari omppua ja söin itse yhden. Kyllä varastettu omppu oli paras omppu, tuumin syödessäni viimeistä omenaa Mymmelin kanssa puoliksi ennen kuin talutin sen takaisin tarhaan.
30.08.2018 Valmistautumista kilpailuihin. Kirjoittanut omistaja (VRL-12410), 574 sanaa.
Olin steppaillut koko illan Hallavassa kuin tulisilla hiilillä, Mymmeli vähät välitti mitä tein. Ulkona se oli rouskutellut tyytyväisenä heiniään minun etsiessä Pokémoneja sen tarhasta, metsästä ja ratsastuskentältä, josta minut oli kyllä hyvin nopeasti ajettu pois. Käsieni viuhtominen häiritsi, mutta pakkohan se oli viuhtoa kun paremmat pallot olivat lopussa ja tahdoin saada Ratatan kiinni. Ei jäänyt eli oli varmaan Ditto, olin aivan varma siitä. Istuskelin Mymmelin karsinassa ja yritin lukea Aku Ankkaa, muttei siitä mitään tullut. Huokaisin ja poljin kumppareillani ärtyneesti kuivikkeita kasaan kantapäideni alla ja sen jälkeen levitin ne uudelleen. Mymmeli tuli tuuppimaan turvallaan kuin kysyäkseen miksi ihmeessä puhisin ja mökötin. Nostin käteni ja rapsuttelin sitä otsasta, tamma puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan.
"Moi, täällähän sä oot" vaaleatukkainen kummitätini Aksoni sanoi kuikuillessaan karsinaan.
Aksoni, joka oli oikeasti Aino, oli hirmuisen lyhyt ja hirmuisen taitava ratsastamaan ravureilla montéa ja varmaan ajamaankin. Aksoni asui kerrostalossa keskustassa ja heräsi jokainen aamu ennen viittä, jotta ehtisi itse ruokkia passihevosensa. Hassua, sillä heidänkin tallillaan oli tallimestari, joka olisi voinut sen tehdä.
"Isäs soitti, olitteko te lähössä sinne Adinaan huomenna kisoihin?" Aksoni kysyi rapsutellessaan Mymmeliä.
"Mm" nyökyttelin ja nousin ylös. "Enkä mä osaa sille tehdä niitä rutturoita"
"Ai sykeröitä?" Aksoni naurahti.
"Nii, just niitä!" Huudahdin.
"Onko sulla kumilenkkejä? Mehän voidaan tehdä ne valmiiksi jo nyt illalla ennen ku vien sut kotiin, soittelin Kookokselle, sillä menee kuulemma myöhää, mutta jos haetaan pizzat?" Aksoni jutteli.
Eihän minulla mitään kumilenkkejä ollut. Olimme huomenna menossa Adinaan este- ja kouluratsastuskilpailuihin. Ensimmäiset minulle ja ilmeisesti Mymmelillekin. Isä oli auttanut minua ilmoittautumaan estekilpailuihin 40cm luokkaan sillä ehdolla, että osallistuisin myös Helppo D:n raviohjelmaan. Olimme hypänneet Mymmelin kanssa vain kerran, emmekä ehtisi hypätä uudelleen ennen kisoja, mutta hyvin se varmasti menisi. Hyvin oli mennyt tänäänkin, Mymmeli olisi varmasti hypännyt korkeammaltakin, mutta ohjaaminen oli mielestäni vähän hankalaa kaahottavan ponin kanssa. Ja pysähtyminen, se varmaan koituisi kohtaloksemme koulukisoissa.
Saimme kumilenkkejä ja jotain mansikantuoksuista glittersuihketta lainaan sinihiuksiselta naiselta, joka esitteli itsensä Lilyksi muutaman nauruntyrskähdyksen jälkeen. Nauroi tyylilleni nimittää sykeröitä rutturoiksi, vaikka en meinannut vain muistaa mitä ne olivat. Rutturoita, sykeröitä, jotain palluroita vain. Tavarat olivat tallilta tai hänen, en ollut varma, koska pyydystin juuri Pikatchun käytävältä, mutta niitä sai kuulemma lainata ja hän lupasi auttaa lettien kanssa jos tarvisin apua. Aika ystävällistä, mutta onneksi Aksonikin oli paikalla. Yksin en olisi varmaan edes ymmärtänyt letittää ponia kunnolla.
Lopulta Mymmeli oli siistiksi laitettuna ja puettuna galaksiloimeen. Lily oli laittanut sen hännän yläosaan ranskalaistyylisen letin ja Aksoni oli sykeröinyt tamman harjan. Lopulta tammalle oli puettu loimi ja oli aika ruokkia se ennen kun lähtisimme kotiin.
"Pitääkö Mymmelille lainata kuljetussuojat jostain, meillä ei vielä ole. Muuta ollaan kyllä ostettu" kysyin pilkkoessani hankalan näköisesti porkkanoita, jotka Aksoni oli hetki sitten kuorinut.
"Voitte lainata meiltä suojia, ne ei oo pinkit" Aksoni virnisti ja viipaloi valkosipulia tottuneesti Mymmelin iltaruokaan.
Laitoimme ämpärin kannen kiinni ja juuri kun olimme lähdössä, pihalla meitä vastaan käveli isäni pituinen mies. Ei kuitenkaan yhtä vanha kuin isäni, joka ei kyllä hänkään mikään ikäloppu ollut. Mies talutti Väiskiä, ruunaa, jolla oli ihan huisin pitkä otsatukka, siihen saisi varmaan mahtavan rutturan. Väiskiä olinkin ihaillut ja muutamaan kertaan salaa rapsutellutkin, Väiski oli ihan kiltti.
"Moi!" Aksoni tervehti iloisesti.
Olivat kuulemma nähneet ohimennen joskus jossain raveissa. Nikoksi paljastunutta miestä Aksoni ei senkummemmin tuntenut, mutta Nikon vanhemmat kyllä, heillä oli ravitalli ja sieltä Väiskikin oli kotoisin. Silitin Väiskin kaulaa aikuisten lätistessä joutavuuksia. Viimein lähdimme Aksonin iänvanhalle Opelille, joka nökötti likaisena parkkipaikalla. Aksoni ei ollut turhantarkka ja sainkin lompsia autoon oransseilla kumppareilla, vaikka en puhdistanutkaan niitä hirmuisen tarkkaan. Aika luksusta.
29.08.2018 Pölyinen kenttä ja superkiva Aleksi. Kirjoittanut omistaja (VRL-12410), 420 sanaa.
"Istunnan tärkein apu on painoapu ja sä hallitset Miro sitä sun katseella. Älä kato alas jos et halua kellahtaa sieltä siihen kentälle." setäni Mikael huuteli kentän laidalta.
Kouluratsastus oli kamalinta mitä tiesin, pölyisellä kentällä piti saada Mymmeli näyttämään edes suunnilleenkaan fiksulta hevoselta ja itse piti muistaa istua tietyllä tavalla, leuka ylös, kyynärpäät kylkiin, kantapäät alas, nyrkit pystyyn, ei saa pälyillä, hohhoi. Pyörittelin silmiäni Mymmelin tikatessa pikkuruista raviaan pitkin kenttää. Pölyävän kentän ulkopuolella aukeni kaunis maailma, johon olisin mielelläni sännännyt kullanvärisellä ponillani ja lähtenyt katsomaan kaikkea mielenkiintoista.
"Otahan seis. Kuule en mä ainakaan teitä päästä hyppäämään ennen kuin sä ihan todella hallitset sen ponin ja saat pikkuisenkaan keskityttyä omaan tekemiseen. Tiiän, että Mymmis on mahdottoman kiltti, mutta et vaan voi tuudittautua siihen, että oot mahdottoman hyvä ratsastaja, koska osaat ratsastaa ponilla kiitolaukkaa." Mikael sanoi tiukasti.
"Se oo mikään Mymmis" tuhahtelin ja jatkoin matkaa. Miksu ei kyllä tiennyt mistään mitään.
Miksu oli tullut katsomaan uutta poniani ja luvannut pitää meille "ratsastustunnin", isä kun jälleen oli töissä, vaikka oli muuta luvannut. Lopputunnista Mymmeli oli liikkunut Miksun mielestä paremmin ja hän oli lopulta jopa kehunut meitä. Siihen asti, että olin tiiraillut taivaalla lentäviä joutsenia, Mymmeli oli pysähtynyt kuuntelemaan ja Miksu huokaillut. Vaaleat hiukseni olivat liimaantuneet mustan kypärän alla pitkin päätäni, vaikka siinä piti muka olla kunnollinen ilmastointi ja ylicool ruskea läppä ja leukapehmike. Kuuma se oli silti. Mieleni teki kovin maastoon, mutta minulla ei ollut ketään kaveria lähtemään, enkä saisi mennä yksin vielä hieman oudossa paikassa.
Kärtin luvan ratsastaa tallipihaan saakka Miksun kävellessä vieressäni, luuliko se oikeasti, etten muka hallitsisi omaa poniani. Olihan Mymmeli pikakiituri, mutta ei se ollut mitenkään ilkeä tai yrittänyt tiputtaa ketään, sillä oli vain vauhti päällä, ihan kuten minullakin. Aleksi talutti aurinkoisella tallipihalla mustaa hevosta, jota sanoin Kuuksi. En tiennyt hevosen oikeaa nimeä, joten olin ristinyt sen väliaikaisnimellä, Kuu oli hyvä, koska sen päässä oli puolikuun muotoinen merkki. Sen kuitenkin tiesin, että se oli ori tai ruuna. Varmaan ruuna, koska se tarhasi laikukkaan tamman ja punarautiaan ruunan kanssa. Laikukas tamma oli Oreo, se jäi mieleeni, koska noh, oreothan ovat hyviä. Vilkutin Aleksille ja mies vilkutti takaisin.
"Moi, mihis matka?" Aleksi kysäisi.
"Talliin, mun setä ei anna mun mennä vielä maastoon yksin, vaikka tähän aikaan saattais nähdä siilejä! Näin aamulla meidän pihalla yhden, mutta se oli tosi pullea, voiko siilillä olla vielä pikkusiilejä mahassa vai olikohan se vain syönyt paljon?" pulputin.
"Oon lähdössä maastoon alkukäynneille, jos sun setä antaa luvan, voidaanhan me tietty mennä yhdessäkin" Aleksi lupasi.
Aleksi oli kyllä aika kiva ja hirmu hyvä ratsastamaan. Osasi varmasti hypätä suuriakin esteitä.
27.08.2018 Mymmeli, isabellin värinen poni. Kirjoittanut omistaja (VRL-12410), 698 sanaa.
Raahasin matkalaukkua pitkin hälisevää ja kiireistä Arlandan lentokenttää. Olin lähdössä pian kotiin kuukauden kestäneeltä reissultani ja kieltämättä kaipasin kavereitani ja jopa oikeaa koulua. Uppsalassa famun ja fafan luona meillä oli käynyt yksitysopettaja, joka oli pitänyt huolta siitä, että en tipahtaisi kärryiltä viettäessäni lähes koko elokuun isovanhemmillani. En ollut tippaakaan yksityisopettajan kannalla, ei ekoilla viikoilla kuitenkaan mitään tapahtuisi, mutta famu oli ollut ehdoton tässäkin asiassa, kuten aina kaikissa muissakin. Kuluneet viikot olivat olleet osaksi kammottavan tylsiä, mutta osaksi ihan huippumahtavia. Olin ollut kaksi ja puoli viikkoa esteleirillä alkeisryhmässä ja saanut ylittää ensimmäisen ihkaoikean esteen. Suunnistin tottuneesti oikealle lähtöportille famu perässäni paapattaen siitä kuinka minun ja isäni pitäisi muuttaa Uppsalaan kokonaan, täällä olisi paljon paremmat opiskelumahdollisuudet.. Famu ei pitänyt ideasta, että lentäisin yksin kotiin, mutta ihmeekseni hän oli antanut isälleni periksi. Hän halasi minua tiukasti tuoksuen pistävältä hajuvedeltä, miksi ihmeessä fafa ei sanonut tuosta löyhkästä mitään. Famu nyrpisti nenäänsä ja sanoi minun haisevan kummalliselta, ehkä niiltä hevosilta. Itse löyhkäsi pistävältä, hyi. Fafa ojensi minulle lentomatkalle Kalle Ankan ja kätteli minua vastaan tulleen saattajan.
---
Sininen Coupé BMW odotti meitä kuumuuttaan hohkaavalla parkkipaikalla. Auto oli isäni silmäterä, eikä siellä saanut suunnilleen hengittääkään, vaikkei auto ollut enää mikään uusikaan, isä oli ostanut sen vuotta ennen kuin synnyin.
"Mitä jätkä, mites sun reissu meni" isä kysyi heittäessään tavarat kyytiin ja istahtaessaan kuskin paikalle.
"Siinäpä tuo, esteet oli tosi jees!" puoliksi totesin ja puoliksi huudahdin.
Isä oli soitellut kuitenkin useamman kerran viikkoon ja käynyt kerran viikonlopun famulla. Toisaalta olisin tahtonut kertoa kaiken mitä oli tapahtunut kammottavan tarkasta yksityisopettajasta ihaniin hevosiin, mutta toisaalta olin vihainen isälle siitä, että hän dumppasi minut mummolaan. Ihan jeeshän siellä oli, mutta järkihän niiden vanhusten kanssa meni. Tunne oli varmasti molemminpuolinen, sillä famu inhosi kepposia ja eräänkin kerran tehtyäni kylmämetkun tämä huusi suihkusta minulle mitä moninaisimmilla kirosanoilla. Ei kovin classyä mietin ja painoin isäni penkinlämmittimen päälle tämän katsoessa muualle.
Kävimme hieman myöhäisellä lounaalla syömässä pihvit ja ranskalaiset. Sen jälkeen isäni katsoi minua tummien kulmiensa alta hieman veikeästi. Vähän samallalailla kuin minä katsoin isääni vaalean kiharapehkoni alta hymyillen kun tämä huomasi penkinlämmittimen kuumottavan itseään.
"Arvaas mitä?" hän kysyi sipaisten mustaa tukkaansa.
"No mitä?" kysyin siristäessä silmiäni.
"Kun sä oot nyt käynyt alkeiskurssit, esteleirin ja käytännössä koko pienen ikäs ratsastanu hevosilla.." hän aloitti.
"Niiin?" kysyin silmät laajeten ja lopetin jalkojeni heiluttamisen hetkeksi.
"Niiin mulla on sulle yllätys, mutta sitä varten meidän pitää käydä kotona vaihtamassa vähän vaatetta" hän kertoi, muttei suostunut vieläkään paljastamaan kaikkea.
Yritin inttää ja inttää, mutta ei. Punaiseen Hilfigerin paitaan pukeutunut isäni vaikeni kuin muuri, vihreät silmät iloiten.
Auto kaartoi koivujen reunustamalle hiekkatielle, enkä olisi millään malttanut pysyä paikoillani. Inhosin odottelua enemmän kuin mitään. Olin pukeutunut siniseen t-paitaan, ruskeisiin ratsastushousuihin ja oransseihin kumppareihin. En voinut ymmärtää miksi jotkut vannoivat ratsastussaappaiden nimeen, eihän niillä voinut kävellä kunnolla edes kilometriä ja useimmat niistä olivat hankalia puhdistaa. Siksi suosin itse kumppareita, kukaan ei kiukuttelisi jos ne olisivat hieman mudassa. Niinsanotut luksustuotteet olivat typeriä. Miksi kukaan ostaisi kalliin t-paidan jos sitä pitäisi sitten varoa. Tavalliset vaatteet olivat paljon parempia, vaikka isä merkkivaatteita yritti minulle tuputtaakin.
Viimein pääsin loikkaamaan ulos autosta ja pyörittelin silmiä isälle, joka oli niiiiin hidas. Ruskea orava kipitti pitkin pihaa ja kiikkui nopeasti puuhun.
"Hei kato orava!" huudahdin.
Isä vain nyökkäsi, eikä muka ollut asiasta kiinnotunut. Minä en koskaan kasvaisi aikuiseksi, kuolisin tylsyyteen. Orava istui puussa ja tuntui katselevan meitä erityisen tarkkaan. Lopulta isä lähti kävelemään kohti tallia ja minä hyppelin vieressä. Oli paljon mukavampaa edetä loikkimalla tai pomppimalla kuin kävelemällä.
Tarhassa laidunsi mitä kaunein vaaleankeltainen hevonen. Tai oikeastaan se oli melkein kullanvärinen, mutta sen kaikki jalat olivat valkoiset, kuten harja ja häntä, sekä läsi.
"Kato miten nätti poni, isabellin värinen!" huudahdin innoissani.
Isäni hymyili ja sanoi, että se olisi voikko suomeksi. Mitä väliä, ihana se kuitenkin oli, tammalla oli sopivannäköinen rakenne esteratsastukseen tuumin.
"Ollaanko me tultu tänne ratsastamaan?" kysyin ja käänsin päätäni.
"No jos haluat, toi poni on Mymmeli ja sen omistaa yks Miro Malmstén." isä sanoi.
"Ai mitä, ai mun poni! Kiitos, kiitos, kiitos, lupaan siivota mun huoneen heti sitte myöhemmin, kiitos!" pompin ja halasin isääni.
Hetken kuluttua olin saanut haettua Mymmelin sisälle taluttaen sitä hyvin inhoavasti pinkillä riimunnarulla. Jos olisin ollut ponista yhtään varmempi, olisin taluttanut sen pelkästä otsatukasta. Pinkki ei ollut poikien väri, tai ainakaan minun, eikä edes ponini, vaikka se tyttö olikin. Vein Mymmelin karsinaan odottelemaan, että hakisin harjat jostain, missä ne nyt olisivatkaan. Kysyin asiasta isältäni ja totesin samalla, että kuukausirahaani on nostettava, Mymmeli tarvivisi ensitilassa uusia varusteita. Juuri kun väittelymme oli alkamassa paikalle käveli keltaiseen paitaan pukeutunut ruskeatukkainen nainen.
"Hei, mä olen Olivia, te olette varmaan Kristian ja Miro?" hän kysyi hymyillen.
"Mm" vastasin minä.
"Olemme joo, Kristian" isäni sanoi ojentaessaan kätensä "Kättele" hän sihahti minulle.
Pikaisen keskustelun jälkeen paljastui, että Olivia oli ihan mukava ja oli ilmeisesti ratsastuksenopettaja. Ainakin hän sai minut houkuteltua osallistumaan Helppo C:n tunneille, mikä ei välttämättä tekisi pahaa, vaikka tahdoinkin vain hypätä.
Lopulta löysin Mymmelin pinkit harjat ja harjasin tamman pikaisesti ja hieman inhoten. Kuka ihme oli hankkinut ponille pelkkiä pinkkejä varusteita. Varmaan joku tyttö. Olikohan Mymmeli opetettu tyttöjen ratsuksi, eikä osaisi olla ollenkaan minun kanssani tai hypätä esteitä. Se olisi kyllä kamalaa. Hain varustehuoneesta mustat suitset, joista puuttui alaturpahihna ja vein ne Mymmelin karsinalle. En ratsastaisi kunnolla, mutta jos vähän pyörähtäisin kentällä. Suitsin tamman äkkiä ja varmistin, että leukahihnan väliin jäi tarpeeksi tilaa. Jätin ohjat tamman kaulalle ja nappasin kiinni toisesta ohjasta, Mymmeli vaikutti ihan kiltiltä. Isäni pysäytti minut ennen kuin ehdimme ottaa askeltakaan.
"Top,top nyt. Miten sitä ponia talutetaan, ei ilman hanskoja ja ohjat pois kaulalta".
Pyöräytin silmiäni, mutta tein työtä käskettyä. Rasittavaa.
Kentällä nousin tamman selkään punttaamalla ja Mymmeli ampaisikin heti liikkeelle. Se tikkasi alkukäynneilläkin kuin pikakävelijä ja yritin mukautua sen rytmiin. Tamma kiitäisi esteillä varmasti kuin tuulispää. Uppouduin haaveisiini ponin selässä istuskellessani ja mietin, että ehkä se famulla olo ei ollutkaan maailman kammottavin juttu jos kotona sen jälkeen odotti poni. Ihan ikioma poni!
Mymmelin ajantasaisen päiväkirjan löydät täältä. Mymmelin omille sivuille tarinat päivitetään noin kerran parissa kuukaudessa. Uusin tarina ylimpänä, kaikki täältä löytyvät tarinat kirjoittanut omistaja.